Pysähtynyt iltapäivä

Aika on taas pysähtynyt ja se tuntuu hyvältä. Ei tarvitse mennä minnekään, eikä olla missään tiettyyn kellonaikaan. Radio soittaa musiikkia ja aurinko paistaa ikkunoista. Koira nukkuu auringon lämmittämällä lattialla. Ihana kevät.

Tänään alkoi päivä tosi hyvin. Vaihdoin aamiaismurot ja appelsiinimehun puuroon ja mansikoihin, joten säästin siinä muutaman kalorin... Mutta sitten alkoi ahdistaa jäätelö pakkasessa ja löysin itseni lappaamasta sitä kitaani! Argh, tosta jäätelöstä on tullut mulle hirvee painajainen. Jos sitä on pakastimessa, niin ajattelen sitä KOKO AJAN ja huomaan lähestyväni pakastinta jatkuvasti. No, ainut hyvä asia oli se, että nyt se paketti sentään loppui ja sitä ei ollut edes kovin paljon jäljellä, mutta kaikki jäätelö on liikaa. Se täällä porukoilla asumisessa on pahinta, että nekin jätskit äiti on ostanut isälle, ei mulle (vaikka tottakai saan sen mielestä niitä syödä, jos haluan), mutta jo tieto että samassa rakennuksessa on jotain herkkuja saa mut sekoomaan.

Katsoin kerran yhden ohjelman, jossa jollain naisella oli syömisongelma, samantyyppinen kun mulla. Se siis söi kaikki herkut, mitä talosta löytyi... Se haki sitten apua tähän ongelmaan hypnoosista. Ja se toimi! Sen hypnoosin avulla ne yritti etsiä syytä syömisongelman syntymiseen ja siihen miksi ne kaikki ruuat oli pakko itseensä ahtaa. Jälkeenpäin se nainen kertoi, ettei enää tunne tarvetta syödä, muuta kun silloin, kun oikeasti on nälkä. Jos itselle tulisi mahdollisuus kokeilla tuollaista hoitoa, en epäröisi hetkeäkään. Ei kai siinä mitään vois hävitäkään... Joka tapauksessa musta alkaa tuntua, että jäätelöstä on tullut jo todellinen ongelma.

Tänään syöty tähän mennessä siis:

Puuro + mansikat 165
Jäätelö 264
Porkkanakeitto + raejuusto 100

Yht. 529 kcal

Ja kuinka inhimillisemmältä toi lista tuntuis ilman tuota jäätelöä. Se olis vaan 265 kcal!!! Onneks sentään oon jo käyny koiran kaa suht pitkällä lenkillä ja myöhemmin mennään viel koirapuistoon riehuu + iltalenkki. Porkkanakeitto loppui, joten illalla pitää skarpata ruokien suhteen. Itsetehty porkkanakeitto (jossa ei ole mitään muuta, kuin porkkanaa ja sipulia + mausteet) on mun turvaruokaa. Se on oikeestaan ainut lämmin ruoka, josta ei tule yhtään huono omatunto ja näin ollen se on oikeestaan ainut ruoka, jonka syömisestä voin nauttia. Ja kun sitä on kattilallinen jääkaapissa, tunnen oloni aika turvalliseksi, koska ei tarvii miettiä mitä söisi ja lopulta ahdistua ja ruveta ahmimaan. Parasta siis mennä tänään koirapuistoilun jälkeen kauppaan ostaa lisää porkkanoita...


Käytiin muuten eilen tosiaan katsomassa se A Single Man. Pakko myöntää, ettei ehkä ollut juonellisesti parhaita leffoja, mitä oon nähnyt. Mutta se, miten se oli kuvattu oli ihan uskomatonta. Ja se miten kauniita ne kaikki henkilöhahmot oli! Ihan mielettömän HIENO elokuva siis. Suosittelen ehdottomasti kaikille!

Nyt tiskaamaan... Tai ehkä koiran viereen aurinkoon lämmittelee.

Elokuvia...

En sitten jaksanutkaan eilen raahautua illalla koneelle merkkaamaan syömisiäni ja nyt en enää kunnolla muista kaikkea. Vähän liikaa ehkä kuitenkin söin, vaikka tulikin liikuttua ihan kohtuullisesti. Veikkaan, että 1400 kcal luokkaa... Nyt yritän pitää ainakin alle 1000 koko ajan, mielellään alle 800, koska sillä määrällä syö jo tosi paljon!
Tänään oon syönyt seuraavaa:

All Bran-murot 128
Appelsiinimehu 86
3 palaa ruisleipää + päälliset 270
Porkkanakeittoa 80
Raejuusto 92

Yht. 676 kcal

No ei hirveen hyvin, kun kellokin on vasta noin vähän, MUTTA yritän lohduttautua sillä, etten oo syöny mitään jätskiä tai muuta.
Tänään oon menossa illalla viel leffaan, mikä on tietysti aina iso riski sortua johonkin leffaeväisiin, mut aion pysyä tiukkana ja ottaa evääks pelkkää limua...
Leffa ainaki vaikuttaa sen verran kiinnostavalta, ettei sinne tarvii syömään mennä.


Mennään siis kattoo A Single Man. En malta oottaa, koska siinä on Matthew Goode, joka on niiiin ihana näyttelijä! Jos mulla olis sen näköinen mies niin tuijottelisin sitä vaan kaiket päivät haltioissani. Ja joo, siltä voisin hyväksyä pienet takertumisen oireetkin.
Viime aikoina on tullut paljon tosi mielenkiintoisia leffoja. Esim. tätä A Single Mania oon jo kauan odotellu ja viikonloppuna käytiin katsomassa se The Blind Side, joka oli tosi hyvä.
Lisäks mua kiinnostais ainakin Brothers, Alice in Wonderland, Shutter Island, Kohtaamisia, Up in the Air ja The Hurt Locker. Toi viimeisin taitaakin olla jo dvd:lläkin, ellen oo ihan väärin ymmärtänyt. Se pitää siis käydä vuokraa, heti kun ehtii. Silti jää vielä aika monta jäljelle ja hyviä on tulossakin, mm. Remember Me, Nowhere Boy ja Leap Year (Matthew Goode) Apua, en tiiä miten aika ja rahat riittää, ku leffassa käyminen on nykyään niin kallista! Pitää yrittää ehkä sopia leffatreffejä, jos joku vaikka tarjois. Koska herrasmieshän aina tarjoaa, vai?

Elokuvat on mulle kyllä eräänlainen henkireikä. Ne on paras tapa saada ajatukset muualle, ja mä ainakin löydän koko tunteiden kirjoni aina leffoissa; itken, nauran ja tunnen häpeää. Käyn välillä yksinkin elokuvissa ja mä en oo koskaan nähnyt siinä mitään outoa. Enempi mun mielestä on hassua mennä vaikka leffaan sellaisen kaverin kanssa, jota ei ole pitkään aikaan nähnyt, koska ei siellä voi keskustella!
Lisäksi mulla ei kai ole kauhean tyypillinen leffamaku. En oikein jaksa katsoa kaikkia kassamagneetteja, joita useimmiten on hölmöt komediat ja suuret katastrofileffat. Ne on ihan hyvää vaihtelua ja niitä on ihan ok mennä kaveriporukalla katsomaan (ja juoda salaa siideriä leffateatterissa...), koska niissä pysyy kärryillä, vaikka ei paljon keskittyiskään. Kaikki mun suosikkielokuvat on kuitenkin sellaisia, jotka koskettaa jollain tavalla ja joiden henkilöiden elämään pystyn samaistumaan. Silloin unohdan, että ne näyttelijät on vaan näyttelijöitä ja tarinakin usein keksitty.

Nyt pitää lähtee suihkuun ja valmistautuu leffailtaan, Adios!

Unelmia ja haaveita

Tänään tuntui ensimmäistä kertaa keväältä tänä vuonna. Vaikka aurinkoisia päiviä on ollut aikaisemminkin, niin tänään ensimmäistä kertaa tunsin, miten aurinko lämmitti ja tuoksui keväältä ja raikkaalta. Käytiin koiran kanssa koirapuistossa leikkimässä. Nyt vaan odotellaan, että lumet sulais ja lämpenis lisää, niin pääsisi omalle pihallekin leikkimään ja koira voisi olla ilman takkia.

Kevät herättää mussa aina toiveikkuutta. Tavallaan, kuin heräis melkein kuolleista. Oon aina talvisin niin uupunut ja taipuvainen masennukseen. Keväällä musta tuntuu, kuin heräisin jostain horroksesta ja alan taas elää enemmän. Ja mielessä alkaa pyöriä unelmia ja haaveita. Siksi ekan kevätpäivän kunniaksi ajattelin listata unelmiani. Tai toiveita...

Mun ruumis. Haluaisin kehon, johon olisin tyytyväinen. Eli hoikan. Eli 52 kg tai alle. Haluaisin olla hento. Tiedän, että olisin kauniimpi niin.

Opiskelu. Haluaisin opiskella taas, mutten ole varma mitä haluaisin opiskella. Haluaisin opiskella jotain, mikä kiinnostaisi ja siitä janoaisi saada lisää tietoa sen sijaan, että yrittää väkisin opetella ulkoa jotain, mikä kuulostaa omaan korvaan heprealta. Olen miettinyt paljon sitä, mikä minua kiinnostaisi ja olen keksinyt kaksi asiaa. Toinen on ravitsemustiede ja toinen on sisustaminen. Ravitsemustiede kuulostaa ristiriitaiselta tilanteeseeni nähden. Mutta vaikka ravitsemus on se, mikä mulla on pielessä, luen kaikki artikkelit asiaan liittyen ja olen aiheesta hirveän kiinnostunut. En ole varma olenko kiinnostunut siksi, että uskon tiedon tukevan laihdutustani vai muutenkin. Joka tapauksessa se olisi sellainen aihe, mitä mielelläni opiskelisin. Kuten sisustaminenkin. Käyn sisustusmessuilla ja kerään talteen kuvia ja juttuja kauniista kodeista ja katson sisustusohjelmat tv:stä. Sisustussuunnittelijoille ei vain ole Suomessa kauheasti kysyntää ja lisäksi sellaiseksi kouluttautuminen on pitkä ja raskas projekti. En ole varma jaksaisinko sitä.

Työ. Tämä liittyy tavallaan edelliseen. Ammatinvalinta on asia, joka aiheuttaa minulle ahdistusta. Onko ihmisen pakko tehdä samaa työtä koko ikänsä. Monet nimittäin tekevät. Minä kyllästyn helposti. Olen viihtynyt kaikissa työpaikoissani, ainakin jollain tapaa. Pidän asiakaspalvelusta ja myyntityöstä, mutta se on aika samanlaista päivästä toiseen. Haluaisin enemmän haasteita, mutta sopivia haasteita. Sellaisia, joista tiedän selviytyväni. Haluaisin tuntea, että tekemäni työ on tärkeää ja sitä arvostettaisiin edes vähän. Ja vaikkei raha ole tärkeintä, haluaisin myös tulla toimeen ja joskus vähän tuhlata turhamaisuuteen.


Mies. Olen kuulemma sitoutumiskammoinen. Se on kai totta. Pelkään takertuvia miehiä. Pelkään sitä, että joku tarvitsee minua. Haluan ihmisen, joka rakastaa minua, mutta antaa minun olla minä. Se tarkoittaa omaa tilaa. Se tarkoittaa sitä, ettei minun tarvitse aina selittää, missä olen ollut, vaan luottamista ilmankin.
En ole koskaan seurustellut vakavasti. En ole koskaan tavannut ihmistä, jonka kanssa pystyisin siihen. Ihastun miehiin, joita en uskalla lähestyä. Minuun ihastuvat miehet, jotka haluavat tehdä juuri niin kuin pyydän. Miehet, jotka muuttavat omat suunnitelmansa takiani. Heti, jos suhde näyttää vakavoitumisen merkkejä, lopetan sen.

Pelot. Pelkään tyhmiä asioita. Kaikista eniten oksentamista ja kaikkea siihen liittyvää. Pelkään myös monia sosiaalisia tilanteita, esiintymistä ja uusien ihmisten tapaamista. Haluaisin eroon peloistani, koska ne rajoittavat elämääni. Haluaisin olla rohkeampi ja tehdä asioita suunnittelematta. Haluaisin osata heittäytyä ja nauttia enemmän, pelkäämättä seurauksia.

Terveys. Minulla on diabetes, sekä ilmeisesti jonkinlainen lievä kaksisuuntainen mielialahäiriö, vaikkei sitä olekaan diagnosoitu. Mulla on välillä aikoja, kun oon masentunut, enkä jaksa mitään ja ihan tavalliset päivärutiinitkin tuntuu melkein ylivoimaisilta tehdä. Sitten välillä oon hirveän aktiivinen ja pirteä, saatan kasata itselleni tekemistä ja velvollisuuksia, joiden kanssa sitten taas väsähdettyäni joudun ongelmiin ja masennun entisestään. Tavallaan uskon myös, että sokeritauti on ollut jonkinlainen portti mielialahäiriöönkin... Olisi ihanaa olla vaan terve. Ilman kaikkia lääkekahleita ja pelkoa saada joku kohtaus.

Saavutukset. Mun mielestä ihmisten paremmuutta ei pitäisi mitata saavutuksilla ja niiden arvostuksella. Parhaat saavutukset on niitä, joita tehdään oman itsensä vuoksi. Mä haluaisin saavuttaa jotain, joka tekisi mut itseni ylpeäksi. Sellaisia hetkiä ei ole mun elämässä ollut montaa. En tiedä johtuuko se siitä, ettei mua ehkä lapsena ole kannustettu ja kehuttu tarpeeksi ja näin ollen itsensä ylpeäksi tuntemisen raja on kohonnut liian ylös. En ole ylpeä arjen pienistä saavutuksista, vaan haluaisin todella saada jotain hienompaa aikaan. Tällä hetkellä asioita, joiden saavuttaminen tekisi minut ylpeäksi olisi esim: ylioppilaaksi valmistuminen, opiskelupaikan saaminen, hyvä ja pysyvä työpaikka...


Matkustelu. Haluaisin nähdä maailmaa. En ole paljoa matkustellut, käynyt ainoastaan Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Kreikassa. Olisi upeaa tutustua erilaisiin kulttuureihin ja maisemiin ja ihmisiin. Rakastan lentämistä, laivoja ja junia. Suurin este matkustelulle on raha. Lisäksi pelko sairastua ulkomailla johonkin tautiin rajoittaa.

Oma hevonen. Olen ollut aina heppatyttö. Viime syksynä tapahtui kuitenkin jotain, mikä sai minut luopumaan toistaiseksi rakkaasta harrastuksesta. Se täytti mun elämää liikaa, enkä osannut enää nauttia siitä. Siitä tuli nautinnon sijaan pakko. Hevonen vaatii aikaa ja rahaa, enkä tiedä olisinko vielä valmis siihen uudestaan. Ehkä ensin haluaisin vain ratsataa omaksi ilokseni, vaikka nautinkin kilpailemisesta. Tämä on enemmän tulevaisuuden haave, nyt tuntuu vielä hyvältä pitää taukoa.

Oma asunto. Haaveilen omasta pienestä asunnosta Helsingissä. Siinä olisi isot erkkeri-ikkunat katumaisemilla ja puulattiat. Lähellä pitäisi olla hyvät lenkkeilymaastot, eikä pitkä matka rantaan tai keskustaan.

No, sellaista tällä kertaa... Tulen illalla postaamaan vielä päivän syömiset...

New rules, new me.

On kyllä ollut kiva viikonloppu. Ja tänään jatkuu. Eilen käytiin katsomassa leffassa The Blind Side, josta Sandra Bullock voitti naispääosa-Oscarin. Ja pakko sanoa, että kyllä se sen ansaitsikin, vaikka en oo koskaan Sandra Bullockia mitenkään fanittanut. Johtuu varmaan niistä sen Miss FBI-tyylisistä rooleista. Ne leffat on sitä genreä, mitä en jaksa yhtään katsoa. Mutta toi oli kyllä just mun tyyppinen leffa, koska se oli sekä hauska, et vakava ja koskettava, plus pisti ajattelemaan. Joskus on ihan ok katsoa jotain hömppää, mut mun mielestä leffan pitää herättää jotain ajatuksia!

Ihanan leffan lisäks oli ihanaa nähdä mun hyvää ystävää pitkästä aikaa. Se käy täälläpäin vaan viikonloppuisin, kun opiskelee muualla, niin aina ei kerkee näkemään, vaikka olis ihana nähdä enemmän. Se on yks mun harvoja kavereita, joille voin puhua melko avoimesti mun asioista. En tietenkään esim. mun syömisongelmista, mutta muuten.

Tänään mun toinen hyvä kaveri tulee kyläilee tänne. Sen koira ja mun koira on myös ystäviä, joten pääsee koiratkin taas leikkii keskenään...

Tentti meni perjantaina kai ihan ok. Ainakin tuntui siltä, että osasin jotain ja kirjoitin paljon. Saatoinhan kirjoittaa ihan asian vierestä, mut eiköhän se ainaki läpi mee. Syömiset oli koko viikon painajaisista, join pelkkää energiajuomaa ja söin lähinnä suklaata, jotta jaksoin lukea. Nyt oon syöny viikonlopun aikana myös vähän sitä sun tätä, mut onneks sentään vähemmän. Varmaan 1600 kcal luokkaa kuitenkin.

Mut kuten lupasin, niin huomenna aloitan taas syömään järkevästi ja kirjotan syömäni ruuat tänne, ni on sit ainakin nolompaa syödä pelkkää jätskiä ja suklaata... Tavoite on siis painaa max. 52kg äitienpäivänä, eli 9.5. Siihen on tasan 7 viikkoa, joten tää ei pitäis olla mikään epärealistinen tavoite, eikä tahdinkaan tarvii olla niin hurja vaikka tietenki mieluummin sais olla.
Sain muuten lisämotivaation, kun sain kutsun häihin ens kesänä. Pääsen TOSI harvoin häihin ja olis ihanaa tuntea itsensä siellä itsevarmaks ja hoikaksi. Sit saattais löytää jonkun ihanan mekonki, eikä koko aika miettiä, miten läskiltä näytän ja mitähän kaikki ajattelee.

Nyt en aio ostaa mitään vaatteita, ennen kun oon laihtunu ainaki 54 kiloon. Uudet vaatteet on paras motivaatio ja vanhatki näyttäis paremmilta, ku niissä olis vähän enemmän tilaa!

Ah-dis-tus

Mulla ei todellakaan olisi nyt aikaa näpytellä täällä, vaan pitäisi lukee tenttiin... Mutta en jaksanut enää keskittyä, niin oli pakko pitää taukoa. Mua alkaa oikeasti pelottaa, että miltä näytän viikonloppuun mennessä. Tänään oon syöny käytännössä pelkkää jäätelöä! Ja juonut Pepsi MAXia... Eli upeasti sujuu. Kunnon ruokaa ei tee yhtään mieli, mutta jätskiä menis vaikka litrakaupalla. Mitä ihmettä mun elämästä tulee, jos AINA ku on stressiä, niin reagoin näin.

Yritän nyt kuitenkin hyväksyy tilanteen VIELÄ KERRAN ja aloittaa viikonloppuna, tai mielellään heti tentin jälkeen puhtaalta pöydältä.
Asetan tavoitteeksi äitienpäivän, joka on 9.5. Silloin mun paino saa maksimissaan olla 52 kiloa.
Käyn koiran kanssa 3 kertaa päivässä kävelyllä, joista yks on pitkä lenkki ja kaks lyhyempiä. Lisäks heti, kun kelit vähän lämpenee alan juoksee aamuisin. Vähintään neljä kertaa viikossa käyn juoksemassa. Teen myös ainakin vatsalihaksia ja käsilihaksia.
Syön max. 1200 kaloria päivässä, riippuen siitä miten paljon oon liikkunu. Ja jotta tää pitäis, niin alan merkkaa tänne syömäni ruuat.

Joo, takas tenttikirjan pariin...

Vali vali vali...

Varoitan jo etukäteen, että nyt tulee taas sellainen valitusryöppy, että apua... Just nyt ei vaan aivoissa ole kauheen aurinkoisia ajatuksia ja haluun purkaa ulos kurjat.

Ensinnäkin oon varma, et oon lihonut. En uskalla mennä vaakaan, koska jos meen ja saan vahvistuksen epäilyilleni meen paniikkiin. Mulla on hirvee olo! Löysä ja läski ja saamaton. En haluis ajatella näin, mut en voi sille mitään. Haluisin lenkkeillä ja tehdä lihaskuntoa, mut mua pelottaa ajatus lähteä juoksemaan, jos en jaksakaan. Entä jos hengästyn jo ekan puolen kilsan jälkeen niin, etten pysty jatkamaan?! Entä jos en saa tehtyä enää 300 vatsalihasta?!

Toiseks: syön vieläkin vaan koko ajan ihan väärin. Oon maailman pahin epäonnistuja tässäkin asiassa. Okei, en oo pitkään pitkään aikaan saanut ahmimiskohtausta, eli tyhjentänyt viidessä minuutissa kaappien sisällöt tai rynnännyt lähikauppaan ostamaan kaikki herkut, mitä ikinä mieleen tulee ja syöksynyt kotiin tunkemaan ne kurkusta alas. Eli kai tää on parempi, kun se. Mutta silti syön joka ikinen päivä jäätelöä ja leipää ja ranskalaisia ja suklaata ja ties mitä.
Mä niin haaveilen, et pääsisin joskus jonnekin "läskileirille" missä olis ohjattua liikuntaa monta kertaa päivässä ja joku tekis valmiiks terveelliset ateriat, eikä tarttis itse tuskastella ja mennä lopuks siitä mistä aita on matalin ja heittää ranskikset uuniin tai tulla Mäkkärin kautta kotiin töistä.

Muutenkin olis ihanaa, kun vois keskittyä tähän projektiin ja työt ja muut menis siinä sivussa. Nyt joudun käymään duunissa ja lukee tenttiin ja mulla ei riitä enää energia miettimään terveellisiä vaihtoehtoja ja itseni hoitamista. Etenkin perjantain tentti ahdistaa, kun se aihe ei yhtään nappaa, eikä siis jaksais lukee. Mut sit taas stressaa, koska on pakko lukee, et se menis ees jotenki hyvin ja sit kun stressaan niin vaan syön.

Lisäks mua ahdistaa se, että MIKSI vaikka oon normaalipainoinen, siis IHANNEpainoinen niin näytän turvonneelta ja isolta?! Tiedän monia ihmisiä, jotka on normaalipainon ylärajoilla ja ne näyttää silti tosi sopusuhtaisilta ja kauniilta. Mä taas näytän siltä, kuin olisin raskaana tai muuten vaan aina syönyt liikaa (mikä siis kyllä onkin totta...) ja tää asia ärsyttää todella paljon. Pitääkö joidenkin ihmisten sitten vaan laihduttaa itsensä alipainon puolelle, että näyttäis ees sopusuhtaiselta...?! Ilmeisesti.
Haluisin vaan näyttää hyvältä, kun kevät ja kesä tulee, enkä olla taas se valas, joka ahdistuu kesävaatteissa ja näyttää kamalalta rannalla. Miks tää ei vois olla vähän helpompaa!


Nyt mua alkaa ahdistaa tää valituksen määrä. Varmaan muiden kiva lukea tällaista itsesääliä, mutta pakko saada tää ulos ja tää blogi nyt on tällä hetkellä ainoa tapa purkaa nää asiat.
Yritän nyt tehdä taas jonkunlaisen ruoka-liikunta-suunnitelman ja -tavoitteen ja kerron sen sitten täällä, kun se on valmis. Mut ensin pakko tsemppaa siihen tenttiin, vaik varmaan ehdin tässä stressatessa lihoo viel 20 kiloa, ennen kuin perjantai koittaa...

Back in business

Viikko sitten palattiin kotiin, mutta vasta nyt sain aikaiseksi päivittää blogia. Syynä työ, jonka takia oon ollu ihan veto pois ja kaikki muut miljoona hoidettavaa asiaa... En oo kuitenkaan tarkoituksella häviämässä minnekään tai lopettamassa blogia. Tuntuu aina vähän paremmalta, kun saa selvittää päätään.

Mulla on viime viikkoina ollut jotenkin tosi "iso olo". Oon käyny puntarissa, enkä oo lihonu tai ainakaan paino noussut, mut silti. Luulen, että se johtuu siitä, etten oo pitkään aikaan harrastanu kunnolla mitään rankkaa liikuntaa. Mulla on sen takia jotenkin löysä ja saamaton olo. Mutta kun mulla ei oo nyt salikorttia, kun en voi jättää viel koiraa niin paljon yksin ja toisaalta koirakaan ei vielä mee kun lyhyitä lenkkejä, niin ei siinäkään pääse paljon rasittuu. Ja tosta samaisesta syystä tuntuu, että syön aina liikaa, vaik syön tälläki hetkellä noin 1000 kcal/päivä. En oikeen tiiä...

Nyt mulla alkaa olla jo kauhee kesäahdistus. Viime jouluna olin pienempi, ku pitkään aikaan, mutta sit paino tavallaan jumittui samaan kohtaan, koska en oo nyt hirveesti pystyny keskittyy tähän laihdutusprojektiin. Nyt pitää siis taas ottaa itseään niskasta kiinni, kun muut asiat alkaa hiljalleen olla hoidossa.
Odotan kesää sekä innolla, että kauhulla. Rakastan kesää ja rannalla loikoilua ja oikeestaan kaikkea kesässä, MUTTA pelkään että vielä ens kesänäkään en ole sen kokoinen, kuin toivoisin ja vaikken piiloudukaan vaatteiden alle tai muuta, niin olis vaan niin ihana, kun joskus vielä vois olla bikineissä niin että vois miettiä muutakin, kun pömpöttävää mahaa ja isoa persettä... Ja käyttää toppeja ja kesämekkoja niin, et TIETÄIS ettei näytä läskiltä ja käsivarret valtavilta.
Nyt on pakko tsempata!

No niin, tulipa taas pohdiskeltua tosi syvällisiä juttuja, mutta nyt kävi näin. Huomenna ehkä jotain järkevämpää...

P.s. Katsoin eilen dvd:ltä Kielletty hedelmä-leffan. En tiiä miks, mutta tykkään ihan hirveästi siitä ja olen katsonut sen monta kertaa. Ja toinen pääosan esittäjä Marjut Maristo on siinä niin kadehdittavan laiha. Ei ruman laiha vaan ihanan laiha!