I ♥ Natalie Portman

Ihana Natalie Portman voitti naispääosa Oscarin. Voi että, en malta odottaa että pääsen katsomaan Black Swanin!

At the end of it all, Who am I living for?

Minusta on uskomatonta, että blogillani on yli 35 lukijaa! Muistan, kuinka sillä alkuun oli pitkään vain muutamia lukijoita, ehkä viisi tai kuusi. Luku on kasvanut ihan huomaamatta. Minun blogini taitaa olla sellainen, että se vähän jakaa mielipiteitä. Näin ajattelen ainakin siksi, että välillä olen saanut viikossa kolme uutta lukijaa ja sitten taas parissa päivässä teitä onkin hävinnyt saman verran. Toisaalta kyllä hyvin ymmärrän. Välillä itsekin kyllästyn lukemaan joitakin blogeja, ja välillä kyllä itsekin huomaan toistavani itseäni...

Tänään on ihana kevättalven ilma. Meillä ulkolämpömittariin paistaa aurinko ja se näyttää +7 astetta! Ehkä kevät sittenkin tulee!
Tänä viikonloppuna olin töissä. Kahtena päivänä yhteensä 10 tuntia kunnon fyysistä raatamista. Välillä on kivaa kunnolla uurastaa, varsinkin kun siitä maksetaan. Ja oli kiva nähdä vanhoja työkavereita. Mutta en minä silti voisi kuvitella palaavani sinne vakituiseen työhön. Paikka on liian kaukana ja paikan ihmisistä sellaisia, joiden kanssa en tule toimeen, vaikka olen yrittänyt. Mutta tällaiset satunnaiset tuuraukset ovan kivaa vaihtelua.

Lisäksi olen käynyt hiihtämässä! Perjantaina olin ensimmäistä kertaa moneen moneen vuoteen suksilla. Alkuun tuntuikin siltä, etten etene ollenkaan ja hiki tuli jo ensimmäisten viiden minuutin jälkeen! Mutta sitten vaan ihan yhtäkkiä pääsin rytmiin ja hiihtäminen tuntuikin yllättävän kivalta. Ja rankalta! Käsiin ja jalkoihin koski, mutta en silti halunnut lopettaa. Lopulta hiihdin noin puolentoista tunnin lenkin ja kyllä tunsi taas tehneensä!
Seuraavana päivänä tietenkin kaikki lihakset ihan jumissa, joten päätin töiden jälkeen mennä tekemään "palauttavan lenkin". No, kaukana palauttavasta se ainakin oli. Jäätävä tuuli, joka sentään ison osan matkasta oli myötätuuli. Ja lisäksi kaikki ladut olivat kadonneet yöllisen tuulen ja lumisateen seurauksena. Hiihtäminen oli kamalan raskasta, koska huonojen hiihtotaitojeni vuoksi olen tosi hidas etenemään ilman hyvää latua. Sukset meinasivat mennä ristiin kerran jos toisenkin ja lumi upotti! Olin kuitenkin päättänyt tehdä saman lenkin, kuin ensimmäisenäkin päivänä. Ja niinhän minä teinkin. Aikaa tosin vierähti melkein kaksi tuntia ja voi että oli kaikki paikat vain pahemmin jumissa lenkin jälkeen! Tänään olikin sitten vähän tuskaista tehdä töitä, mutta kipeät lihaksethan kertovat vain siitä, että on ollut ahkera! Tänään taidan kuitenkin suosiolla jättää sukset kotiin ja tehdä vain piiitkän lenkin koiran kanssa.


Alan hiljalleen päästä sisälle tähän uuteen maidoton-gluteeniton-lihaton-kanaton-ruokavaliooni. Syön aika lailla muutamaa samaa ruokaa joka päivä, mutta toisaalta tein niin kyllä ennenkin. Ajattelin tehdä tästä lähtien viikon ruokalistan etukäteen ja syödä sen mukaan. Tämän ruokavalion takia ei kyllä helposti lipsukaan suuntaan tai toiseen, koska kiellettyjen listalla ovat keksit, jätskit (paitsi tofujätski), pullat ja monet irtokarkitkin (minulle oli iso yllätys, että jopa Pantteri-karkeissa on vehnäjauhoja!!!)
Toisaalta myös säästyy monilta "herkkupöydiltä" kylässä ja mäkkärikäynneiltä, kun ei yksinkertaisesti voi syödä. Ja eipähän tarvitse keksiä selityksiä.
Oikeastaan koko kiinnostukseni ruokaan on alkanut vähän kärsiä. On kamalan aikaavievää ja raivostuttavaa tutkia ensin sisältääkö joku tuote jotain kiellettyjen listalta ja sen jälkeen laskea vielä yhden annoksen kaloreita. Kaiken tämän vaivan jälkeen useimmiten koko tuote jää kaupan hyllylle. On helpompi pysytellä muutamissa tutuissa ja turvallisissa ruuissa ja syödä sen verran, ettei kidu nälässä tai että pysyy hengissä. Ei ole tehnyt mieli ahmiakaan pitkään aikaan!

Nyt ulos nauttimaan auringosta.
Kiitos teille kaikille uusille ja vanhoille lukijoille<3

Hiihtolomalla kuuluu hiihtää

Tosiaan meidän piti mennä keskiviikkona elokuviin siskoni kanssa. Ja kuinkas sitten kävikään... Sain pitkästä aikaa hirveän ahdistuskohtauksen, eikä siihen ollut edes mitään syytä! Tähän asti olen saanut ahdistuksia vain kovassa stressissä tai jännityksessä tai muuta, mutta nyt ei ollut mitään näistä. En todellakaan halua että käy niin, etten pian uskalla astua ovesta ulos, kun pelkään saavani kohtauksen jossain ihmisten ilmoilla!
Ja nyt pelkään, että siskoni ei halua enää lähteä minnekään kanssani, kun olen joutunut näiden vammailujeni takia perumaan niin monta sovittua juttua...

Tilaamani vaatteet tulivat eilen, mutta minä en uskalla kokeilla niitä. Pelkään, että näytän lihavalta tai ne eivät mahdu päälle. Aion minä ne pitää kaikki kuitenkin, koska ihania vaatteita ne kaikki ovat. Mutta haluan pukea ne päälle vasta, kun olen hoikempi.

Tänään aion mennä koiran kanssa hiihtämään. Hiihdän niin kauan, että teen kuolemaa. Toisaalta olen hiihtänyt viimeksi joskus yläasteella, joten kuolemaan tuskin on pitkä matka... Pakko kuitenkin hyödyntää nämä päivät, kun ei ole niin kylmä. Vaikka kyllä minun mittapuullani -12 on yhä tosi kylmä... Pitää toivoa, ettei se tunnu niin jäätävältä näiden -25 päivien jälkeen.
Viikonloppuna menen molempina päivinä töihin. Ihanaa fyysistä rankkaa työtä!
Muutenkin alan nyt taas tekemään kunnon pitkiä lenkkejä koiran kanssa. Koira on kyllä ihmeen karaistunut tyyppi, koska ei ole valittanut kylmimmälläkään säällä, vaikka toki se on täytynyt pakata villapaitaan ja toppatakkiin. Kaikkien kavereiden koirat ovat kuulemani mukaan värjötelleet lähinnä sisällä, mutta ei minun ikiliikkujani. Ja sillä on vielä ihan olematon karvakin!

Ostin muuten viime viikonloppuna Anttilasta sellaisen combat-dvd:n. Tai se on niinkuin jumppaa, missä jäljitellään combat-liikkeitä, potkuja ja lyöntejä. Olen nyt kerran tehnyt sen ja voi että se on vaikea se sarja! Tehokasta kyllä, mutta on vaikea muistaa koko sarjaa ja samalla keskittyä tekemään liikkeet huolella ja oikein. Ja minä olen vielä sellainen, että haluaisin heti heittää koko dvd:n roskiin, jos ei ekalla kertaa suju! No, nyt aion kuitenkin olla kärsivällinen ja tehdä treenin vähintään kerran viikossa, mielellään useamman kerran. Koska ihan varmasti ennemmin tai myöhemmin sarjan oppii ja treenistä voi nauttiakin...!

Tsemppiä kaikille ja hyvää viikonlopun alkua<3

Kun minulta viedään kaikki, autan kantamaan

Gluteenittomissa sämpylöissä on hirveästi kaloreita. Ja gluteenittomissa paahtoleivissä... ja makaroneissa... ja kaikessa. Tuntuu kamalalta, että saa niin paljon kaloreita niin pienestä määrästä ruokaa. Gluteenittomissa jauhoissa on hirveän paljon enemmän energiaa, kuin vehnäjauhoissa. Ainoa positiivinen asia on se, että gluteenittomat tuotteet myös täyttävät paremmin. Ei niitä sämpylöitäkään pysty kerralla syömään kuin yhden ja on jo ähkyssä.

Rikoin lupaukseni siitä etten osta mitään uusia vaatteita ennen kuin pääsen tavoitepainooni. Tilasin H&M:ltä muutamia juttuja. Muutaman paidan, farkkusortsit ja jumpsuitin. En kyllä kehtaa käyttää ainakaan noita sortseja ennen kuin vaaka näyttää vähemmän. No, onneksi ulkona näyttää siltä, ettei niitä vielä pitkään aikaan voikaan käyttää.

Tänään elokuviin katsomaan Winter's Bone. Oscarit jaetaan ensi viikonloppuna ja haluaisin vielä nähdä ainakin Kuninkaan puheen ja The Social Networkin ennen gaalaa. Katson aina Oscarit suorana, mutta niitä on kivempi katsoa kun on nähnyt suurimman osan elokuvaehdokkaista ja näyttelijäsuorituksista, koska sitten voittajaa voi arvailla.
Tänään siis siskon kanssa leffaan. Toivottavasti saisin vältettyä karkkien ostamisen. Jostain syystä vain meillä on tähän asti aina ollut tapana ostaa jättipussit karkkia leffaan... Ehkä ostan vähän, syön muutaman ja heitän loput myöhemmin roskiin. Ei kukaan leffassa ehdi kytätä paljonko joku syö karkkia elokuvan aikana.

En eilen ehtinyt tehdä jumppaani. Tänään teen 80 punnerrusta ja 400 vatsaa.

Fighting to get up, falling to the floor

Minä olen liian kärsimätön. Ahdistun, kun laihtuminen tapahtuu niin hitaasti. Haluaisin, että paino tippuisi vähintään kaksi kiloa viikossa. Kyllä minä tiedän, ettei se ole mahdollista. Mutta silti. En jaksaisi ajatella pitkällä tähtäimellä. Että saavutan tavoitepainoni kesään mennessä. Haluaisin saavuttaa sen kahdessa viikossa. Haluaisin jotain kunnon konkreettista tulosta, jotta jaksaisin uskoa.
Syön paljon vähemmän, kuin minun kuuluisi ja liikun joka päivä vähintään kaksi tuntia + vatsalihastreeni ja punnerrukset päälle, mutta silti tuntuu, että minä olen liikaa ja liikunta on liian vähän.
Ja pakkanen ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa. Silmäripset jäätyvät kiinni toisiinsa ja keuhkoja repii. Juokseminen on mahdotonta, vaikka verenmaun sietäisikin. Minusta talvi saisi jo armahtaa meidät.

Hei ota minut kiinni ennen kuin yö katoaa

Elämä gluteenittoman ruokavalion kanssa on paljon vaikeampaa, kuin ajattelin. Tai ainakin nyt tuntuu siltä, kun olen porukoilla. Eikä tähän tilanteeseen ole kukaan vielä tottunut. Eilen alkoi ahdistaa heti aamusta, kun ei löytynyt mitään syötävää. Hetken jo ajattelin mättää pari karjalanpiirakkaa naamaan, kunnes tajusin että minä en voi! Keitin sitten pari kananmunaa ja söin ne tomaattien kanssa.

Ehkäpä uusi gluteeniton elämäntapa hillitsisi typeriä ahmimiskohtauksiani. Suosikki ahmimisruokani ovat nimittäin kaikki sellaisia, joita en voi enää syödä; pasteijat, pizzat, croissantit, pullat... En usko, että sorrun niihin enää, kun tiedän tulevani niistä kipeäksi. Enhän minä koskaan ahmi jäätelöäkään, koska tiedän maidon sekoittavan vatsani. Ja minä jos kuka yritän kyllä viimeiseen asti vältellä mahavaivoja! Gluteeniton leipäkin on sellaista, että se pitää säilyttää pakastimessa ja sulattaa vain sen verran kerralla, mitä aikoo syödä. Ei tule varmaan sitäkään vahingossa koko pakettia ahdettua mahaansa.

Äiti osti minulle perjantaina uuden upean wokkipannun! Olen niin iloinen. Rakastan wokkeja, koska ne on niin helppoja tehdä ja maistuu ihanalta. Ja mikä parasta, niistä saa hyviä ilman turhia kaloreita. Taidan syödä pelkkää wokkia kesään asti.
Jos jollain on joku ihana wokkiohje, niin otan mielelläni vastaan. Mutta siis sellaisia, joissa ei ole lihaa, eikä kanaa.
Kokeilin muuten eilen wokkiin luomu merilevänuudeleita ja suosittelen! Paljon parempia, kuin tavalliset nuudelit! Ja tulee hyvä mieli, kun ei tunge elimistöönsä niitä lisäainesotkuja, mitä nuudelien maustepusseissa yleensä on...

Ai niin... Sen perjantaisen kaatumiseni seurauksena polvi on nyt järkyttävän näköinen. Olen kyllä kiitollinen siitä, ettei mikään paikka murtunut tai muuta, mutta voin kertoa, että olo on kuin jyrän alle jääneenä. Polvi, oikea puoli takapuolesta ja koko oikea käsi on pelkkää isoa mustelmaa ja liikkuminen koskee. Jouduin jäädyttämään päivittäiset punnerruksetkin, koska en voi tehdä oikealla kädellä mitään! Toivotaan, että pian paranee.
Ajattelin tänään muuten käydä vähän penkomassa Anttilan jumppaDVD-valikoimaa. En pääse vielä hetkeen käymään säännöllisesti salilla, joten haluaisin jonkun hauskan kotitreenin. Katsotaan mitä tarttuu mukaan, vai tarttuuko mitään.

Olen muuten ihan koukuttunut Jenni Vartiaisen Duran Duran-biisiin. En edes erityisesti tykkää Jenni Vartiaisesta, mutta tuo biisi paranee joka kuuntelukerralla.

I miss u summer

Tänään on se päivä, kun talvensietokykyni loppui. Aamulla herätessäni olin taas kerran ihan jäässä. Energiajuomat ja pepsi ja kaikki muukin kofeiinipitoinen oli loppu, joten oli pakko raahautua heti aamusta kauppaan. Helsingissä osataan sentään hiekottaa katuja, mutta täällä porukoiden luona näköjään ei. Tiet ovat joko pelkkää luistinrataa tai sitten suolattu liukkaaksi sohjoksi. Ja enköhän sitten komeasti kaatunut matkalla ja hetken aikaa luulin, että polvi murskaantui lopullisesti, niin helvetin paljon sattui! Onneksi ehkä selvisin taas kerran säikähdyksellä, vaikkakin itkua nieleskellen. Sen sijaan polvea koristaa nyt valtava mustelma, joka hyvällä tuurilla paranee ennen juhannusta.
Ja uuden positiivisemman asenteeni johdosta olen ihmeen hyvin jaksanut talvea näinkin kauan ja voisin hetken aikaa vielää jaksaa kauemminkin, mutta nämä hullut pakkaset saisivat kyllä loppua. Kyllä minä pakkasesta yhä enemmän pidän, kuin siitä loskasäästä, mutta yli -20 pakkaset alkaa olla vähän liikaa! Ensinnäkin tuntuu, että naama on paleltunut jo niin pahasti, ettei se toivu enää koskaan ja olen niin kyllästynyt siihen, että menee aina 10 minuuttia pukemiseen (sekä itsensä, että koiran), ennen kuin pääsee lähtemään. Ja koira myöskin vaikuttaa olevan kurkkuaan myöten täynnä tätä kylmyyttä, kun tassutkin aina joko jäätyy tai kirvelee suolan ansiosta!

Mutta vaikka kaipaankin kesää, en minä rehellisesti sanoen siltikään taida haluta sen olevan aivan nurkan takana. Olen vielä liian iso ja painava! Haluaisin vain, että pakkanen laskisi muutamaan asteeseen, jotta pääsisi tekemään kunnolla pitkiä lenkkejä. Haaveilen myös kuukausikortista vähän hienommalle kuntosalille, joka sijaitsee kävelymatkan päässä kotoani. Siellä nimittäin olisi esimerkiksi ryhmäliikunnassa running-tunteja, joilla siis juostaan juoksumatolla! Se olisi niin täydellinen tunti minulle! Siellä tosin on aika kalliit kuukausikortitkin, mutta ehkä voisin ennen kesää pitää kuntokuukauden. Kyllä minä nyt yhden kuukauden rahat saan kasaan. Sen sijaan pitää ennen sitä saada koirat (tai siis pentu lähinnä) totutettua olemaan yksin kotona. Haluan tehdä sen ajan kanssa ja rauhassa, koska en todellakaan halua mitään ulisevaa ja paikkoja tuhoavaa koiraa kerrostaloasuntooni ja sitä myötä häätöä...

Ja nyt muuten loppui pullan ja pastan mussutus lopullisesti. Erehdyin tänä aamuna syömään pari karjalanpiirakkaa ja masuhan ei siitä ilahtunut... Takaisin tattaripastan pariin, joka tosin onneksi maistuu yhtä hyvältä, kuin tavallinen.

Ainiin... Olen menossa entisen työkaverini synttäreille tasan kuukauden päästä ja päätin, että silloin on saavutettava laihdutustavoite nro 1. Eli ensinnäkin minun on uskallettava vaa'alle ja sen jälkeen kuukauden päästä paino saa olla enintään 51 kg. Ja viimeistään huhtikuun puoleen väliin mennessä haluan saavuttaa 48 kg tai alle. Tiedän, että painan nyt ihan varmasti 55 kg tai enemmän! Ennen joulua, kun olin jotain 52 kg aloin olla jo melko tyytyväinen, joten veikkaan että tuo 48 kg voisi olla minulle se täydellinen paino, jossa haluan pysyä. Ja jos olenkin tyytyväinen 50 kg kohdalla, niin yritän sitten jäädä siihen.

Hyvää viikonloppua ja tsemppiä teille kaikille ♥

Aimless

En tiedä miten Sofia Coppola tekee sen joka kerta. En voi olla rakastamatta hänen elokuviaan. Kävin eilen katsomassa Somewhere.
Jos joku haluaa nähdä elokuvan, joka on visuaalisesti lähellä täydellistä ja joka hypnotisoi ilman sen kummempaa juonta niin suosittelen!


Acres
Visible horizon
Right where it starts and ends
Oh and then we start the end
Acres
A visible illusion
Oh where it starts it ends
You are like a sunset

You'll never look at dinner the same way again

Muistan, kun Super Size Me tuli ensimmäistä kertaa Canal+:lta. Infossa varoiteltiin, että tämän elokuvan jälkeen et syö enää koskaan roskaruokaa. Mitä vielä, minulle tuli elokuvan katsomisesta nälkä ja mentiin varmaan jo samana päivänä Mäkkäriin syömään.
Toissapäivänä katsoin dokumenttileffan Food.inc ja nyt voin rehellisesti sanoa, että jos joku kaipaa muutosta ruokavalioonsa, niin katsokaa tämä!
Oletteko nähneet sitä?
Minun on pakko myöntää, että järkytyin ihan valtavasti ko. leffasta. Okei, tiedän että Suomessa asiat ei ehkä ole samalla tavalla, mutta kyllä täälläkin kuulee ajoittain eläinten huonosta kohtelusta ym. Rehellisesti sanottuna minua alkoi toden teolla oksettaa kaikki lihan syöminen elokuvan jälkeen (ja etenkin sen aikana!). Ja siis minähän syön muutenkin tosi vähän lihaa, joskus satunnaisesti juustohampurilaisen Mäkkärissä tai kanapatongin kahvilassa. Kanaa söin muutenkin useammin. Meillä ei punaista lihaa ole koskaan porukoillakaan tarjolla.
Päätin ryhtyä nyt tosissani kasvissyöjäksi. Tai okei, kasvissyöjä on ehkäpä väärä sana, koska kalaa aion ainakin vielä silloin tällöin syödä. Ja kananmunia. Mutta pelkästään vapaiden kanojen luomu munia, kuten aiemminkin. Ja nimenomaan vapaiden. Tiesittehän, että nämä kuuluisat Onnellisten kanojen munat, saattavat silti tulla häkkikanaloista?! Anteeksi vaan, mutta kuka päättää ovatko ne kanat onnellisia?!
Tosin kuulin juuri Jonathan Safran Foerin kirjoittamasta Eläinten syömisestä-nimisestä kirjasta ja voi olla, että sen jälkeen loppuu sekä kananmunien, että kalan syöminen myös. Muutenkin olen alkanut kiinnostumaan siitä, mitä sitä tuleekaan elimistöönsä tungettua. Toinen kirja, minkä olen jo pitkään halunnut lukea on Mats-Eric Nilssonin Aitoa ruokaa ja siihen olenkin ollut ties miten pitkään jo varausjonossa kirjastossa. Näköjään vähän suosittu kirja.


Arvatkaa muuten mitä? Olen nyt jo jäänyt koukkuun punnerruksiin! Teen niitä nyt vähintään 40 päivässä aina 20 kerrallaan. Teen niitä ihan senkin takia, että olen sisälläkin koko ajan jäässä ja punnertaminen lämmittää. Mutta ennen kaikkea olen ihan muutamassa päivässä ruvennut tykkäämään niiden tekemisestä, vaikka ennen se oli inhokkitreeniäni. Tällä menolla ihmettelen, jos kesällä vielä on löllyvät kädet.

Kiitos muuten kommenteista edelliseen postaukseen. Se poika lähti nyt Italiaan, joten sain reilun viikon armonaikaa. En vain osaa oikein päättää mitä mieltä hänestä olen. Jotenkin minusta on niin hölmöä, että hän jaksaa yrittää, mutta toisaalta olisi tyhmää olla antamatta hänelle edes yhtä mahdollisuutta. Huh, en kai voi muuta kun tavata hänet uudelleen... Mikä on pahinta mitä voi tapahtua...?

There's so much i want to say, But all the words just slip away

Minä vihaan ystävänpäivää. En haluaisi vihata, mutten voi sille mitään.

Lapsena rakastin kaikkia juhlapäiviä, koska ne olivat aina erikoispäiviä koulussa ja erikoispäivät toivat vaihtelua tylsiin rutiineihin. Ystävänpäivänä koulun käytäville tuli postilaatikoita, joihin sai pudottaa itse askarreltuja kortteja ystäville. Ystävänpäivänä iltapäivällä kortit sitten jaettiin oikeille omistajilleen. Suosituimmat saivat kortteja kasapäin, mutta en muista että kukaan olisi ilman jäänyt.
Äiti yllätti meidät ystävänpäivänä aina suklaasydämillä ja muilla pienillä lahjoilla. Rakastin ystävänpäivää.

Myöhemmin ystävänpäiväkortit alkoivat menettää merkityksensä ja tekstiviestit syrjäyttivät kortit lähes kokonaan. Mutta ihan totta, kumpi lämmittää enemmän; itsetehty kortti vai tekstiviesti ruudulla "Hyvää ystävänpäivää" ja viesti luultavasti lähetetty yhdellä kertaa kaikille ystäville. Toki jotkut jaksavat kirjoittaa yksilöllisiä tekstiviestejäkin, jolloin ne tuntuvat edes vähän henkilökohtaisemmilta, mutta silti. Tekstiviesti on helppo poistaa, vaivalla tehty kortti säilytetään mielellään.
Nykyään on facebook, joten tajusin ettei kukaan lähetä enää viestejäkään. Miksi lähettäisi, kun saman asian voi kerralla kertoa kaikille statuspäivityksessään!
Olen varmaan kamalan vanhanaikainen ja okei, olen yhtä mieltä siitä että sähköiset kortit säästävät luontoa, mutta jotenkin sanoma menettää merkityksensä.

Ehkä aikuisena ei edes kuulu viettää ystävänpäivää. Tai ainakin se on tarkoitettu vain ällöromanttisille pariskunnille. Ainut vaan, että ei siinä minusta ole mitään ällöromanttista. En voi väittää, etten itsekin mieluiten viettäisi ystävänpäivää rakkaani seurassa. Minulla ei vain ole sitä rakasta ja se on oma vikani.
En oikeastaan edes osaa selittää sitä, miksi olen niin sitoutumiskammoinen. Olen tapaillut ihan mahtavia tyyppejä, mutta heti kun he ovat halunneet jotain vähän vakavampaa tai halunneet tietää menemisistä ja tulemisistani olen saanut paniikin. Ja pian tämän jälkeen lopettanut yhteydenpidon. Olen tyhmä ja itsekäs, tiedän sen itsekin. Miksen olisi voinut selittää ahdistustani ja pyytää tilaa ja hitaampaa etenemistä. Lähden heti karkuun, enkä uskalla kohdata vaikeuksia. Valitsen helpoimman tien, vaikkei se tie edes ole kovin helppo!
Ja jos tämä olisi tapahtunut kerran, se olisi vielä virhe joita tapahtuu, mutta sama kaava on toistunut monta kertaa. Se johtuu kai siitä, etten pysty hyväksymään itseäni ja siksi en voi uskoa, että kukaan muukaan voisi hyväksyä minua. Pelkään, että he ovat kanssani vain säälistä. Minusta on mahdotonta kuvitella, että joku voisi rakastua minuun, kun en osaa itsekään rakastaa itseäni.

Reilu vuosi sitten uutena vuotena yksi poika pyysi minua ulos. Lupasin tavata hänet, mutta sitten keksinkin aina jonkun tekosyyn olla lähtemättä. Mutta hän ei ole vieläkään luovuttanut. Olen jättänyt vastaamatta hänen puheluihinsa ja viesteihinsä ja ollut hänelle välillä jopa töykeä, mutta viimeksi eilen hän kyseli kuulumisiani ja tiedusteli lähtisinkö vaikka leffaan. En siis ole yli vuoteen tavannut häntä, mutta hän ei luovuta. En tiedä onko se mitä hän tekee säälittävää vai ihailtavaa, mutta hän sanoo vain yhä olevansa kiinnostunut. En tiedä onko hän seonnut päästään vai pitäisikö minun viimein suostua?!
En tajua miksei hän ole jo luovuttanut... Mitä te tekisitte?!

Kevät?!!

Vaikka tänäänkin tosiaan paukkuu ulkona pakkanen, niin jostain syystä minulla on ollut sellainen lähenevän kevään fiilis. Kyllä auringolla vain on uskomaton vaikutus! Tekisi mieli olla koko ajan ulkona koko ajan, vaikka ikävä kyllä pakkanen ajaa lopulta sisälle lämmittelemään. Eilen tehtiin pitkä lenkki kaverini ja koiriemme kanssa järven jäällä. Pelkään ihan hulluna kävellä jäällä, vaikka kyllä minä tiedän, että se kestää. ja vaikka se murtuisikin, niin ei se koko iso jää kerralla repeä. Kai... Kunpa lumet jo sulaisivat! Minulla on niin kova ikävä kesää!

Lueskelin muuten lisää keliakiasta. Siis en tosiaan tiennyt, että keliakiaa testataan ottamalla koepala ohutsuolesta! Tai siis ensin otetaan tietenkin verikoe, mutta asiaan saadaan varmistus vasta tuolla mahatähystyksellä. NO WAY! Minä en kyllä suostu tähystykseen!
Päätin, että hankin apteekista itse tehtävän keliakiatestin. Eihän niihin voi täysin luottaa, mutta jos se näyttää positiivista, niin jätän joksikin aikaa kaikki gluteenia sisältävät tuotteet. Jos olo ja elämä paranee, niin jatkan niin. Enkä ole edes niin kauhuissani enää siitä, etten voisi enää syödä mitään. Luin Keliakialiiton sivuilta siitä, kuinka gluteenittomat tuotteet ovat nykyisin maultaan lähes originaalien kaltaisia, ei enää sitä pelkkää kumileipää, mitä joskus ennen. Sivuilla oli myös luettelo tuotteista, jotka eivät sisällä lainkaan gluteenia ja niitähän on kaikkea mahdollista pastasta kekseihin ja pizzasta puuroihin. Tänään tein kokeeksi tattaripastaa ja tonnikalatomaatti-kastiketta enkä ainakaan minä huomannut mitään eroa tavalliseen pastaan. Sitäpaitsi muutenkin tattari on terveellisempää, kuin vehnäjauhoista tehty pasta. Ehkä elämä ilman gluteenia on sittenkin mahdollista...?

Koska koirien takia en nyt ehdi enää käydä salilla (eikä siis ole enää voimassaolevaa korttiakaan) olen päättänyt, että lenkkien lisäksi teen joka päivä kolme kertaa punnerruksia niin monta, kuin jaksan + kaksi kertaa väh. 100 vatsalihasta tai vaihtoehtoisesti kerralla väh. 200 vatsalihasta.
Pahimmat ongelmani ovat nimittäin juuri löllyvät käsivarret ja läskimaha, joten pakko jotain lihaskuntoakin tehdä. Sitten, jos vain saan tuosta rutiinin, niin lisään jotain muitakin liikkeitä. Punnerruksia on sitä paitsi aika hauskaakin tehdä. Meillä on sisälläkin nimittäin niin kylmä, että välillä on kiva punnertaa muutamia kertoja ihan lämpimikseen!

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille ihanille!

Läski ilmoittautuu

Minulla on huono omatunto, kun en ole postaillut. Pentu pitää niin kiireisenä.

Mutta sellaista voin kertoa, että minulla epäillään nyt maitoallergian lisäksi keliakiaa, koska vatsa turpoaa ja vihoittelee ihan perusruuasta; leivästä ja nuudeleista ym. Tavallaan olisi mukava löytää syy siihen, miksi aina on joku ongelma mahan kanssa. Ehkä se sitten vihdoin rauhoittuisi ja oloni paranisi. Toisaalta käy aika vähiin syötävät ruuat, jos ruoka ei saa sisältää maitoa eikä gluteenia. Ja toisaalta taas saisin syyn kieltäytyä kaikista tarjottavista ruuista, kun olen kaikelle allerginen. En tiedä. En minä kuitenkaan loppuelämääni haluaisi olla ilman leipää ja pullaa.

No, kirjoittelen enemmän lauantaina. Tsemppiä kaikille<3

Tänään minä hymyilen

Jos kaikki menee hyvin, koiranpentu tulee tänään illalla. Tai siis menemme hakemaan sen kotiin. Tai viimeistään huomenna iltapäivällä, mutta toivottavasti jo tänään. Me asumme aika lähellä kasvattajan kotia, joten pääsemme lyhyellä varoitusajalla. Pentuja kun ei ole hyvä olla kaikkien samaan aikaan hakemassa. En jaksaisi odottaa. Tänään vielä menen ostamaan pennulle ruokaa. Eniten minua jännittää, että miten koirani suhtautuu pentuun. Tai olen kyllä ihan varma, että hyvin. Tosin se varmasti ihmettelee, että miksi tuo kaveri jää meille yöksi, kun aina vieraat lähtevät illalla ennen kuin mennään nukkumaan.
Minä olen ylpeä siitä, että olen onnistunut kasvattamaan koirani kiltiksi ja sosiaaliseksi, mutta melko nöyräksi. Lenkillä se osaa vapaanakin ohittaa vastaantulevat koirat rauhallisesti. Välillä tulee vastaan sellaisia koiria, jotka vastaantulijan nähdessään heittäytyvät maahan ja kieltäytyvät liikkumasta. Ja sitten kun kävelemme koirani kanssa niistä ohi ne yrittävät hyökätä kimppuun. Minusta sellaisten koirien koulutuksessa on jotain vialla.
Itse olen lukenut Cesar Millanin kirjoja ja vaikka hän herättääkin toiminnallaan ihmisissä ristiriitaisia tuntemuksia, niin kirjoista on ollut tosi paljon apua koirani kasvatuksessa. Tosin on asioita, joista olen hänen kanssaan eri mieltä ja siksi hypin jopa kokonaisia kirjan kappaleita yli, mutta samalla olen löytänyt myös hyviä neuvoja.
Enkä kyllä ikinä kadu sitä, että otin koiran! Nykyään jopa nautin käydä koirapuistossa. Ensinnäkin siksi, että oma koirani käyttäytyy niin esimerkillisesti siellä, ettei minun tarvitse stressata ja toiseksi se on ihan hyvä paikka harjoitella sosiaalisia taitoja kaikenikäisten ihmisten kanssa, koska aina löytyy aihetta juttuun. Omat ja toisten koirat.

Ajattelin muuten ryhtyä pitämään koirilleni erikseen omaa blogia, jottei tästä blogista tulisi lopulta koirablogia... Eli jos sattumalta joku teistä olisi kiinnostunut lukemaan hauvojen blogia, niin laittakaa kommentilla tai maililla sähköpostiosoitteenne, niin annan osoitteen blogiin. Siis sitten, kun sellainen on perustettu.

Onneksi maha parantui eilen melko nopeasti. En vain vieläkään voi oikein käsittää mistä se johtui. Ehkä se oli kofeiinin puutetta, kun en ole viime päivinä juonut ollenkaan pepsiä ja energiajuomiakin vain ihan vähän. Ehkä vähän kaukaa haettu. Mutta en minä ollut edes syönyt mitään epätavallista. Tuntuu vain "epäinhimilliseltä" kärsiä vatsakivuista, jos on vielä onnistuneesti vältellyt maitoa ja muita allergisoivia asioita.
No, nyt ollaan porukoilla joten limuakin riittää. Ehkä masuni on nyt tyytyväisempi...?

Nyt hyvää viikonloppua kaikille ihanille, jos en kerkiä ennen ensi viikkoa bloggailemaan!

Kamala päivä

Tänään oli tarkoitus mennä lääkäriin, mutta aamulla oli vatsa taas kerran aivan sekaisin. En tiedä mistä se voi olla, kun en ole syönyt oikeastaan yhtään maitotuotteita (ihan vähän laktoositonta raejuustoa eilen) tai muutenkaan ahminut. joku ruuansulatusjuttu tämä kai sitten kuitenkin oli. No, en siis päässyt lääkäriin, enkä myöskään pystynyt edellisenä päivänä perumaan niinkuin pitäisi, joten nyt sitten jännityksellä odotellaan, paljonko ne siitä vielä laskuttaa. Tavallaan typerää, koska jos äkillisesti sairastuu niin pakko on henkihieverissäkin raahauduttava paikalle, jos ei halua maksaa ns. sakkoa. Mutta kun en myöskään halua mennä moneksi tunniksi jonottamaan päivystykseen, kun muutenkin tuntuu ettei ne siellä edes mitään tiedä.

Ja koira on taas se joka seuraavaksi eniten kärsii, koska en jaksa (enkä uskalla lähteä liian kauas kotoa...) tehdä mitään kunnon lenkkiä. Olen vain käynyt sen kanssa kiertämässä taloa ympäri. Illalla olisi vielä agilitytreenitkin (viime viikolla oli eka kerta ja oli huippu kivaa). Jos voin paremmin niin sitten kyllä mennään sinne. Ja toivottavasti ennen sitä saisi jonkun lenkinkin vedettyä.

Ainoa "hyvä" puoli tosiaan on se, ettei todellakaan tee mieli syödä mitään. Yhden Yosan olen syönyt kahdessa erässä, mutta se saa nyt riittää. Katsotaan, jos illalla söisi sitten puuroa tai muuta. Joka tapauksessa menemme koiran kanssa tänään porukoille ja näillä näkymin viivymme ainakin viikon. Pentu tulee siis näillä näkymin huomenna illalla ja koska porukoilla on iso talo ja piha ja helpompi päästää pentu ulos aidatulle alueelle, niin on mukavampaa totuttaa sitä ja koiraani tosiinsa.

Nyt taidan mennä keittämään teetä. Tyhmä massu parane jo.

Ja kaupunki takana ikkunan alkaa elää

Yritin eilen hoitaa vähäisiä sosiaalisia suhteitani ja menin kylään ystäväni luo keskustaan. Tiedän, ettei kenellekään kuuluisi olla kateellinen, mutta kyllä se vähän raastoi sydäntä nähdä heidän ylimmän kerroksen 90 neliön upeasti sisustettu kotinsa arvostetulla alueella. Ja raivostuttavinta on, että asunnon omistaa kaverini setä, joten he asuvat siinä puoli-ilmaiseksi sillä aikaa, kun minä maksan varmasti suurempaa vuokraa pikku yksiöstäni. Ja heillä ei edes olisi rahasta pulaa... Tasan ei käy onnenlahjat.
Toisaalta jos jotain negatiivista täytyy keksiä, niin ei tuo asunto minusta paras mahdollinen ole koiranomistajille, koska lähimpään puistoonkin on matkaa. Ja lisäksi raitiovaunut menevät vierestä ja liikenne kuuluu ylimpäänkin kerrokseen selvästi.
Eli sitten kun voitan lotossa, niin en minä koirineni heidän naapuriinsa ole muuttamassa, vaan vähän kauemmas merenrantaan.

Maksoin tänään kasvattajalle loppumaksun pennusta. Enää kaksi yötä pitää jännittää ja sitten saa hakea vauvan kotiin. Toinen koira ei osaa aavistaakaan, mitä on tulossa, mutta olen varma että niistä tulee bestikset nopeammin, kuin uskoisikaan.

Ja voi että miten tuo sää taas vaikuttaa yleiseen olotilaan. Loskakeli ei yhtään houkuttele lenkkeilemään, mutta pakko mikä pakko. Kunto ehkä kasvaa, kun tarpoo monta kilometriä kumpparit jalassa...

Ajatukseni on parvi kärpäsiä, päässä ja pitkin huonetta.

Eilinen kananmuna-aamiainen kaatui sitten siihen, että molemmat jääkaapissa olleet kananmunat olivat halki! Meinasi isekä paniikki (niinkun aina, kun suunnittelemani ruoka menee mönkään), mutta päätin sitten syödä aamiaiseksi linssikeittoa ja omenan. Kuulostaa kummalliselta aamupalalta, mutta se toimi kuten kananmunatkin. Seuraavan kerran oli nälkä illalla kuudelta! Silloin söin pari kananmunaa ja jugurttia + omenan ja that's it. Eikä tehnyt mieli ahmia missään vaiheessa, vaikka kävin kaupassakin. Ostin pelkästään kaikkea terveellistä, salaatteja ja kananmunia.
Eilisestä innostuneena söin tänäänkin aamiaiseksi linssikeittoa!

Kaikki varmaan tietävät, ettei oireiden perusteella kannata googlailla ja sitten mennä paniikkiin, kun keskustelupalstojen mielestä sinulla on syöpä.
Minulla on ollut ties kuinka monen vuoden ajan nenä sellainen, että se menee helposti tukkoon ja se on tosi ärsyttävää. Tietysti piti googlettaa asiaa ja löysin paljon kohtalotovereita, joilla oli sama ongelma. Ja heillä kaikilla oli todettu olevan vino nenän väliseinä. Tietenkin minun pitää mennä lääkäriin selvittämään asia, mutta jotenkin olen ihan varma tästä asiasta. Selvisi myös, että hoitona tähän tehdään pieni leikkaus, joka lähes kaikilla parantaa vaivan loppuelämäksi.
Lueskelin ihmisten kokemuksia leikkauksesta ja ei kyllä kuulostanut hirveän houkuttelevalta, mutta jos sen kärsittyään voi paremmin lopun elämäänsä, niin se kärsimys kai kannattaa.
Nyt pitäisi vain uskaltautua lääkäriin...