En kestä! Huomenna on sit vappu! Oon nyt päättänyt jäädä sittenki koiran kanssa vaan kotiin. Vaik sitten söisinkin jotain herkkuja niin säästän silti enemmän kaloreita, kuin että jos lähtisin baariin ja krapulassa ahmisin sitten seuraavankin päivän... Nyt ajattelen sen niin, että on hyväkin syödä yhtenä päivänä enemmän (tietenkin olis parempi syödä jotain terveellistä enemmän, mutta pelkäänpä että se enemmän tarkoittaa huomenna herkkuja...), ettei joudu säästöliekille kun koko ajan syö vähän.
Eilinen oli taas ok:
puuro + marjat 117
rusinoita 91
wokkikasviksia 44
raejuustoa 74
salaatti + tomaatti + kurkku 31
1/2 paahtoleipä 52
= yht. 409 kcal
Tein eilen kaksi pitkää lenkkiä koiran kanssa + kävelin sinne junalle. Illalla en enää jaksanut lähteä tekemään omaa lenkkiä, oli jotenkin tosi voimaton olo ja menin ajoissa nukkumaan. En kyllä sitten syönytkään illalla muuta kun tuon salaatin ja puolikkaan paahtiksen.
Tänään on sitten ulkona kauhee ilma... Sataa ja on kylmä. Koira vihaa tollasta säätä, joten saa nähdä kuinka pitkät lenkit sen kanssa tulee tehtyä. Meidän piti mennä tänään mun kaverin kanssa koirien kaa koirapuistoon, mut voi jäädä menemättä ton sään takia... Eipä siellä oo kenenkään mukava värjötellä.
Mua nyt vähän taas kyllä ahdistaa. Ahdistaa toi sää, kaatosateessa ei tee mieli kävellä montaa tuntia. Mutta mulla ei ole myöskään nyt mitään salikorttia, että pääsis sisälle treenaa. Mutta jos pidän kevyemmän päivän ja haahuilen vaan kotona, niin sekin on huono vaihtoehto... Pelkään, että haahuilen jääkaapin suuntaan.
Tällaisena päivänä olis tietenkin just hyvä tehdä kaikkia sisäprojekteja... Kuten esim. se vaatekaapin inventaario. Mut en halua! En halua tehdä sitä, ennen kuin olen alle 57 kg! Okei, voihan olla että sitä paitsi olen jo, sitä paitsi taisin lupailla itselleni, että tasan 57 riittää. Mutta ei musta tunnu yhtään pienemmältä, joten siirrän sitä taas. Huomenna punnitsen kyllä itseni. Olis syytä alkaa 56:lla!
En tiedä olenko kertonut teille, mutta kirjoitan myös kirjaa. En oikeastaan tiedä, tuleeko se koskaan valmiiksi ja jos tulee yritänkö saada sen julkaistuksi. Se on minulle tosi henkilökohtainen, sillä omat ajatukseni ja kokemukseni ovat olleet koko ajan siinä taustalla tavallaan inspiraationa. Se ei kuitenkaan kerro minusta. Pelkään kuitenkin, että jos se joskus julkaistaisiin ihmiset, varsinkin tuntemani ihmiset luulisivat niin.
Mutta sen kirjan kirjoittaminen on mulle myös eräänlainen terapiaistunto tän blogin ohessa. En koskaan kirjoita sitä väkisin, vaan ainoastaan silloin kun siltä tuntuu. Ja välillä siltä tuntuu keskellä yötä, tai ollessani jossain hankalassa paikassa, kuten töissä. Sitten vaan heti kun mahdollista paperi ja kynä käteen ja ajatukset muistiin.
Tänään voisi olla kirjankirjoittamispäivä.
Nyt kuitenkin perse ylös ja lenkille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja jätä kommenttia. Sekä risut, että ruusut tervetulleita.