Just can't make a sense of it all, It's like my mind is gone

Eilen oli taas sekä henkisesti, että fyysisesti jotenkin hirveän rankka päivä, vaikka en edes tehnyt mitään erikoista. Ja se huolestuttaa minua. Pikkuhiljaa ihan tavallisista päivistäkin selviytymisestä on tullut jotenkin vaikeaa. En tajua, mikä minua vaivaa. En meinaa saada illalla unta ja nukahdan vasta tuntien pyörimisen jälkeen. Ja aamulla en jaksaisi nousta ollenkaan. Haluaisin vain käpertyä peiton sisälle ja jäädä siihen. Pelästyn ääniä ja välttelen paikkoja. Olen koko ajan itkuinen, purskahdan itkuun ihan typeristäkin syistä monta kertaa päivän aikana. Unohtelen asioita. Välillä tuntuu, että olen sekoamassa lopullisesti.

Eilinen meni ruokien ja liikunnan suhteen hyvin. Kaksi pitkää lenkkiä koiran kanssa ja sen lisäksi kävely kiertotietä Makuuniin palauttamaan elokuvat. En mennytkään sieltä keskustaan, vaan kävelin videovuokraamosta takaisin kotiinpäin ja kävin lähikaupassa. Kävelin tahallani reittiä, missä oli paljon mäkiä.
Ruokakauppa aiheutti taas järjettömästi stressiä. Paprikat olivat loppu ja tomaatit olivat kaikki ihan kolhuisia ja mätiä. Kävin vielä toisessa kaupassakin, mutta siellä sama juttu. Onneksi minulla oli jääkaapissa vielä yksi paprika ja pari tomaattia, mutta otti päähän, kun olin ajatellut ostaa turvaruokaa kerralla moneksi päiväksi, ettei tarvitsisi käydä joka päivä kaupassa. Ei auta, tänään uudestaan kauppaan paremmalla onnella.

Eiliset ruokailut olivat aamupäivällä ihan vähän muroja + mehukeittoa ja illalla dippiä + vihanneksia.

Äiti soitti illalla. Hän oli käymässä veljelläni ja kysyi tulisiko kotimatkalla käymään luonani tuomassa mustikkapiirakkaa. Kieltäydyin. Sanoin, että vietän herkutonta tammikuuta. Äiti ihmetteli, miksi olen niin itkuinen. Selitin vain olevani väsynyt. Kuten aina.