Eilen iltapäivällä äiti soitti minulle. Päätin, että nyt olen reipas. Äiti puhui siitä, kuinka minun pitäisi tehdä uusi hakemus asumistuesta, sekä käydä ilmoittautumassa työvoimatoimistoon, jotta saisin korvauksia. Kaikki se teksti meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En tiedä oliko kyse siitä, etten edes halunnut kuunnella ja ymmärtää, mutta ainakaan en ymmärtänyt sanaakaan. Tiedän vain, että se kuulosti minun korvaani hirvittävän työläältä ja vaikealta asialta. Pitäisi mennä työvoimatoimistoon ja tavata siellä joku. En pysty siihen. En pysty juttelemaan kenenkään kanssa. Entä jos romahdan sielläkin?! En saa nytkään töitä mistään. En jaksa enää kirjoittaa työhakemuksia, koska niitä ei edes lueta. Aina löytyy joku parempi. Minä olen viimeinen hätävaihtoehto, jos työ ei kenellekään muulle kelpaa.
Lopulta purskahdin taas itkuun. Sanoin, etten jaksa nyt käsitellä näitä asioita ja suljin puhelimen.
Mutta syy miksi itken aina, kun puhun äidin kanssa on se, että hän yrittää niin paljon minun takiani. Se ahdistaa minua. En haluaisi, että kukaan joutuu näkemään takiani vaivaa. Tuntuu, että kaikilla olisi asiat paremmin ja helpompaa ilman minua.
Myöhemmin äiti laittoi viestin, missä kysyi lähtisinkö hänen kanssaan elokuviin tänään tai huomenna. Sanoin, että ehkä huomenna, mutta en lupaa että jaksan.
Äiti ei yleensä käy elokuvissa. En tiedä nauttiiko hän siitä edes. Hän pyytää minua vain siksi, etten aina joutuisi menemään yksin. Mutta en tiedä pystynkö tähän. On niin iso vaara, että saan hermoromahduksen ihmisten keskellä. Koska niin on tapahtunut ennenkin...
Eiliset liikunnat 45+45+45 min kävelyä. Ruuat 1dl mehua, 2 kananmunan valkuaista, salaattia, kurkkua, tomaattia, suolakurkkua, raejuustoa, pari lusikallista maustamatonta soijajugurttia. Siinä kai se.
Siis tarkoituksenihan oli syödä illalla lempiruokaani; perunamuhennosta ja raejuustoa. Mutta yllättäen kusin senkin keittämällä perunoita liian vähän aikaa, jolloin ne jäivät raaoiksi ja muhennos maistui hirveälle ja lensi lopulta roskikseen. Enkä sitten jaksanut vääntää mitään tilalle, joten söin pelkkää raejuustoa... Tänään taidan tehdä illalla dippivihanneksia. Niitä minäkään en yleensä pysty mokaamaan...
Vaakavapaa muuten jatkuu. Ensin ajattelin, että ainakin kuun puoliväliin, mutta en taida pystyä olemaan ilman vaakaa niin kauan. Ehkä perjantaina voisi olla jo seuraava punnitus. Ja jos ei ole ihan järkyttävä numero, niin lauantaina voisi olla karkkipäivä. Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja jätä kommenttia. Sekä risut, että ruusut tervetulleita.