maanantai 31. tammikuuta 2011

So much butterflies in my stomach.


Minä ja koira "nautimme" nyt viimeisistä rauhallisista päivistä. Perjantaina menen hakemaan uuden pennun kotiin ja tohina alkaa. Tosin koirahan ei tästä vielä mitään tiedä, mitä nyt aina ihmetellyt kun olen tullut kotiin pentuja katsomasta ja vaatteet tuoksuu oudolle. Oikeasti olisi ihanaa ostella pennulle kaikkea uutta, mutta totesin että ainoa välttämätön hankinta tällä hetkellä on kaulapanta. Niin ja ruokaa tietenkin. Ja pari uutta lelua. Mutta muuten se saa melkein kaiken perintönä ekalta koiralta. Tosin pennusta kasvaa isompi koira, kuin nykyinen hauvani joten myöhemmin tulee sitten lisää välttämättömiä ostoksia.
Mutta voi apua miten minä odotankaan perjantai-iltaa!

Äiti oli käymässä luonani viime perjantaina ja sisustimme kämpän uuteen uskoon. Tai suurin muutos oli, että purimme työpöydän osiin ja veimme varastoon. Muuten vain vähän vaihdeltiin järjestystä ja eilen kävimme Ikeassa hakemassa muutamia lehtikoteloita, säilytysboxeja ja sohvatyynyjä. Mutta muutos on silti ihan valtava. Kotini näyttää nyt puolet isommalta. Ihanan avaraa ja valoisaa. En tajua, miten saimme sen aikaan niin pienillä muutoksilla.
Nyt tosin joudun dataamaan ym. keittiön pöydän ääressä, mutta toisaalta niin minä tein usein ennenkin, joten tavallaan työpöytä oli ihan turha. Jos joskus muutan isompaan kämppään niin työpöytä saa tehdä paluun, nyt se saa odotella uutta tulemistaan varastossa.

Syömiset ovat pikkuhiljaa kääntymässä taas pparempaan suuntaan ja toivottavasti sitä myötä painokin. En siis edelleenkään ole uskaltanut nousta vaa'alle! Olen pitänyt ennätyspitkää vaakavapaata, mutta ihan totta en uskalla!
Tiedän kuitenkin, että jonkun verran olen lihonut, koska vaatteet eivät ole niin isoja, kuin olivat ennen joulua. Siksi nuo ruksit sivupalkissa eivät pidä paikkaansa... En oikein tiedä mikä olisi sopiva ajankohta kohdata vaaka. Ehkä odotan, että vaatteet ensin tuntuvat taas vähän väljemmiltä ja punnitsen sitten. Ja sen jälkeen päätän jonkun tietyn punnitsemispäivän, jotta pääsen takaisin raiteilleni ja kunnolla tarkkailemaan painoani.

Sitten kun pentu tulee, ei ole paljon aikaa suunnitella ruokia ym, joten olen nyt viime päivinä miettinyt paljon sitä, miten minun olisi järkevintä syödä. Olen vertaillut ruokavalioitani ennen joulua ja nyt kun olen syönyt hiilareita aika paljon.
Aion palata siihen, että syön kananmunia aamiaisella. Koska ennen joulua söin joka aamu kananmunia aamulla joko keitettynä tai paistettuna ja pysyin hyvin kylläisenä pitkälle iltapäivään ja tarvittaessa iltaan asti. Nyt olen syönyt aamuisin muroja tai mysliä ja leipää ja sen lisäksi, että kaloreitakin kerääntyy hiilariaamiaisesta enemmän, minulle tulee myös paljon nopeammin uudestaan nälkä ja jo puolen päivän aikaan maha alkaa vaatia lisää ruokaa.
Lisäksi palaan syömään sekä kasvissosekeittoa, että linssikeittoa, koska niissä on tosi vähän kaloreita ja ne on superhyviä. Ja vaihteluksi sitten salaatteja ym. Ja dippivihanneksia tietenkin myös! Haaveilen myös omasta wokkipannusta, koska sillä saisi tehtyä nopeasti super terveellistä ja kevyttä ruokaa. Rakastan wokkeja, mutta niitä ei oikein tavallisella paistinpannulla saa tehtyä.
Energiajuomien ja light-limujen litkimisestä yritän päästä eroon lähempänä kevättä. Tai sitten yritän vaihtaa kahviin, mutta onko se yhtään parempi vaihtoehto?! Joka tapauksessa nyt ei vielä ole niin valoisaa, että pääsisin aamulla kunnolla käyntiin ilman kofeiiniannostani... Kevät tule jo!

torstai 27. tammikuuta 2011

Ahdistaa!


En minä pysty tähän sitten kuitenkaan. Puhun siis tästä ruokavaliosta. Olen nyt noin viikon verran syönyt terveellisesti, mutta enemmän jotta välttyisin ahmimiskohtauksilta. Olen nyt syönyt aika hiilaripainotteisesti ja vaikka olen tosiaan säästynyt ahmimiselta ja olen kyllä ollut ihan energinen, niin muuten olo on hirveä! Siis ei niinkään paha olo, mutta vatsa on ihan älyttömän turvoksissa KOKO AJAN! Ja tuntuu, kuin olisi lihonut 10 kiloa ihan lyhyessä ajassa! Entä jos olenkin?!!
Alan oikeasti olla ihan epätoivoinen kaiken ruokaan liittyvän suhteen. Syön niin tai näin, niin aina lopputulos on huono. Joko ahmin tai muuten vaan turpoan. Argh...

Olen nyt huolella miettinyt tätä asiaa ja todennut, että onnellisin ruokien suhteen olin ennen joulua. Söin silloin liian vähän, mutta jos nyt söisin suunnilleen samalla tavalla, vähän enemmän vain. Ja pitäisin kerran viikossa boostauspäivän.
Pakko tehdä jotain radikaalia...

Ja uudet lukijat tervetuloa<3 Toivottavasti lähitulevaisuudessa olisi muutakin kerrottavaa teille, kuin tätä iänikuista valitusta...!

maanantai 24. tammikuuta 2011

Elämä järjestykseen?


Koiranpentu tulee tosiaan alle kahden viikon kuluttua. Ja miten asioiden tärkeysjärjestys voikaan kääntyä päälaelleen tuollaisen asian takia! Olen kantapään kautta alkanut pikkuhiljaa ymmärtämään, että jos todella haluan elää tasapainoisena, se tarkoittaa, että minun on pakko syödä enemmän. Mutta ei liikaa. Aion ottaa nyt tosissani tavoitteeksi syödä monipuolisesti ja terveellisesti. Ja tarpeeksi, jotten aina viikon jälkeen löytäisi päätäni hampurilaisateriasta! Se ei ehkä tule olemaan helppoa, mutta kun syön liian vähän, en jaksa ajatella muuta kuin ruokaa ja muu elämä (mikä elämä?) kärsii. Kun pentu tulee haluan jaksaa hoitaa sitä kunnolla.

Luin vähän aikaa sitten Gisela van der Sterin kirjan Lupa syödä. Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka eivät ole sitä lukeneet, oli sitten syömishäiriö tai muuten vain ongelmia ruuan kanssa. Itse löysin kirjasta monta vastausta kysymyksiini ja jopa helpotusta joihinkin ruoka-ainepelkoihini.
Itse tosin en koe yrittäväni näyttää laihduttamisella muille, kuinka paha olo minulla on. Taidan jopa ajatella aivan päinvastoin. Haluaisin näyttää kaikille kuinka vahva oikeasti voin olla saavuttaessani pienemmän ja pienemmän vaatekoon ja vaa'an numeron.
Minun suurin ongelmani on se, että syön liian vähän ja sitten romahdan ja mätän monta päivää putkeen liikaa = katastrofi... Aion nyt yrittää noudattaa kirjan ohjeita, vähän pienemmillä määrillä tosin. Aion toki syödä enemmän ja varmistaa ravintoaineiden saannin, mutta pitää kalorit silti alle 1200 ainakin.
Ehkä laihdun nyt vähän hitaammin, mutta samalla toivottavasti pysyvämmin tuloksin. Joka tapauksessa sinä ensimmäisenä kevätpäivänä, kun on niin lämmin, ettei takkia enää tarvitse painan enintään 48 kg! Ja siinä aion pysyä. Teen nyt tulevan viikon ateriasuunnitelmat aina sunnuntaina valmiiksi, käyn su tai ma kaupassa, niin että tarvitsisi käydä kaupassa vain kerran viikossa. Liikunnat tulevat olemaan kaksi pitkää lenkkiä koiran kanssa (toinen juoksulenkki heti, kun maa sulaa) ja sen lisäksi jotain extraa, kuten sali, kotijumppa tai extralenkki ilman koiraa. No, ainakin uuden pennun tuloon asti...

Huomenna aion viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja raahautua työkkäriin. Ei nyt muu auta. Muuten en saa korotettua asumistukea, enkä työttömyyskorvauksia. Tosin juuri kun päätin uskaltautua sinne sain tänään puhelun eräästä työpaikasta, jonne olen hiljattain laittanut hakemuksen. Ja vielä, kun ajattelin ettei nyt haittaa yhtään olla vähän aikaa ilman töitä, kun tulee pentu ja kaikkea. No, lupasin huomenna mennä sinne haastatteluun joka tapauksessa. Pohdin asiaa ja päätin, että jos heillä on tarjota sopivaa osa-aikatyötä, niin olen yhä kiinnostunut. Nyt en halua sellaista raatamista, kuin ennen joulua kun uuvuin ihan toden teolla ja jouduin sen takia sairaslomalle. Vaikka olen nyt saanut levätä en silti tunne olevani valmis kokopäivätyöhön. 20-30 tuntia viikossa olisi sopiva. Rahalle sen sijaan olisi kyllä käyttöä. No, milloin ei olisi...?!

lauantai 22. tammikuuta 2011

Happy.


...But FAT. Olen syönyt normaalisti. Enemmän kuin normaalisti. Kumpikin olisi liikaa. Mutta juuri nyt en pysty masentumaan, koska

PENTU SAAPUU KAHDEN VIIKON PÄÄSTÄ ♥ ♥ ♥


maanantai 17. tammikuuta 2011

Puppies puppies puppies

En saa unta, joten taas kerran selaan pentukuvia, pentuilmoituksia, kasvattajien kotisivuja... Mutta pitäisi vain jaksaa olla kärsivällinen!
Toivon niin, että täydellinen pentu löytyisi pian.
Tahtoisin muuttaa blogini vaaleanpunaiseksi koiranpentublogiksi!







tiistai 11. tammikuuta 2011

Surprise, surprise...


Tänään piti olla kiva päivä. Sovittiin eilen isin kanssa, että mennään tänään yhdessä syömään jonnekin ja jotain muuta kivaa. Isillä on tänään viimeinen lomapäivä.
No mitä vielä? Aamu alkoi hyvin, mutta vatsa ei taas tykännyt tarjoamastani ruoasta (kaurapuuro) ja meni sekaisin. Ei siis paljon tee mieli minnekään lähteä, saati ainakaan syödä mitään. Ei tekisi mieli lähteä edes koiran kanssa lenkille, mutta pakko.
Ei ihme, että minun elämäni tuntuu kurjalta, kun kun kerrankin olisi ollut jotain normaalista paskasta poikkeavaa, niin käy näin. Tekisi mieli vain mennä lähikauppaan ja tyhjentää herkkuhyllyt. Mitä väliä jos maha on jo valmiiksi kipeä... Juuri nyt ottaa niin paljon päähän, etten osaa yhtään sanoa kuinka perseelleen tämä päivä vielä kerkeää menemään.

maanantai 10. tammikuuta 2011

It's okay, tomorrow'll be a better day


Anteeksi, etten ole hetkeen kirjoitellut. Ei vain tehnyt mieli, kun teksti olisi ollut pelkkää surkeaa itkuvirttä. Muutama päivä vanhempien luona ei taaskaan kerran saanut aikaan muuta kuin painonnousua. Tai siltä ainakin tuntui. En uskalla vieläkään kohdata vaakaa. Minusta on tullut hirveä nössö. Kuitenkin vanhempien luona ei ole ikinä mitään tekemistä, joten syön aina liikaa, liikaa, liikaa. Ja sitten kun äiti vielä tykkää käydä koiran kanssa ulkona aina kun olemme siellä kylässä niin en edes nosta ppersettäni penkistä syömisten välissä, joten mitä muuta siitä voisi seurata, kuin paisumista.

Tämän hetken suurin ahdistuksen aiheeni on kaksi pattia vatsassa navan molemmin puolin. Ne johtuvat siitä, että pistin insuliinin pitkän aikaa lähes pelkästään vatsaan ja siitä johtuen rasvakudokseen on tullut "kovettumia", jotka näkyvät nyt vatsassa patteina. Jätin vatsaan pistämisen kokonaan pois, koska ajattelin, että muhkurat sitten häviäisivät. Mutta mitä vielä? Nyt vielä melkein puolen vuoden jälkeenkään niille ei ole tapahtunut mitään!
Etsin netistä tietoa asiaan liittyen ja löysinkin lääkärin kysymys-vastaus-palstan, missä joku kysyi tätä samaista asiaa. Ja siinä lääkäri sanoi, että pistospaikan rauhaan jättämisen jälkeen voi kulua jopa vuosia ennen kuin kovettumat häviävät. MITÄ VITTUA! Näitä asioitahan lääkärit eivät sitten koe aiheelliseksi kertoa etukäteen!
Aion nyt tehdä oikeasti kaikkeni, jotta pääsen eroon noista oksettavista muhkuroista. Aion laihduttaa niin paljon, että ne lopulta väkisinkin häviävät...

Nyt lisäksi masentaa tuo ilma ihan kamalasti. Tykkään talvesta, mutta en kestä sitä että se on Suomessa niin pitkä. Ja olisi sitten alusta loppuun kunnon talvi, eikä aina yhtäkkiä tuollainen loskakeli. Jos ei olisi koiraa en varmaan astuisi ulos ollenkaan ennen kevättä. Tilaisin vain pizzaa kotiin ja lihoisin niin, etten enää keväällä mahtuisi ulos ovesta.
Ja vaikka koiran ulkoilutus tuolla sohjossa rämpien ei todellakaan kiinnostaisi yhtään, niin minä tarvitsen sitä. Lenkin jälkeen on aina vähän parempi mieli, vaikka väsyttääkin. On jälleen saanut tehtyä edes jotain hyödyllistä.

Äidin kanssa tuli puheeksi toisen koiran hankkiminen. Periaatteessa olin samanlaisessa tilanteessa vuosi sitten, kun otin nykyisen koirani. Olin juuri lopettanut edellisessä työssä, masensi, enkä olisi jaksanut oikein mitään. Koiran hankinta paransi elämääni tosi paljon. Sain uutta ajateltavaa ja tekemistä ja tunsin itseni tärkeäksi.
Siksi äidin mielestä minun pitäisi ottaa se uusi pentu jo nyt mahdollisimman pian. Itse haluaisin odottaa kuitenkin ainakin kevääseen. Kaikki sisäsiistiksi opettaminen ja muut harjoitukset ovat niin paljon helpompia ja mukavampia, kun on vähän lämpimämpää ja voi olla enemmän ulkona. Sitä paitsi haluan ensin säästää vähän rahaa. Ja muutenkin tämä ensimmäinen koirani pitäisi kevään aikana leikata, joten siihenkin uppoaa taas rahaa ihan mukavasti.


Olen ollut viime aikoina niin heikko ja väsynyt, että päätin kokeilla vähän isompia ruokamääriä. Ja oikeasti aion nyt myös syödä enemmän.
Muutama viime päivä on mennyt nyt kolmella aterialla. Ja niin aion nyt myös jatkaa, koska olen jo nyt jaksanut paremmin, eikä ole tehnyt mieli ahmia, kun ei ole nälkä. Syön nyt aamulla ja illalla puuroa marjoilla ja mehukeitolla ja niiden lisäksi päivällä lisäksi yhden aterian jotain "suolaista". Esim jotain keittoa tai sitten dippivihanneksia ym. Kaupan valmislihakeitto on aika turvallinen, koska siitä ainakin tiedän kalorit... Kalorien osalta en siis syö edelleenkään hirveästi, mutta määrällisesti enemmän, jotta jaksaisin paremmin. En myöskään aio pitää mitään yhtä ja samaa karkkipäivää, vaan sitten kun on pakko saada karkkia, niin sitten on. Yritän nyt kuitenkin taas sinnitellä jonkun aikaa ilman.
Ehkä laihdun hitaammin, mutta kunhan nyt edes laihtuisi!