Tuskaa, tuskaa, tuskaa...

Ihan kamalaa. Oon satuttanut mun jalan niin etten pääse kävelemään kunnolla! En tiedä mitä tekisin. Tai en oikein uskalla tehdä mitään, ennen kun maanantaina saan kuulla röntgenin tuloksen. Toivottavasti se ei ois mitään vakavaa, vaan menis pian ohi, mut jotenki tuntuu että se vaan pahenee. Tuun oikeesti hulluks, ku en pääse juoksee tai liikkuu kunnolla. Ja sit ku en liiku teen sitä toista vaihtoehtoa eli syön. Tää viikonloppu on ollu yks maailmanloppu. Oon syöny karkkeja ja juustonaksuja ja ranskalaisia. Oon lisäks kahtena yönä nyt heränny paniikkikohtaukseen, siihen et mulla on tosi huono olo, enkä saa kunnolla henkeä. Noi johtuu siitä, et syön liikaa ennen nukkumaanmenoa, koska jos en syö illalla noita ei koskaan tuu.
Tänään otin itteeni niskasta kiinni ja pakottauduin salille. En pysty juoksee, enkä tekee mitään crosstrainerilla, koska en voi laittaa jalalle painoa, mut thank god on kuntopyörä. En tykkää polkee niillä, koska niissä joutuu istuu, mut parempi sekin kun istuu himassa ahmimassa.

Meille tuli tänään vieraita tai itse asiassa ne on täällä yhä. Mun äidin vanhemmat ja sisko, eli mun täti. Mua ahdistaa sukulaisten vierailut. Mä tunnen itseni epäonnistuneeks elämässä, enkä kestä sitä että kysellään kuulumisia. Haluun olla niiden kanssa joiden ei tarvii kysellä, vaan ne tietää ilmankin ja hyväksyy asiat.
Mua ahdistaa kun aina kun tulee vieraita kaikki puhuu aina vaan kovemmalla äänellä toistensa puheen päälle, eikä kukaan kuuntele toisia. Lisäks aina pitää tarjota jotain hirveetä piirakkaa ja täytekeksejä ja ties mitä paskaa. Oikeesti kuka muka on päättäny, ettei vieraille voi tarjota vaikka salaattia?! Miks kaikki pitää olla aina niin perinteistä ja tehdä aina samalla tavalla.
Oon jotenkin tosi huonolla tuulella. Oon idioottina taas totuttanu ruumistani rasvaan ja sokeriin ja nyt se huutaa niitä. En voi mennä lähellekään keittiötä. Pakko odottaa, että vieraat lähtee ja voin sitten syödä vaikka vähän raejuustoa. Onneks mulla kielessä afta, joten äitikin ymmärtää, etten voi oikein syödä nyt. Mulla on jotenkin niin raskas olo ja se ahdistaa... Missä mun positiivinen elämänasenne on?

Apua.

Syöminen tuntuu pahalta. Sitähän mä toivoinkin. Kai. Tänään piti olla se päivä, kun saan syödä vähän enemmän. Mutta oon syönyt vähemmän. Olen syönyt vesimelonia, jogurtin ja smoothien. 235kcal... Mutta musta tuntuu pahalta. Kuin olisin syönyt ihan sairaasti. Ja olen ihan jäässä koko ajan. Mutta paleleminen tuntuu hyvältä...
Pelkään, että maha ei enää toimi jos ei syö. Mutta mitä vois syödä niin että se toimis, muttei tulis kaloreita. En voi oikein syödä mitään hiilaripitoista, koska ne laukaisee ahmimisen. Pitää varmaan vaan laittaa jogurttiin leseitä tai jotain. Kamalan vaikeeta. Tuntuu, että pää ei nyt toimi yhtään.

Headache

Aaargh, tuntuu että pää räjähtää. En käsitä, miksi saan aina ihan yhtäkkiä hirveitä päänsärkykohtauksia. Onneksi niitä tulee yleensä enintään kerran päivässä ja se menee pian ohi, kun saa särkylääkkeen, mutta silti. Olen ehkä katsonut liikaa Grey's Anatomya, mutta en voi olla heti miettimättä jotain aivokasvainta... Tai että mitä noi ibuprofeenit tekee mun vatsalle... Äiti epäilee, että se johtuu vain niskoista, sillä minulla on tapana nukkua mitä kummallisemmissa asennoissa. Toivottavasti se olisi vain sitä.

Eilinen meni ihan hyvin. Söin yhteensä ehkä 700kcal + juoksin melkein tunnin. Äiti toi kaupasta irtokarkkeja ja nachoja, mutten edes maistanut niitä. Ei oikeastaan edes tehnyt mieli. Tänään koitan syödä vielä vähemmän. Ehkä 300kcal, koska sitten voisin huomenna taas syödä vähän enemmän... Ehkä. Keittiö ja jääkaappi on mun vihollisia, se on huomattu mun elämässä jo tarpeeksi monta kertaa. On tullut harvinaisen selväksi, etten pärjää ruualle, eikä mua sais jättää sen kanssa yksin. Mun elämässä ei ole olemassakaan kohtuullista syömistä vaan lähinnä kaikki tai ei mitään. Tai no tääkin riippuu tietenkin ruuasta. Esim. jogurttia ja porkkanoita pystyn syömään vaan ihan vähän, mutta esim. leipään mun ei pitäis koskea ollenkaan. Pystyn syömään kokonaisen paahtoleipäpaketin yhteen menoon hillon kanssa. Kokemusta on... Ja yhdessä vaiheessa tein sitä usein.
Tästä syystä koitan nyt vaan pysyä niissä ruuissa, joita hallitsen. En halua ottaa minkäänlaisia riskejä, koska tiedän että olen heikko. Leipä ja karkit tuskin maailmasta loppuu, joten voin syödä niitä sitten kun oon laiha. Tai mielellään en sittenkään. Olisi ihanaa, kun käsittäisi, ettei tarvitse kaikkea sitä paskaa vaan voi syödä vaan sen verran, että pysyy hengissä. Ruoka on nykyään ihan liian suuressa arvossa ja siksi varmaan kaikki ongelmatkin sitä kohtaan on tulleet. Ihmisten pitäisi löytää sen tilalle jotain muuta... Minä varmaan jatkan neulomista...

Positiivista

Tänään on ollut ihan hyvä päivä. En ole tehnyt mitään hyödyllistä, mutten järkyttävän haitallistakaan (ts. saanut ahmimiskohtausta). Eilinen sen sijaan muuttui yötä kohden katastrofiksi, mutta tavallaan tajusin jotakin. Yritin eilen ahmiessani väkisin keksiä jotain, mitä voisin seuraavaksi syödä, jotain mitä tekisi mieli. Ja oudointa oli se, että lopulta mun ei tehnyt mitään mieli ja lopetin! Yleensä ahmin niin kauan, että luulen ja samalla toivon kuolevani siihen ähkyyn, mutta nyt lopetin tavallaan kesken! Sellanen olo, kun olisin väkisin pakottanut itseäni syömään ja nyt armahdin itseni ja annoin lopettaa... Voisikohan tämä olla askel parempaan.

Tänään on mennyt siis ihan hyvin. Nukuin aamulla pitkään ja päivän ruuat on tähän mennessä olleet 1 pieni jogurtti, smoothie (pieni banaani, 2 ananasrengasta, muutama lusikallinen maustamatonta jogurttia) ja noin 70g lakuja (!!!). Noi lakut ei todellakaan ollu suunniteltu juttu, isä toi pussillisen kaupasta ja en vaan pystynyt olemaan ottamatta. Onneks muut ruuat on menny ok, niin toi ei ehkä ole katastrofi, vaikka mulla onkin todella huono omatunto. Ajattelin mennä viel nyt illalla kävelylenkille, niin ehkä tulee parempi fiilis. Suunnitelmissa on syödä illalla vielä jogurtti tai omena ja mennä sit ajoissa nukkumaan ja sillä tavalla välttää ton yöahmimisen...

Aloitin tänään kokeilemaan uutta ajatustani, eli säännöllisiä ruoka-aikoja. Yleensä näännytän itseäni ja lopulta sekoan ja alan ahmia. Olen päättänyt syödä ainakin nyt alkuun 3 tunnin välein, aloittaen 9.00 eli ruokailuja tulee joka päivälle 4-5. Joka aterialla syön jogurtin, mandariinin, omenan tain jonkun muun pienen, missä on mahdollisimman vähän kaloreita. Lisäks paljon vettä ja välillä light cocista. Ja tää ainakin tuntuu auttavan, vaikka laihtuminen on ehkä hitaampaa...? Mutta nopeempaa varmasti, kun silloin jos ahmin joka ilta... Mutta aion olla tästä lähtien positiivisempi. Synkistelyllä tästä ei tule mitään kuitenkaan.

Raskasta...

Ei tosiaan ollut kovin helppo päivä... Tuntui rankalta hakea opiskelupaikastani koko elämä laatikoissa pois. Jäi vain tyhjä huone.

Syömiset on ihan päin helvettiä, oon syönyt muroja, pari sämpylää, jäätelöä, karkkia, puolikkaan subin ja kanatortillan. Hyi helvetti... Mut tää oli kai odotettavissa. Kuten sanoin, kun stressaan niin syön, koska kuvittelen, että se auttaa siihen tuskaan. No, pakko myöntää, et jollain asteella helpottaakin mut väärä keino se joka tapauksessa on... Mut luulen, että tää nyt ainakin vähän helpottuu, koska pystyn nyt helpommin suunnittelee päivät ja ruokailut ym. kun päivärytmi on vapaampi. Siis siihen asti et alotan duunit. Mutta toivon, että uusi työkin tulee sit olemaan kiva ja jännittävä juttu, eikä niinkään stressaava, että rupeaisin taas tohon panikointikierteeseen.

Mulla on myös tapana himoita heti ruokaa, jos ei ole muuta tekemistä. Monihan ryhtyy tässä tilanteessa polttaa tupakkaa, mutta olen päättänyt, että kun en kerta tähän mennessä ole aloittanut niin en aloitakaan... Sen sijaan olen yrittänyt kehittää tilalle muuta ja löytänyt neulomisen ihanuuden. Ja olenkin nyt lyhyessä ajassa neulonut kaksi erilaista kaulahuivia, sekä puolitoista säärystintä... Kohta pitää miettiä, mikä olisi seuraava neuletyö, johon ryhdyn. Minua tavallaan lohduttaa ajatus siitä, että jotain mieluisaa on kesken ja voin aina palata sen pariin, kun alkaa ahdistaa. Välillä se auttaa ja välillä ei, mutta parempi kuin ei mitään.

Toivon nyt löytäväni mahdollisimman pian sen asunnon, jotta pääsisin pois täältä ruoan luvatusta maasta, eli äidin keittiöstä. Silloin olisi helpompaa hallita syömistä, kun ei hankkisi mitään turhaa...

Huh, onneks tää päivä alkaa kallistua iltaan. Kauhea ahdistus. Tällaset suuret muutokset ei taida olla mua varten.

Uuden alku?

Joskus sitä vain toivoisi olevansa vahvempi. Mutta mä olen taas takaisin alkupisteessä. Olen keskeyttänyt opinnot, asun vanhempieni luona evakossa ja työpaikka ja asunto hakusessa. Voisi kuvitella, että olisin hajalla ja masentunut. No ehkä olenkin, mutten enää niin paljon. Huomenna tulee olemaan kova paikka. Menemme opiskelupaikkaani hakemaan tavarani pois. Onneksi on syyslomat, niin siellä ei ole ketään. Tunnen itseni tavallaan luovuttajaksi. Tuonne kouluun, missä olin on vaikea päästä. Mutta nyt tajuan, että hain sinne ainoastaan siksi, että halusin näyttää kaikille, että pääsen sinne jos haluan. Tein sen vain todistaakseni jotain. Heitin sen takia vuoden tavallaan kokonaan hukkaan. Tajusin, etten halua tehdä sillä alalla töitä tulevaisuudessa.
Tiedän, että huomisesta tulee rankka, mutta luulen että sen jälkeen alkaa helpottaa. Olen saanut nyt levätä ja alan olla valmis uusiin haasteisiin. Haaveilen mukavasta työpaikasta ja omasta asunnosta keskustassa. Ja nyt ennen kaikkea siitä, että olisin hoikka. Koska tiedän, että kun olen hoikka ja näytän hyvältä saan roppakaupalla itseluottamusta ja alan uskoa itseeni vielä enemmän.
Olen asettanut tavoitteeksi -10kg jouluun mennessä. Se on aika paljon, mutta tiedän että pystyn siihen. Se, että asun nyt vanhemmillani jonkin aikaa tuo ongelmia, sillä täällä jääkaappi on aina pullollaan ruokaa. Yleensä iltaan saakka sujuukin hyvin, mutta myöhään illalla on heikoin hetki. Olen opiskelujeni aikana kehittänyt itselleni eräänlaisen yöstressin. En halua mennä nukkumaan, koska pelkään seuraavaa aamua. Olen ollut niin väsynyt, että olen ruvennut jo illalla panikoimaan aikaista herätystä ja kaikkea sitä, mitä päivän aikana täytyy ehtiä tehdä. Stressi laukaisee minulla ahmimiskohtauksen, ja koska kärsin emetofobiasta, enkä uskalla oksentaa, lihon helposti.
No, tämä yöstressaaminen on nyt onneksi hieman vähentynyt, mutta yösyöjän se minusta on silti tehnyt. Illalla kymmenen jälkeen jääkaappi kutsuu minua niin, etten meinaa kuulla ajatuksiani. Pitäisi vain oppia menemään aikaisin nukkumaan. Tässä laihduttamisessani on siis haastetta kerrakseen, mutta uskon että jo tämä ajatusten purkaminen saattaa helpottaa...