So much butterflies in my stomach.

Minä ja koira "nautimme" nyt viimeisistä rauhallisista päivistä. Perjantaina menen hakemaan uuden pennun kotiin ja tohina alkaa. Tosin koirahan ei tästä vielä mitään tiedä, mitä nyt aina ihmetellyt kun olen tullut kotiin pentuja katsomasta ja vaatteet tuoksuu oudolle. Oikeasti olisi ihanaa ostella pennulle kaikkea uutta, mutta totesin että ainoa välttämätön hankinta tällä hetkellä on kaulapanta. Niin ja ruokaa tietenkin. Ja pari uutta lelua. Mutta muuten se saa melkein kaiken perintönä ekalta koiralta. Tosin pennusta kasvaa isompi koira, kuin nykyinen hauvani joten myöhemmin tulee sitten lisää välttämättömiä ostoksia.
Mutta voi apua miten minä odotankaan perjantai-iltaa!

Äiti oli käymässä luonani viime perjantaina ja sisustimme kämpän uuteen uskoon. Tai suurin muutos oli, että purimme työpöydän osiin ja veimme varastoon. Muuten vain vähän vaihdeltiin järjestystä ja eilen kävimme Ikeassa hakemassa muutamia lehtikoteloita, säilytysboxeja ja sohvatyynyjä. Mutta muutos on silti ihan valtava. Kotini näyttää nyt puolet isommalta. Ihanan avaraa ja valoisaa. En tajua, miten saimme sen aikaan niin pienillä muutoksilla.
Nyt tosin joudun dataamaan ym. keittiön pöydän ääressä, mutta toisaalta niin minä tein usein ennenkin, joten tavallaan työpöytä oli ihan turha. Jos joskus muutan isompaan kämppään niin työpöytä saa tehdä paluun, nyt se saa odotella uutta tulemistaan varastossa.

Syömiset ovat pikkuhiljaa kääntymässä taas pparempaan suuntaan ja toivottavasti sitä myötä painokin. En siis edelleenkään ole uskaltanut nousta vaa'alle! Olen pitänyt ennätyspitkää vaakavapaata, mutta ihan totta en uskalla!
Tiedän kuitenkin, että jonkun verran olen lihonut, koska vaatteet eivät ole niin isoja, kuin olivat ennen joulua. Siksi nuo ruksit sivupalkissa eivät pidä paikkaansa... En oikein tiedä mikä olisi sopiva ajankohta kohdata vaaka. Ehkä odotan, että vaatteet ensin tuntuvat taas vähän väljemmiltä ja punnitsen sitten. Ja sen jälkeen päätän jonkun tietyn punnitsemispäivän, jotta pääsen takaisin raiteilleni ja kunnolla tarkkailemaan painoani.

Sitten kun pentu tulee, ei ole paljon aikaa suunnitella ruokia ym, joten olen nyt viime päivinä miettinyt paljon sitä, miten minun olisi järkevintä syödä. Olen vertaillut ruokavalioitani ennen joulua ja nyt kun olen syönyt hiilareita aika paljon.
Aion palata siihen, että syön kananmunia aamiaisella. Koska ennen joulua söin joka aamu kananmunia aamulla joko keitettynä tai paistettuna ja pysyin hyvin kylläisenä pitkälle iltapäivään ja tarvittaessa iltaan asti. Nyt olen syönyt aamuisin muroja tai mysliä ja leipää ja sen lisäksi, että kaloreitakin kerääntyy hiilariaamiaisesta enemmän, minulle tulee myös paljon nopeammin uudestaan nälkä ja jo puolen päivän aikaan maha alkaa vaatia lisää ruokaa.
Lisäksi palaan syömään sekä kasvissosekeittoa, että linssikeittoa, koska niissä on tosi vähän kaloreita ja ne on superhyviä. Ja vaihteluksi sitten salaatteja ym. Ja dippivihanneksia tietenkin myös! Haaveilen myös omasta wokkipannusta, koska sillä saisi tehtyä nopeasti super terveellistä ja kevyttä ruokaa. Rakastan wokkeja, mutta niitä ei oikein tavallisella paistinpannulla saa tehtyä.
Energiajuomien ja light-limujen litkimisestä yritän päästä eroon lähempänä kevättä. Tai sitten yritän vaihtaa kahviin, mutta onko se yhtään parempi vaihtoehto?! Joka tapauksessa nyt ei vielä ole niin valoisaa, että pääsisin aamulla kunnolla käyntiin ilman kofeiiniannostani... Kevät tule jo!

Ahdistaa!

En minä pysty tähän sitten kuitenkaan. Puhun siis tästä ruokavaliosta. Olen nyt noin viikon verran syönyt terveellisesti, mutta enemmän jotta välttyisin ahmimiskohtauksilta. Olen nyt syönyt aika hiilaripainotteisesti ja vaikka olen tosiaan säästynyt ahmimiselta ja olen kyllä ollut ihan energinen, niin muuten olo on hirveä! Siis ei niinkään paha olo, mutta vatsa on ihan älyttömän turvoksissa KOKO AJAN! Ja tuntuu, kuin olisi lihonut 10 kiloa ihan lyhyessä ajassa! Entä jos olenkin?!!
Alan oikeasti olla ihan epätoivoinen kaiken ruokaan liittyvän suhteen. Syön niin tai näin, niin aina lopputulos on huono. Joko ahmin tai muuten vaan turpoan. Argh...

Olen nyt huolella miettinyt tätä asiaa ja todennut, että onnellisin ruokien suhteen olin ennen joulua. Söin silloin liian vähän, mutta jos nyt söisin suunnilleen samalla tavalla, vähän enemmän vain. Ja pitäisin kerran viikossa boostauspäivän.
Pakko tehdä jotain radikaalia...

Ja uudet lukijat tervetuloa<3 Toivottavasti lähitulevaisuudessa olisi muutakin kerrottavaa teille, kuin tätä iänikuista valitusta...!

Elämä järjestykseen?

Koiranpentu tulee tosiaan alle kahden viikon kuluttua. Ja miten asioiden tärkeysjärjestys voikaan kääntyä päälaelleen tuollaisen asian takia! Olen kantapään kautta alkanut pikkuhiljaa ymmärtämään, että jos todella haluan elää tasapainoisena, se tarkoittaa, että minun on pakko syödä enemmän. Mutta ei liikaa. Aion ottaa nyt tosissani tavoitteeksi syödä monipuolisesti ja terveellisesti. Ja tarpeeksi, jotten aina viikon jälkeen löytäisi päätäni hampurilaisateriasta! Se ei ehkä tule olemaan helppoa, mutta kun syön liian vähän, en jaksa ajatella muuta kuin ruokaa ja muu elämä (mikä elämä?) kärsii. Kun pentu tulee haluan jaksaa hoitaa sitä kunnolla.

Luin vähän aikaa sitten Gisela van der Sterin kirjan Lupa syödä. Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka eivät ole sitä lukeneet, oli sitten syömishäiriö tai muuten vain ongelmia ruuan kanssa. Itse löysin kirjasta monta vastausta kysymyksiini ja jopa helpotusta joihinkin ruoka-ainepelkoihini.
Itse tosin en koe yrittäväni näyttää laihduttamisella muille, kuinka paha olo minulla on. Taidan jopa ajatella aivan päinvastoin. Haluaisin näyttää kaikille kuinka vahva oikeasti voin olla saavuttaessani pienemmän ja pienemmän vaatekoon ja vaa'an numeron.
Minun suurin ongelmani on se, että syön liian vähän ja sitten romahdan ja mätän monta päivää putkeen liikaa = katastrofi... Aion nyt yrittää noudattaa kirjan ohjeita, vähän pienemmillä määrillä tosin. Aion toki syödä enemmän ja varmistaa ravintoaineiden saannin, mutta pitää kalorit silti alle 1200 ainakin.
Ehkä laihdun nyt vähän hitaammin, mutta samalla toivottavasti pysyvämmin tuloksin. Joka tapauksessa sinä ensimmäisenä kevätpäivänä, kun on niin lämmin, ettei takkia enää tarvitse painan enintään 48 kg! Ja siinä aion pysyä. Teen nyt tulevan viikon ateriasuunnitelmat aina sunnuntaina valmiiksi, käyn su tai ma kaupassa, niin että tarvitsisi käydä kaupassa vain kerran viikossa. Liikunnat tulevat olemaan kaksi pitkää lenkkiä koiran kanssa (toinen juoksulenkki heti, kun maa sulaa) ja sen lisäksi jotain extraa, kuten sali, kotijumppa tai extralenkki ilman koiraa. No, ainakin uuden pennun tuloon asti...

Huomenna aion viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja raahautua työkkäriin. Ei nyt muu auta. Muuten en saa korotettua asumistukea, enkä työttömyyskorvauksia. Tosin juuri kun päätin uskaltautua sinne sain tänään puhelun eräästä työpaikasta, jonne olen hiljattain laittanut hakemuksen. Ja vielä, kun ajattelin ettei nyt haittaa yhtään olla vähän aikaa ilman töitä, kun tulee pentu ja kaikkea. No, lupasin huomenna mennä sinne haastatteluun joka tapauksessa. Pohdin asiaa ja päätin, että jos heillä on tarjota sopivaa osa-aikatyötä, niin olen yhä kiinnostunut. Nyt en halua sellaista raatamista, kuin ennen joulua kun uuvuin ihan toden teolla ja jouduin sen takia sairaslomalle. Vaikka olen nyt saanut levätä en silti tunne olevani valmis kokopäivätyöhön. 20-30 tuntia viikossa olisi sopiva. Rahalle sen sijaan olisi kyllä käyttöä. No, milloin ei olisi...?!

Happy.

...But FAT. Olen syönyt normaalisti. Enemmän kuin normaalisti. Kumpikin olisi liikaa. Mutta juuri nyt en pysty masentumaan, koska

PENTU SAAPUU KAHDEN VIIKON PÄÄSTÄ ♥ ♥ ♥

Puppies puppies puppies

En saa unta, joten taas kerran selaan pentukuvia, pentuilmoituksia, kasvattajien kotisivuja... Mutta pitäisi vain jaksaa olla kärsivällinen!
Toivon niin, että täydellinen pentu löytyisi pian.
Tahtoisin muuttaa blogini vaaleanpunaiseksi koiranpentublogiksi!

Surprise, surprise...

Tänään piti olla kiva päivä. Sovittiin eilen isin kanssa, että mennään tänään yhdessä syömään jonnekin ja jotain muuta kivaa. Isillä on tänään viimeinen lomapäivä.
No mitä vielä? Aamu alkoi hyvin, mutta vatsa ei taas tykännyt tarjoamastani ruoasta (kaurapuuro) ja meni sekaisin. Ei siis paljon tee mieli minnekään lähteä, saati ainakaan syödä mitään. Ei tekisi mieli lähteä edes koiran kanssa lenkille, mutta pakko.
Ei ihme, että minun elämäni tuntuu kurjalta, kun kun kerrankin olisi ollut jotain normaalista paskasta poikkeavaa, niin käy näin. Tekisi mieli vain mennä lähikauppaan ja tyhjentää herkkuhyllyt. Mitä väliä jos maha on jo valmiiksi kipeä... Juuri nyt ottaa niin paljon päähän, etten osaa yhtään sanoa kuinka perseelleen tämä päivä vielä kerkeää menemään.

It's okay, tomorrow'll be a better day

Anteeksi, etten ole hetkeen kirjoitellut. Ei vain tehnyt mieli, kun teksti olisi ollut pelkkää surkeaa itkuvirttä. Muutama päivä vanhempien luona ei taaskaan kerran saanut aikaan muuta kuin painonnousua. Tai siltä ainakin tuntui. En uskalla vieläkään kohdata vaakaa. Minusta on tullut hirveä nössö. Kuitenkin vanhempien luona ei ole ikinä mitään tekemistä, joten syön aina liikaa, liikaa, liikaa. Ja sitten kun äiti vielä tykkää käydä koiran kanssa ulkona aina kun olemme siellä kylässä niin en edes nosta ppersettäni penkistä syömisten välissä, joten mitä muuta siitä voisi seurata, kuin paisumista.

Tämän hetken suurin ahdistuksen aiheeni on kaksi pattia vatsassa navan molemmin puolin. Ne johtuvat siitä, että pistin insuliinin pitkän aikaa lähes pelkästään vatsaan ja siitä johtuen rasvakudokseen on tullut "kovettumia", jotka näkyvät nyt vatsassa patteina. Jätin vatsaan pistämisen kokonaan pois, koska ajattelin, että muhkurat sitten häviäisivät. Mutta mitä vielä? Nyt vielä melkein puolen vuoden jälkeenkään niille ei ole tapahtunut mitään!
Etsin netistä tietoa asiaan liittyen ja löysinkin lääkärin kysymys-vastaus-palstan, missä joku kysyi tätä samaista asiaa. Ja siinä lääkäri sanoi, että pistospaikan rauhaan jättämisen jälkeen voi kulua jopa vuosia ennen kuin kovettumat häviävät. MITÄ VITTUA! Näitä asioitahan lääkärit eivät sitten koe aiheelliseksi kertoa etukäteen!
Aion nyt tehdä oikeasti kaikkeni, jotta pääsen eroon noista oksettavista muhkuroista. Aion laihduttaa niin paljon, että ne lopulta väkisinkin häviävät...

Nyt lisäksi masentaa tuo ilma ihan kamalasti. Tykkään talvesta, mutta en kestä sitä että se on Suomessa niin pitkä. Ja olisi sitten alusta loppuun kunnon talvi, eikä aina yhtäkkiä tuollainen loskakeli. Jos ei olisi koiraa en varmaan astuisi ulos ollenkaan ennen kevättä. Tilaisin vain pizzaa kotiin ja lihoisin niin, etten enää keväällä mahtuisi ulos ovesta.
Ja vaikka koiran ulkoilutus tuolla sohjossa rämpien ei todellakaan kiinnostaisi yhtään, niin minä tarvitsen sitä. Lenkin jälkeen on aina vähän parempi mieli, vaikka väsyttääkin. On jälleen saanut tehtyä edes jotain hyödyllistä.

Äidin kanssa tuli puheeksi toisen koiran hankkiminen. Periaatteessa olin samanlaisessa tilanteessa vuosi sitten, kun otin nykyisen koirani. Olin juuri lopettanut edellisessä työssä, masensi, enkä olisi jaksanut oikein mitään. Koiran hankinta paransi elämääni tosi paljon. Sain uutta ajateltavaa ja tekemistä ja tunsin itseni tärkeäksi.
Siksi äidin mielestä minun pitäisi ottaa se uusi pentu jo nyt mahdollisimman pian. Itse haluaisin odottaa kuitenkin ainakin kevääseen. Kaikki sisäsiistiksi opettaminen ja muut harjoitukset ovat niin paljon helpompia ja mukavampia, kun on vähän lämpimämpää ja voi olla enemmän ulkona. Sitä paitsi haluan ensin säästää vähän rahaa. Ja muutenkin tämä ensimmäinen koirani pitäisi kevään aikana leikata, joten siihenkin uppoaa taas rahaa ihan mukavasti.


Olen ollut viime aikoina niin heikko ja väsynyt, että päätin kokeilla vähän isompia ruokamääriä. Ja oikeasti aion nyt myös syödä enemmän.
Muutama viime päivä on mennyt nyt kolmella aterialla. Ja niin aion nyt myös jatkaa, koska olen jo nyt jaksanut paremmin, eikä ole tehnyt mieli ahmia, kun ei ole nälkä. Syön nyt aamulla ja illalla puuroa marjoilla ja mehukeitolla ja niiden lisäksi päivällä lisäksi yhden aterian jotain "suolaista". Esim jotain keittoa tai sitten dippivihanneksia ym. Kaupan valmislihakeitto on aika turvallinen, koska siitä ainakin tiedän kalorit... Kalorien osalta en siis syö edelleenkään hirveästi, mutta määrällisesti enemmän, jotta jaksaisin paremmin. En myöskään aio pitää mitään yhtä ja samaa karkkipäivää, vaan sitten kun on pakko saada karkkia, niin sitten on. Yritän nyt kuitenkin taas sinnitellä jonkun aikaa ilman.
Ehkä laihdun hitaammin, mutta kunhan nyt edes laihtuisi!

The moon got lost again last night

What were you thinking stupid girl?!!
Eilen kävellessäni kiertotietä kauppaan oli niin heikottava olo, että tulin siihen tulokseen, että voisin syödä illalla vähän enemmän. Ostin kaupasta ruisleipää, kalkkunaleikettä, pirkan fruit&ice-sorbettia ja lakritsikastiketta.
Söin yhden leipäsiivun kalkkunalla ennen toista pitkää lenkkiä koiran kanssa.
Lenkiltä palatessani söin lisää leipää, liikaa leipää. Sen jälkeen vielä fruit&icea lakritsikastikkeella. Ja yhtäkkiä päässä taas vain naksahti ja olin juossut lähikauppaan ja tullut sieltä takaisin kahden suklaapatukan, ison karkkipussin, suolakeksipaketin ja korvapuustin kanssa!
Ehdin syödä puolet korvapuustista, kun vatsani sai totaalisen kiukkukohtauksen. Se oli ilmeisesti raivona siitä, miten sitä kohtelen. Ei ruokaa-liikaa ruokaa.
Vatsa meni siis totaalisen sekaisin ja sain viettää iltaa vessassa...
Mutta kiitos vatsani pelastuin järkyttävältä ahmimiskohtaukselta. Sysäsin loput herkut laatikkoon ja piilotin vaatehuoneen perälle. Kaivan ne sieltä aikaisintaan lauantaina jos uskallan pitää karkkipäivän.
Saa nähdä syönkö tänään mitään. Ahdistaa eilinen niin paljon. Ehkä illalla dippivihanneksia. Se on oikeasti nykyään ainoa ruoka, mistä ei tule raskas olo. Ja raskas omatunto.

Tekisi niin mieli jo punnita, mutta en voi. Ylihuomenna sitten. Sitäpaitsi pelkään ihan hulluna järkyttyväni valtavasta numerosta, mikä vaa'an näyttöön läsähtää. Yök.
Ensi kesänä (ja tietenkin jo ennen sitä) aion olla niin hoikka, etten joudu häpeämään bikineissä!

I ♥ Claire Danes

Katsoin juuri liv:ltä I Love You, I Love You Not.
Ihana kesäelokuva ja ihana Claire Danes. Rakastan Clairea, hän on niin "tavallisen näköinen" ja juuri siksi niin kaunis ja ihana! Varsinkin tässä kyseisessä elokuvassa ja tietenkin Romeo + Julietissa.
Olisipa pian jo kesä. Ja sitä ennen; olisinpa jo laiha...

Some kind of mental breakdown

Eilen iltapäivällä äiti soitti minulle. Päätin, että nyt olen reipas. Äiti puhui siitä, kuinka minun pitäisi tehdä uusi hakemus asumistuesta, sekä käydä ilmoittautumassa työvoimatoimistoon, jotta saisin korvauksia. Kaikki se teksti meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En tiedä oliko kyse siitä, etten edes halunnut kuunnella ja ymmärtää, mutta ainakaan en ymmärtänyt sanaakaan. Tiedän vain, että se kuulosti minun korvaani hirvittävän työläältä ja vaikealta asialta. Pitäisi mennä työvoimatoimistoon ja tavata siellä joku. En pysty siihen. En pysty juttelemaan kenenkään kanssa. Entä jos romahdan sielläkin?! En saa nytkään töitä mistään. En jaksa enää kirjoittaa työhakemuksia, koska niitä ei edes lueta. Aina löytyy joku parempi. Minä olen viimeinen hätävaihtoehto, jos työ ei kenellekään muulle kelpaa.
Lopulta purskahdin taas itkuun. Sanoin, etten jaksa nyt käsitellä näitä asioita ja suljin puhelimen.

Mutta syy miksi itken aina, kun puhun äidin kanssa on se, että hän yrittää niin paljon minun takiani. Se ahdistaa minua. En haluaisi, että kukaan joutuu näkemään takiani vaivaa. Tuntuu, että kaikilla olisi asiat paremmin ja helpompaa ilman minua.
Myöhemmin äiti laittoi viestin, missä kysyi lähtisinkö hänen kanssaan elokuviin tänään tai huomenna. Sanoin, että ehkä huomenna, mutta en lupaa että jaksan.
Äiti ei yleensä käy elokuvissa. En tiedä nauttiiko hän siitä edes. Hän pyytää minua vain siksi, etten aina joutuisi menemään yksin. Mutta en tiedä pystynkö tähän. On niin iso vaara, että saan hermoromahduksen ihmisten keskellä. Koska niin on tapahtunut ennenkin...

Eiliset liikunnat 45+45+45 min kävelyä. Ruuat 1dl mehua, 2 kananmunan valkuaista, salaattia, kurkkua, tomaattia, suolakurkkua, raejuustoa, pari lusikallista maustamatonta soijajugurttia. Siinä kai se.
Siis tarkoituksenihan oli syödä illalla lempiruokaani; perunamuhennosta ja raejuustoa. Mutta yllättäen kusin senkin keittämällä perunoita liian vähän aikaa, jolloin ne jäivät raaoiksi ja muhennos maistui hirveälle ja lensi lopulta roskikseen. Enkä sitten jaksanut vääntää mitään tilalle, joten söin pelkkää raejuustoa... Tänään taidan tehdä illalla dippivihanneksia. Niitä minäkään en yleensä pysty mokaamaan...

Vaakavapaa muuten jatkuu. Ensin ajattelin, että ainakin kuun puoliväliin, mutta en taida pystyä olemaan ilman vaakaa niin kauan. Ehkä perjantaina voisi olla jo seuraava punnitus. Ja jos ei ole ihan järkyttävä numero, niin lauantaina voisi olla karkkipäivä. Ehkä.

Just can't make a sense of it all, It's like my mind is gone

Eilen oli taas sekä henkisesti, että fyysisesti jotenkin hirveän rankka päivä, vaikka en edes tehnyt mitään erikoista. Ja se huolestuttaa minua. Pikkuhiljaa ihan tavallisista päivistäkin selviytymisestä on tullut jotenkin vaikeaa. En tajua, mikä minua vaivaa. En meinaa saada illalla unta ja nukahdan vasta tuntien pyörimisen jälkeen. Ja aamulla en jaksaisi nousta ollenkaan. Haluaisin vain käpertyä peiton sisälle ja jäädä siihen. Pelästyn ääniä ja välttelen paikkoja. Olen koko ajan itkuinen, purskahdan itkuun ihan typeristäkin syistä monta kertaa päivän aikana. Unohtelen asioita. Välillä tuntuu, että olen sekoamassa lopullisesti.

Eilinen meni ruokien ja liikunnan suhteen hyvin. Kaksi pitkää lenkkiä koiran kanssa ja sen lisäksi kävely kiertotietä Makuuniin palauttamaan elokuvat. En mennytkään sieltä keskustaan, vaan kävelin videovuokraamosta takaisin kotiinpäin ja kävin lähikaupassa. Kävelin tahallani reittiä, missä oli paljon mäkiä.
Ruokakauppa aiheutti taas järjettömästi stressiä. Paprikat olivat loppu ja tomaatit olivat kaikki ihan kolhuisia ja mätiä. Kävin vielä toisessa kaupassakin, mutta siellä sama juttu. Onneksi minulla oli jääkaapissa vielä yksi paprika ja pari tomaattia, mutta otti päähän, kun olin ajatellut ostaa turvaruokaa kerralla moneksi päiväksi, ettei tarvitsisi käydä joka päivä kaupassa. Ei auta, tänään uudestaan kauppaan paremmalla onnella.

Eiliset ruokailut olivat aamupäivällä ihan vähän muroja + mehukeittoa ja illalla dippiä + vihanneksia.

Äiti soitti illalla. Hän oli käymässä veljelläni ja kysyi tulisiko kotimatkalla käymään luonani tuomassa mustikkapiirakkaa. Kieltäydyin. Sanoin, että vietän herkutonta tammikuuta. Äiti ihmetteli, miksi olen niin itkuinen. Selitin vain olevani väsynyt. Kuten aina.

The night is inside of me, and I must live with it

Eilen sitten tarpeeksi kauan itsesäälissä kieriskeltyäni kävelin parin kilometrin päähän Makuuniin vuokraamaan leffan ja eiköhän se karkkipussikin sieltä mukaan tarttunut... Yök. On ahdistavaa, että himoitsee aina juuri eniten niitä ruokia, joita ei terveydellisistä syistä saisi syödä. Kuten minä himoitsen aina jäätelöä, vaikka olen maidolle allerginen, sekä kaikkia mahdollisia irtokarkkeja, vaikka olen ilmeisesti väriaineille tms. myöskin allerginen, koska irtokarkkien jälkeen alkaa aina ahdistaa ja kaulaan ja rintaan tulee kutisevia punaisia läiskiä... Minun pitäisi ostaa vain karkkeja, joissa ei ole keinotekoisia värejä, mutta kun rakastan kaikista eniten kaikkia niitä kirpeitä, värikkäitä pääkalloja ja hedelmäkarkkeja!
Ja onneksi sentään kävelin sinne, enkä mennyt bussilla. Saatoin kuluttaa kaloreita kymmenen karkin verran... Tosin söin niitä varmaan kymmenen tuhatta, joten aika pieni hyöty.

Minussa on se vika, että niin kauan, kun syön joka päivä suunnilleen samalla tavalla niin kaikki menee hyvin. Sitten, jos pitää vaihtaa yksi ruokalaji toiseen tai tehdä jotain muutoksia menen paniikkiin. Kuten nyt tänä aamuna. Jos syön aamiaiseksi kaksi kananmunan valkuaista ja kasviksia, minulle ei tule nälkä ennen kuin alkuillasta. Jos syön aamulla vaikka puuroa, tulee jo parin tunnin päästä nälkä. Siksi syön aina aamulla kananmunia. Ja koska kauppa oli eilen kiinni minulla ei ole kananmunia täksi aamuksi. Ja nyt en uskalla siis syödä mitään. Litkin vain energiajuomaa. Enkä edes saisi juoda kofeiinipitoisia juomia, koska minulla on kohta kuukauden ajan ollut rytmihäiriöitä ja ahdistuksia rinnassa. Mutta energiajuoma vie ruokahalun, enkä sitä paitsi pääsisi koko päivänä minnekään ilman kofeiiniannostani. Hyvä kun nytkään jaksan aamuisin nousta sängystä.
No, tämän päivän tavoite on vain jaksaa tehdä koiran kanssa kaksi pitkää lenkkiä + jos vain mitenkään jaksan niin vatsalihastreeni. Ja sen lisäksi kävelen palauttamaan leffat ja jatkan siitä bussilla keskustaan kauppaan.
Salille en vielä pysty menemään. En kehtaa. Pakko saada vähän turvotusta pois ja senkin jälkeen menen pelkästään aamupäivisin, kun ei ole paljon muita ihmisiä.

Tajusin muuten joku aika sitten, että miten pahasti ihminen voikaan koukuttua tähän bloggausmaailmaan?! Ensinnäkin se, että saa purkaa täällä ajatuksiaan helpottaa aina ihan valtavasti ja itse en tiedä mitään parempaa tapaa aloittaa aamua, kuin avata kone ja lukea (energiajuoman parissa) muiden uudet blogitekstit. Mitä enemmän uusia tekstejä, sitä paremmin aamu alkaa.
Kaikista hienointahan olisi jos olisi joku laihdutusystävä, jonka kanssa laihduttaisi. Siis sellainen, jolle voisi aina huonona hetkenä soittaa ja itkeä ja joka tulisi mukaan salille ja lenkille. Koska kyllä välillä tuntuu, että haluaisi puhua näistä asioista jonkun kanssa, itkeä feilauksia ja hehkuttaa onnistumisia, mutta ei minulla ole ketään sellaista ihmistä. Minä olen tämän projektini kanssa loppujen lopuksi ihan yksin.

Olen muuten miettinyt joitakin palkintoja itselleni, joita saisin sitten kun olen laihtunut tarpeeksi. Jotain, mikä motivoisi lisää.
Päätin, että saan mennä kampaajalle vasta, kun olen päässyt 48 kiloon. Lisäksi ostan uusia vaatteitakin vasta silloin.
Ja jos saisin lähiaikoina töitä, voisin alkaa säästämään ja hankkia kesän aikana toisen koiran. Olen päättänyt jo ajat sitten, että otan toisen koiran jossakin vaiheessa ja ensi kesä olisi täydellinen aika, koska omani on silloin puolitoistavuotias ja kesällä-syksyllä olisi mukavampi kouluttaa sisäsiistiksi, kuin keskellä talvea. Mutta tämä tosiaan edellyttää sitä työpaikkaa, koska muuten minulla ei ole varaa kahden koiran ruokaan ja vakuutuksiin ym.

No, kaikkeen tuohon on kuitenkin vielä pitkä matka, joten paras varmaan lähteä lenkille...

01.01.2011

Lupaan vielä yhden jutun. LOPETAN AHMIMISEN!
Jos löydän itseni napostelemasta karkkia tai jäätelöä, niin ok, sitten löydän. Mutta en saa enää siinä vaiheessa ajatella, että paskan väliä, nyt voinkin samantien syödä kolme pussia sipsejä, mäkkiaterian ja kymmenen munkkia. Koska oikeasti kumpi on pienempi paha, ylimääräiset 300 vai 2300 kcal?! Niimpä...

Kieltämättä juuri nyt tekisi mieli rynnätä kauppaan ja ostaa kassillinen herkkuja. Ja piiloutua sitten sohvan nurkkaan ahtamaan niitä kitaani. Jotenkin masentaa niin kauheasti juuri nyt. Tiedän kyllä syyt siihen. Ensinnäkin olen joulun ja uuden vuoden välin syönyt ja napostellut ja ahminut taukoamatta. Vaaka tuijottaa minua sohvan alta, mutten uskalla lähestyä sitä. Aion pitää ainakin viikon tai pari vaakavapaata, koska en halua, että viimeisetkin toivon rippeet valuvat sormien lävitse... Parempi aloittaa vaa'alla ravaaminen uudestaan sitten kun on päässyt tästä järkyttävästä nestehelvetistä ja turvotuksesta.
Toinen asia, mikä masentaa on lukea "kavereiden" statuspäivityksiä facebookista. On niin kiva lukea, miten kaikki hehkuttavat uuden vuoden viettoaan ja laittavat jotain juhlimiskuvia eiliseltä.
Mitä minä tein eilen? Olin äidillä ja isällä. Äiti teki ruokaa. Illalla katseltiin yhdessä telkkaria ja syötiin nachoja ja suklaata. Minulla oli päälläni collegehousut, eikä edes meikkiä. Kun vuosi vaihtui en jaksanut mennä edes ulos katsomaan raketteja.
Olin porukoilla yötä ja tänään en ole saanut aikaiseksi yksinkertaisesti mitään. Paitsi syönyt sipsejä. Ja datannut. Ja kierinyt itsesäälissä.
Nyt tulimme koiran kanssa joku aika sitten kotiin. Minut pelastaa ahmimiskohtaukselta tällä hetkellä vain se, että kaikki kaupat muutaman kilometrin sisällä ovat tänään kiinni. Ja toki nyt tuo lupaukseni olla ahmimatta... Aion todellakin pitää sen. Voin ihan hyvin joskus ostaa karkkia tai muuta herkkua, mutta järjetön ahmiminen saa nyt luvan jäädä.

Masentaa vähän myös se, kun ajattelee miten hyvin ennen joulua vielä sujui tämän syömisen kanssa. Pakko vain myöntää tappionsa ja palata lähtökuoppiin. Aion hankkiutua eroon kaikista mahdollisista vääristä ruuista, mitä kaapeista saattaa vielä löytyä ja mennä huomenna kauppaan listan kera ja ostaa kaappeihin taas tuttuja ja turvallisia turvaruokia. Teen kasvissosekeittoa pakkaseen ja ostan jääkaappiin maustamatonta soijajugurttia ja dippivihanneksia. Lisäksi ajattelin kokeilla niitä Naturdietin drinkmix-jauheita, kun ne ovat tarjouksessa Stockalla nyt tammikuussa. Tosin voin käyttää pelkästään metsämarja-vaniljaa, koska se on ainoa, mikä ei sisällä maitoa. Mutta se noista kuulostaa parhaimman makuiseltakin. Saa nähdä miten käy, mutta aina voi kokeilla.