Eilen sitten tarpeeksi kauan itsesäälissä kieriskeltyäni kävelin parin kilometrin päähän Makuuniin vuokraamaan leffan ja eiköhän se karkkipussikin sieltä mukaan tarttunut... Yök. On ahdistavaa, että himoitsee aina juuri eniten niitä ruokia, joita ei terveydellisistä syistä saisi syödä. Kuten minä himoitsen aina jäätelöä, vaikka olen maidolle allerginen, sekä kaikkia mahdollisia irtokarkkeja, vaikka olen ilmeisesti väriaineille tms. myöskin allerginen, koska irtokarkkien jälkeen alkaa aina ahdistaa ja kaulaan ja rintaan tulee kutisevia punaisia läiskiä... Minun pitäisi ostaa vain karkkeja, joissa ei ole keinotekoisia värejä, mutta kun rakastan kaikista eniten kaikkia niitä kirpeitä, värikkäitä pääkalloja ja hedelmäkarkkeja!
Ja onneksi sentään kävelin sinne, enkä mennyt bussilla. Saatoin kuluttaa kaloreita kymmenen karkin verran... Tosin söin niitä varmaan kymmenen tuhatta, joten aika pieni hyöty.
Minussa on se vika, että niin kauan, kun syön joka päivä suunnilleen samalla tavalla niin kaikki menee hyvin. Sitten, jos pitää vaihtaa yksi ruokalaji toiseen tai tehdä jotain muutoksia menen paniikkiin. Kuten nyt tänä aamuna. Jos syön aamiaiseksi kaksi kananmunan valkuaista ja kasviksia, minulle ei tule nälkä ennen kuin alkuillasta. Jos syön aamulla vaikka puuroa, tulee jo parin tunnin päästä nälkä. Siksi syön aina aamulla kananmunia. Ja koska kauppa oli eilen kiinni minulla ei ole kananmunia täksi aamuksi. Ja nyt en uskalla siis syödä mitään. Litkin vain energiajuomaa. Enkä edes saisi juoda kofeiinipitoisia juomia, koska minulla on kohta kuukauden ajan ollut rytmihäiriöitä ja ahdistuksia rinnassa. Mutta energiajuoma vie ruokahalun, enkä sitä paitsi pääsisi koko päivänä minnekään ilman kofeiiniannostani. Hyvä kun nytkään jaksan aamuisin nousta sängystä.
No, tämän päivän tavoite on vain jaksaa tehdä koiran kanssa kaksi pitkää lenkkiä + jos vain mitenkään jaksan niin vatsalihastreeni. Ja sen lisäksi kävelen palauttamaan leffat ja jatkan siitä bussilla keskustaan kauppaan.
Salille en vielä pysty menemään. En kehtaa. Pakko saada vähän turvotusta pois ja senkin jälkeen menen pelkästään aamupäivisin, kun ei ole paljon muita ihmisiä.
Tajusin muuten joku aika sitten, että miten pahasti ihminen voikaan koukuttua tähän bloggausmaailmaan?! Ensinnäkin se, että saa purkaa täällä ajatuksiaan helpottaa aina ihan valtavasti ja itse en tiedä mitään parempaa tapaa aloittaa aamua, kuin avata kone ja lukea (energiajuoman parissa) muiden uudet blogitekstit. Mitä enemmän uusia tekstejä, sitä paremmin aamu alkaa.
Kaikista hienointahan olisi jos olisi joku laihdutusystävä, jonka kanssa laihduttaisi. Siis sellainen, jolle voisi aina huonona hetkenä soittaa ja itkeä ja joka tulisi mukaan salille ja lenkille. Koska kyllä välillä tuntuu, että haluaisi puhua näistä asioista jonkun kanssa, itkeä feilauksia ja hehkuttaa onnistumisia, mutta ei minulla ole ketään sellaista ihmistä. Minä olen tämän projektini kanssa loppujen lopuksi ihan yksin.
Olen muuten miettinyt joitakin palkintoja itselleni, joita saisin sitten kun olen laihtunut tarpeeksi. Jotain, mikä motivoisi lisää.
Päätin, että saan mennä kampaajalle vasta, kun olen päässyt 48 kiloon. Lisäksi ostan uusia vaatteitakin vasta silloin.
Ja jos saisin lähiaikoina töitä, voisin alkaa säästämään ja hankkia kesän aikana toisen koiran. Olen päättänyt jo ajat sitten, että otan toisen koiran jossakin vaiheessa ja ensi kesä olisi täydellinen aika, koska omani on silloin puolitoistavuotias ja kesällä-syksyllä olisi mukavampi kouluttaa sisäsiistiksi, kuin keskellä talvea. Mutta tämä tosiaan edellyttää sitä työpaikkaa, koska muuten minulla ei ole varaa kahden koiran ruokaan ja vakuutuksiin ym.
No, kaikkeen tuohon on kuitenkin vielä pitkä matka, joten paras varmaan lähteä lenkille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja jätä kommenttia. Sekä risut, että ruusut tervetulleita.