But there's still hope.

Tänään on onneksi mennyt jo paljon paremmin. Oon jaksanut paljon paremmin ja tänään on tapahtunut asioita, joiden takia mun on kai syytä uskoa, että mun kannattaa vaan jaksaa yrittää. Ehkä jonain päivänä minäkin vielä onnistun jossain ja tunnen itseni tärkeäksi. No sitä päivää odotellessa.

Tänään on kuitenkin tapahtunut mukavia asioita. Olin salilla ja jaksoin tehdä kunnon treenit. Olin reipas ja menin salille jo aamupäivällä, nyt kun siihen on kerrankin mahdollisuus ja oli ihan erilaista treenata melkein tyhjällä salilla, kuin illalla ruuhkassa. Sai tehdä ihan rauhassa, ilman että joutuu jonottamaan mihinkään ja ilman, että joku huohottaa sun niskaan ja odottaa pääsyä johonkin laitteeseen.
Lisäks treenaamisesta tuli tosi hyvä ja energinen olo. Pitäis vaan nyt yrittää tehdä joka aamupäivä sama, tai ainakin 4 kertaa viikossa.
Zumbaa ei tosiaan vieläkään näy... Alan kohta huolestuu.

Päivällä mulle soitettiin sieltä duunista, missä olin jouluna ja mulle tarjottiin täksi kevääksi kausitöitä pätkissä. Ja sehän sopii paremmin, kun hyvin koska oon aina rahantarpeessa, mutta en oikein haluisi nyt kevääksi ottaa vakituista duunia, kun on ne kirjoitukset ja kaikki. Ja hyvällä tuurilla saisin siellä jatkaa sitten kuitenkin kesällä, kun on taas enemmän aikaa, eikä ole koulua.

Mun vanhemmat on lisäksi vihdoin hyväksyneet mun koiranpentuhaaveet ja antaa mun ottaa koiran, vaikka vielä toistaseksi asunkin täällä niiden luona. Nyt olisi sitten kiikarissa yksi lupaava tapaus ja olisi tarkoitus mennä pian katsomaan sitä. Toivon niin, että se olisi mulle sopiva.
Ei vaan saa vielä liikaa innostua, kun ei yhtään tiedä miten siinä tulee käymään.

Syömiset on menneet ihan ok. Ei hyvin, mutta ei huonosti. Voi olla kuitenkin, etten uskalla nousta huomenna vaa'alle. Pelkään, että tää parempi fiilis häviää kuin tuhka tuuleen, kun vaaka kertoo totuudet päin naamaa... Ehkäpä ensi maanantai voisi olla parempi punnituspäivä...?