Viimeiset muutamat päivät on olleet jotain aivan käsittämättömän sietämätöntä. Oon ollut ihan sumussa, tänäänkin mietin pitkän aikaa, ennen kun muistin mikä päivä oli.
Kaikki on vaan ollut yhtä vitun oravanpyörää. Kaikki lähtee siitä, että mun verensokeri on korkeella, eikä insuliini vaikuta niinkun sen pitäisi. Mun kai pitäisi mennä lääkäriin vaihdattaa lääkkeet, mutta en jaksa sitä rumbaa, kun niitä annostuksia pitää testailla ja verensokerit heittelee.
Korkeesta verensokerista johtuen mua väsyttää koko ajan ihan mielettömästi. En jaksa lähteä salille tai minnekään, makaan vaan ja haluan nukkua. Eilenkin nukuin koko iltapäivän ja illan. Joskus ennen puolta yötä taisin olla tunnin pari hereillä, mutta ihan sumussa, koska en muista tehneeni mitään. Yhden aikaan nukahdin taas ja heräsin aamulla kymmeneltä. Ei kai tää ihan normaalia ole.
Mua oksettaa kaikki kunnon ruoka. Mutta mulla on silti kamala nälkä ja mun ruokailut koostuu suklaasta ja jäätelöstä, mikä taas saa verensokerit heittämään ja väsyn entisestään.
Tiedän, etten voi jatkaa näin, mutta olen liian väsynyt tekemään mitään. Haluisin vaan nukkua. Lisäksi se, että syön mutten liiku yhtään ahdistaa mua ihan kamalasti ja itken koko ajan. Ihan pienikin vastoinkäyminen saa mut itkemään. En ymmärrä yhtään.
Sitten kun ahdistun tarpeeksi, teen tyhmyyksiä, kuten tuo viiltely. Oon aina pitäny sitä teinien angstailuna ja pitänyt idiootteina kaikkia, jotka sitä harrastaa ja nyt teen sitä itse. Oon miettinyt syitä siihen ja ainut mikä vaikuttaa järkeenkäyvältä on, että koska en uskalla oksentaa yritän purkaa pahaa oloa muuten. Tavallaan jollain ihan sekopäisellä tavalla se, että satutan itseäni saa mut vähän rauhottumaan ja tajuamaan, että oon yhä elossa vaikken ehkä järjissäni kovinkaan paljon...
Mua vaan ahdistaa kaikki ja pelkään, että tuun hulluksi. Sain muutama kuukausi sitten masennuslääkkeitä paniikkikohtauksiin ja nyt mietin pitäisikö mun alkaa syödä niitä. Oon kuullut, että monilla ne on tehonnut parin viikon jälkeen tosi hyvin ja ne on pystyny tekemään jopa asioita, jotka niitä on ennen pelottanut. Eikä niihin kuulemma pitäis silti jäädä koukkuun.
Mua pelottaakin se ensimmäinen pari viikkoa, jolloin esiintyy mahdolliset haittavaikutukset; huimaus ja pahoinvointi muun muassa. Toisinsanoen pelkään kaikkia lääkkeitä, joissa mahdollisena haittavaikutuksena on jotkut vatsavaivat tai pahoinvointi. Pelkään oksentamista enemmän kun kuolemaa...
Oon kuitenkin miettinyt, että jos alottaisin ihan pienellä annoksella totuttelee. Esim. vain 1/4 tabletilla. Enkä oo ees kuullut, että kukaan olis niiden takia oksentanut, mutta silti pelottaa.
Joka tapauksessa mä en voi jatkaa enää näin. Ja jos niistä lääkkeistä on ollut apua muille, niin miksei mulle?
Kaiken muun lisäksi mua ahdistaa mun ystävät. Tai ne, joita luulin mun ystäviksi. Silloin kun mulla oli asiat paremmin, ne oli aina yhteydessä ja muuta, mutta nyt kun mulla on huonompi kausi, niin kukaan ei edes kysy mitä mulle kuuluu. Saati sitten, että pyytäis mua jonnekin.
Tuntuu, kun kaikki haluais vaan sulkea silmänsä ongelmilta, ettei ne vaikeudet vaan vahingossa tarttuis niihin. Tuntuu vaan, että juuri nyt kun eniten tarvitsisin jotakuta jolle jutella ja joka antais tukea ja luottamusta niin sellaista ei ole.
Mutta toisaalta, vaikka kaikki onkin ihan päin helvettiä taas vaihteeksi niin aion kyllä näyttää kaikille, että mä pärjään ilman niitäkin ja paremmin jopa. Niiden on turha odottaa multa tukea, sitten kun niillä on asiat huonosti.
Lisäksi ne tulee olemaan kateellisia sitten, kun pääsen tavoitteeseeni...
Anteeksi sekava postaus, mutta ajatukset ei vaan oikeen pysy koossa. Yritän saada huomenna aikaan jotain helpommin luettavaa.
Vaikutat mielenkiintoiselta ihmiseltä. Ja kauhean samanhenkiseltä. Onko sinulla ollut muuten kauan tuo diabetes?
VastaaPoistaLiityin lukijaksi : ) Jaksamisia sinulle.