Paino tänään 50.6.
Se, joka väittää, että painon putoaminen sairastuttaa vain enemmän on pakosti väärässä. Tänään aamulenkillä askel oli tosi kevyt ja mieli korkeammalla, kuin aikoihin, vaikka toki fyysisesti väsyttääkin.
Paino jumitti muutaman päivän 51.1:ssä ja ajattelin tulevani hulluksi, jos ei pian päästäisi 50:n puolelle. Aloin jo miettiä jotain boostauspäivää, mutta onneksi voin vielä siirtää sitä. Haluan pitää boostauksen sitten, kun paino alkaa nelosella. Siihen asti on pakko sinnitellä.
Vaa'an lukema piristi mieltä, mutta muuten sama paska jatkuu. Tuntuu kuin repeäisin kappaleiksi. En enää tiedä mitä haluan, vai haluanko mitään. Paitsi laihtua.
Olen asunut nyt jonkun aikaa vanhemmillani. Ahdistaa, kun maksamme kallista vuokraa omasta kämpästäni, vaikka lorvin täällä. Äidin mielestä vaan on turvallisempaa, että olen täällä, koska olen niin epävakaa, enkä nyt käy edes mielenterveyspolilla.
Ainoa hyvä asia täällä on se, että kauppaan on yli kilometrin matka. Sinne ei tule juostua missä tahansa käteen osuneissa vaatteissa hetken mielijohteesta, niin kuin omassa kodissani.
Kaikki muu sitten ahdistaakin sitäkin enmmän. Tuntuu, että olen täällä vain vaivaksi ja tiellä. Kulutan vain vettä ja sähköä ja sohvaa, en tee mitään hyödyllistä ja pilaan vanhempieni päivän kiukuttelemalla.
Ahdistaa, kun ympärillä on ihmisiä, mutta toisaalta tulin tänne alunperin siksi, että ahdistuin kotona yksinäisyydessä.
Äiti sanoi, että voisin miettiä tänne pysyvästi muuttamista. Tai ei pysyvästi, mutta siksi aikaa, että asiat vähän paranisivat. Mutta sekin tuntuu mahdottomalta vaihtoehdolta. Saan paniikin jo nyt, kun ajattelen tilannetta, ettei minulla olisi paikkaa minne paeta, kun en vain jaksa nähdä yhtäkään ihmistä. Enkä selviäisi tavaroiden pakkaamisesta ja muutosta. Joku muu joutuisi tekemään sen puolestani, enkä halua kenenkään koskevan minun tavaroihini. Sitä paitsi eivät ne kaikki huonekalut ja muut tänne mahtuisi ja siitäkin syntyisi hirveä stressi, että mitä niille nyt tehdään.
Ei auta muu kuin toivoa, että saisin toimeentulotukea. Äiti lupasi tänään soittaa asiasta...
Kiva kun kirjoittelet taas, olen lukenut blogisi alusta loppuun ja olin huolissani kun sinusta ei ole kuulunut mitään koko kesänä ja syksynä.
VastaaPoistaHaluaisin kovasti auttaa mutten oikein tiedä miten. Sinulla on hyvä rakastava perhe, ystäviä jos vain itse haluat olla tekemisissä niiden kanssa jne.jne. Oikeasti elämässäsi on paljon hyvää kun vain katselet ympärillesi.
Pitäisikö sun vain mennä ihmisten ilmoille ja rientoihin, jumppaan ym. vaikka väkisin ja ehkä kohta huomaat että oli kivaa ja ihanaa, eikä jäisi niin paljon aikaa suruun ja ikävien asioiden miettimiseen. Onhan sulla tahtoa ja voimaa, sen näkee hurjasta painon pudotuksestakin jo :) Olisipa mullakin..
Toivon koko sydämestäni voimaa ja energiaa ja toivottavasti jonain päivänä iloisena ja onnellisena ajattelet, että miten hölmöä olikin tuhlata elämänsä parhaita
vuosia silloin joskus.
terkuin Angela