Olen sydämeltäni ylpeä hölmöläinen, enkä osaa lopettaa

Oikeasti apua, huomenna on jo huhtikuu!

Eilinen oli kiva päivä, vaikka syömisten osalta ei ole mennyt ihan putkeen. Tai eilen söin kyllä ennen iltaa tosi tosi vähän ja kävelin yhteensä varmaan 2,5 tuntia. Illalla mentiin sitten siskon kanssa leffaan vihdoin ja viimein katsomaan Black Swan ja en voi kyllä muuta sanoa, kun WAU! Menkää ihmeessä äkkiä katsomaan, jos ette ole vielä nähnyt. Olin tietysti ihan pelosta kankea koko leffan ajan ja välillä unohdin jopa hengittää, mutta leffa piti niin otteessaan, että kaksi tuntia menivät siivillä. Kerrankin elokuva, missä ei ehdi hetkeksikään tylsistymään.
No ikävä kyllä karkkia kerkesin kuitenkin kitaani tunkemaan. Hirveän säkillisen vieläpä. Ja leffan jälkeen jouduttiin odottamaan bussia tunti (koska menin porukoille yöksi... Omaan kotiin meneekin busseja parin minuutin välein...) ja ulkona värjöttelyn sijaan löysimme itsemme baarista juoruamasta ja juomasta siideriä. Eikä mitään light siidereitä tietenkään, koska minähän kielsin itseltäni keinotekoiset makeutusaineet. Eli ihan kivasti kertyi kaloreita. Tänään vielä aamulla söin tietenkin ihan ylisuuren aamiaisen, plus ranskalaisia lounaaksi! Ihan hyvä boostausvuorokausi siis takanapäin.
Nyt kuitenkin takaisin ruotuun. Pitkä lenkki koiran kanssa takana ja kohta pennun kanssa ulos kävelemään ja treenaamaan. Tänään en ehdi tehdä omaa lenkkiäni, koska on pentukoulu, mutta illalla vielä toisen koiran kanssa kunnon lenkki ja ennen nukkumaanmenoa vatsat ja punnerrukset.

Ajattelin muuten, että voisin tästä lähtien aina hyvällä ilmalla ajaa pyörällä keskustaan bussilla matkustamisen sijaan. Kuten aina kun menen kirjastoon tai leffaan tai muuta. Matkaa kertyy varmaan noin 6 km yhteen suuntaan, joten ei edes paha matka. Säästyisi rahaakin, kun ei tarvitse ostaa bussilippuja. Sitä paitsi minun pyöräni on sellainen mummopyörä, että siinä kasvaa kuntokin hyvin, kun ei ole liiaksi vaihteita keventämässä polkemista!

Sovittiin siskoni kanssa, että mentäisiin ensi viikolla katsomaan Elokuu, jos vain saadaan aikataulut hyvin sopimaan. Ihanaa mennä katsomaan kesäaiheista leffaa, mutta onneksi kesään menee vielä hetki! Ja nyt alkoi muuten karkkilakko, eli ensi viikon leffa menee kivennäisveden voimin...

Kuunnellaan kun juna kolisee, sillä on meille jotain asiaa

Ensinnäkin kiitos paljon viime postaukseen kommentoinneille ja tottakai uusille lukijoille.

Tänään on ollut taas jo parempi mieli, tosin sota minun ja vatsani välillä vähän alentaa mielialaa. Oikeasti minun on kai pakko pian luovuttaa ja hekeutua jonnekin antioksidanttiklinikalle tai sitten ihan vain lääkäriin. Tuntuu, ettei masu ikinä ole tyytyväinen. Ihan sama mitä syön. Vähennän koko ajan ruoka-aineita, joita uskallan syödä ja syötävien ruokien määrä on jo nyt tosi suppea. Ja totuushan voi silti olla jotain ihan muuta ja välttelen kaikkia noita ruokia ihan turhaan. Minua vaan pelottaa hirveästi kaikenlaiset tutkimukset, varsinkin kaikenlaiset mahatähystykset saavat sykkeeni nousemaan pelkkänä ajatuksenakin. Silti syy vatsakipuiluun on pakko ennemmin tai myöhemmin selvittää. Huh.. Miksi kaikki on aina niin vaikeaa.

Muuten tänään on sujunut tosi hyvin. Söin aamupalan ja sen jälkeen olen tehnyt kaksi lenkkiä koiran kanssa ja tunnin lenkin ilman koiria reippaasti kävellen. Lisäksi vatsat ja punnerrukset. Ja aamiaisen jälkeen olen ainoastaan juonut vähän mustikkakeittoa (ihan tavallista sokerilla makeutettua tosin), enkä syönyt mitään. Jotenkin lounas vain jäi väliin, kun tein lenkkejä ja koulutin koiria. Toisaalta minulla ei ole edes ollut nälkä, saati sitten tehnyt mitään edes mieli. Nyt en tiedä mitä söisin iltaruuaksi. Ei vaan vieläkään tee mitään mieli tai ole nälkä. Ehkä jotain hedelmäsalaattia olisi kiva syödä, mutta yllättäen minulla ei ole kotona mitään sopivia hedelmiä siihen, enkä halua mennä kauppaan. En halua tuhlata rahaa, jos ei ole pakko, koska ensi viikolla on koirien rokotukset ym.

Huomenna siskoni kai tulee tänne ja illalla menemme ehkä leffaan tms. Vähän kuitenkin ahdistaa, koska ensinnäkin minun on tarjottava hänelle jotain syötävää, koska on epäilyttävää, jos kaapit vain kaikuvat tyhjyyttään ja tarjoan pelkkää kivennäisvettä. Toiseksi jos ostetaan leffaan karkkia, niin en halua vetää hirveästi ruokaa ennen sitä, ettei kalorimäärä nouse pilviin. Saa nähdä miten käy...

Tästä eteenpäin hän itkee salaa ainoastaan

Jostain syystä olen taas kerran ihan palasina. Viikolla kotona ollessani kaipaan aina perhettäni ja melkeinpä odotan viikonloppuja, jotta pääsen heidän luokseen. Silti joka viikonloppu vain ahdistun porukoillani ja haluan koko ajan lähteä takaisin omaan kotiini. En tiedä johtuuko se siitä, että tämä on ainoa paikka missä ihan rehellisesti voin olla oma itseni, esittämättä yhtään mitään kenellekään. Voin olla se typerä, ilman syytä itkuun purskahteleva ihmisraunio ilman, että kukaan ihmettelee käytöstäni.
Porukoilla minä vain syön, syön ja syön. Syön siksi, että äidin mielestä minä en kuitenkaan syö kunnolla viikolla, joten syön sitten kunnolla edes viikonloppuna. Lauantai menikin vielä ihan ok, lukuunottamatta sitä ruuan määrää. Sunnuntaina veljeni ja siskoni tulivat myös porukoille. Heillä oli siistit vaatteet ja asiat hyvin. Kuten aina. Kun minä menen porukoille minulla on kulahtaneet collegehousut ja huppari ja tuskin lainkaan meikkiä. Kun sisko ja veli tulevat käymään heillä on kivat vaatteet, siskolla usein vielä upouudet vaatteet ja hän on meikannut ja laittanut hiuksensa. Minä en edes muista, milloin olisin jaksanut käyttää vaivaa hiustenlaittoon. Tosiasia on, ettei minulla ole edes kunnon tuotteita siihen, koska kun vanhat loppuivat en ole viitsinyt tuhlata vähiä rahojani sellaiseen turhuuteen. Mihin tarvitsen sellaisia? En käy missään, joten miksi jaksaisin käyttää vaivaa hiustenlaittoon tai meikkaamiseen.
Sitten koko se aika, kun sisko ja veli ovat porukoilla he kertovat opiskelu- ja työjutuistaan. Heillä on aina kiirettä ja paljon juttuja ja äiti ja isä ovat heistä ylpeitä. Minulta sen sijaan ei kysytä mitään. Ei kysytä mitä kuuluu tai mitä olen viime aikoina tehnyt, koska kaikkihan sen tietävät, etten minä mitään ole tehnyt ja pelkkää paskaahan minulle vain kuuluu. Aihetta on parempi kokonaan vältellä. Oikeastaan jopa minulle puhumista on syytä vältellä, koska ikinä ei voi tietää miten minä reagoin, koska olen niin helvetin epätasapainoinen ja epävakaa. Mutta koska on epäkohteliasta sulkea joku pois keskustelusta kokonaan nähdään parhaaksi silloin tällöin kehua, miten hyvin koirani ovat kasvatettu ja kysellä niistä jotain. Lopulta käy aina samalla tavalla. En kestä tilannetta, vaan itkua niellen haluan siitä pois. Kieltäydyn yhteisestä ruokailusta ja lähden mieluummin koiran kanssa lenkille, jotta saan itkeä rauhassa ja kieriä itsesäälissä. Kun palaan takaisin kaikki pelkäävät sanojaan, etteivät vain vahingossa murskaisi viimeisiäkin palasia, joilla yritän pitää itseni koossa. Lopulta pääsen takaisin omaan kotiin, itken ja ahmin ja minulla menee monta päivää koota itseni.
Tänäänkin aloitin aamuni vetämällä kasan suolakeksejä naamaani ja rupesin jo keittämään kananmumia, jotta voisin tehdä rasvaista munavoita ja syödä paketillisen riisikakkuja sen kanssa. Muutin kuitenkin mieleni. Jos en onnistu laihdutuksessa, niin mitä minulla sen jälkeen enää on?! Ei yhtään mitään. En onnistu löytämään mitään, mitä haluaisin opiskella, en pääse ikinä työhön, jota haluaisin oikeasti tehdä, enkä enää edes tiedä onko olemassakaan sellaista työtä, jossa viihtyisin. Jos en missään muussa asiassa onnistu, niin laihdutuksessa aion onnistua. Koska oikeasti olen mieluummin laiha ja epäonnistunut elämässäni, kuin lihava ja epäonnistunut elämässäni.

Tuo uusi lumi ja talvinen sää eivät todellakaan ainakaan nosta fiiliksiäni. Tekisi mieli kääriytyä taas kerran peiton sisään jäätelöpaketin kanssa ja tulla ulos vasta sitten kun asiat ovat vähän paremmin. Jos ne joskus edes tulevat olemaan paremmin.

Jos olisin viisaampi, ja sydämeltäni nöyrempi

En muista, että minua koskaan olisi pakotettu syömään ruokaani loppuun. En usko, että minulle olisi koskaan huudettu siksi, että olen jättänyt ruokaa lautaselle. Ei niitä klassisia "Afrikassa lapset kuolevat nälkään"-juttuja.
Silti kammoan ruuan tuhlaamista. Minusta on ok jättää ruoka kokonaan ostamatta. Jättää se kaupan hyllylle. Mutta sen jälkeen, kun siitä on maksettu minua säälittää heittää se pois. Ei kai niinkään itse ruuan takia, vaan niiden rahojen mitä siihen on käytetty.
Tämän täytyy olla syy siihen, miksi en pärjää itselleni ikinä, kun menen käymään porukoilla. En voi olla syömättä äidin ostamia ruokia. Haluaisin kieltäytyä, mutta pelkään, että äidin rahat menevät hukkaan ja että hän loukkaantuu, kun minulle ei kelpaakaan hänen ostamansa ruuat. En halua, että hän huolestuu. En halua, että hän ajattelee jonkun olevan vialla. Omalle äidille valehteleminen on hirveintä.
Äiti on jo nyt huolissaan, koska pelkää ettei minulla ole varaa ostaa tarpeeksi ruokaa. Siksi hän kävi tänään kaupassa. Ihan vain minua varten ja täytti kaappini ruokatarvikkeilla. Onneksi aika terveellisillä ruuilla, mutta myös muutamilla herkuilla. Haluaisin murskata jokaikisen suolakeksin ja tortillasipsin, joka minun kotiini on tuotu ja työntää ne biojäteastian pohjimmaiseksi. Mutta minä en pysty siihen. Äiti on ostanut ne minulle. Minua ajatellen. Pakko vain tunkea ne kaapin perälle ja toivoa, että jaksaisin pysyä niistä erossa.
Kaikkien näiden asioiden välissä tasapainoileminen on välillä hirveän rankkaa.

Haluan ajaa vieraaseen satamaan, hukata puhelimen rantaveteen

Tavallaan alan pitää siitä, että herään joka aamu viimeistään 6.15 ilman herätyskelloa. Varsinkin nyt, kun joka aamu olen herännyt auringonsäteiden valaistessa huonetta, en keskelle pimeyttä ja harmaata lumisadetta. Ja jotenkin tuntuu, että olen nykyään paljon pirteämpi, kuin silloin kun vedin joka päivä tölkkikaupalla energiajuomia ja limuja. Tietysti valon määräkin vaikuttaa, mutta silti voimiakin on paljon enemmän. Muutenkin koko ajan jotenkin positiivinen fiilis.
Tänään olin jo seitsemältä pennun kanssa ulkona kävelyllä ja treenaamassa. Ketään muuta ei ollut silloin vielä liikkeellä! Siis johtuu tietenkin siitä, että on lauantai ja ihmiset nukkuvat vähän pidempään, mutta oli niin ihanaa kun ketään ei tullut vastaan!
Ennen kahdeksaa lähdettiin jo toisenkin koiran kanssa tekemään eka pitkä lenkki metsässä ja hiljaista oli sielläkin. Pystyi ihan huoletta pitämään melkein koko matkan koiraa irti, koska ei ollut ketään jota asia olisi häirinnyt. Ainoa asia, mikä oli vähän ikävää oli se, että ulkona oli pirun kylmä! Minulla oli vain nahkahanskat ja sormet koko matkan ihan jäässä.
Omalle lenkille en tänään taida ehtiä, koska lähdetään ennen 12 porukoille ja sitä ennen on pakko ehtiä imuroida ja tiskata ja pestä lattiat. Tällainen pikkuinen kämppä on kyllä siivotessa kätevä, koska esim. imuroiminen vie enintään 5 minuuttia!

Nyt toivon sormet ja varpaat ristissä etten repsahtaisi porukoilla. Kotona on ollut niin helppoa, kun ei ole mitään houkutuksia, mutta eri asia porukoilla, missä herkkukaapit kutsuu minua nimeltä... No, syön kotona vain aamiaisen niin voin porukoilla sitten hyvillä (?) mielin syödä, jos äiti tekee jotain ruokaa. Ja tottakai pari lenkkiä vielä koirien kanssa...

Ja hymyni olisi lämmin, niin kuin vielä eilen

Jee, nyt on sellainen olo, että ehkä sittenkin onnistun tässä projektissani. Heräsin tänään vähän yli kuudelta (ihan ilman herätyskelloa nykyään) ja vähän yli seitsemältä olin jo lähtenyt reippaalle kävelylle! Eikä kävely tuntunut missään vaiheessa raskaalta, vaan olin koko matkan ajan tosi energinen. Etsin kaikki mahdolliset portaat (puolivälissä reittiä on autotien ylittävä ylikulkusilta, jossa on ihanan paljon portaita) ja juoksin ne useaan kertaan ylös ja alas. Minua ei masentanut edes kesken matkan alkanut kylmä tuuli ja lumisade! Eikä se, että soittimesta loppui akku paria kilometriä ennen kotia! Ja kaiken lisäksi en ollut edes yhtään nälkäinen kotiin tullessani. Tottakai söin silti aamiaista, mutta outoa silti.
Ja tuo sää, jos mikä on todella outo! Eilenkin aamupäivällä kun tehtiin reilun tunnin lenkki koiran kanssa, niin lenkin aikana kerkesi paistaa kolme kertaa aurinko ja kaksi kertaa nousta hirveä myrsky ja lumisade. Siinä saakin sitten aina miettiä, että mitähän sitä päälleen pukee, kun lähtee ulkoilemaan... Lisäksi oli vähän pelottavaa, kun keskellä metsää kävellessä ensin paistaa aurinko ja ihan varoittamatta nousee hirveä trombi, joka viskoo puista kasapäin oksia alas!

Eilen kerkesin tuon reilun tunnin lenkin lisäksi tekemään koiran kanssa vain reippaan puolen tunnin iltalenkin. Johtui siitä, että olin pennun kanssa kurssilla ja sen jälkeen käytiin iskän kanssa kaupassa ja illalla tuli niin paljon ohjelmia, mitä oli pakko nähdä... Kävin siis sittenkin kaupassa, koska valitin vahingossa isälleni, ettei minulla pian ole yhtään rahaa ja hän halusi viedä minut kauppaan ja antoi rahaa. Onneksi pentu oli mukana ja iskän oli pakko jäädä autoon sen seuraksi. En tiedä, olisiko hän ilahtunut ostoksistani; pelkkää kurkkua, porkkanoita, sipulia, herkkusieniä...

Eiliset ruuat:
-jugurttia, pellavansiemenrouhetta, gefilus tehojuoma
-salaattia, tomaattia, 2 kananmunan valkuaista, kevyt salaattikastiketta, kiivi
-kaksi pienehköä kurkkua + american-dippiä

Eilen piti kyllä iltaruuaksi olla porkkanakeittoa ja teinkin sitä, mutta siitä tuli pahaa ja heitin sen pois. Syy miksi siitä tuli pahaa oli joko se, että laitoin siihen enemmän sipulia, kuin yleensä tai sitten se, että unohdin porkkanat eilen moneksi tunniksi aurinkoiselle paikalle pöydälle. Lisäksi pussissa oli muutama pilaantunut porkkana, joten olisikohan maku voinut tarttua. Joka tapauksessa roskiin meni. Ostin eilen sitten ihan uusia porkkanoita ja sipuleita ja laitoin ne suoraan jääkaappiin ja tänään teen uuden keiton laittamatta liikaa sipulia!

Tänään tuleekin paljon liikuntaa, koska tuon aamuisen oman lenkin lisäksi lähden kohta pitkälle lenkille koiran kanssa ja iltapäivällä näen kaverin ja mennään koirien kanssa yhdessä lenkille (varmaan aika pitkälle myöskin). Ja illalla pitää tehdä ainakin lyhyt lenkki vielä. Lisäksi tietenkin pieni lenkki pennun kanssa plus tokotreeniä yms. En muuten eilenkään tehnyt lihaskuntoa! Argh! Tänään teen! Pitää ottaa porukoilta viikonloppuna jooga-alusta mukaan, koska täällä lihaskunto kaatuu aika helposti siihen tosiasiaan, ettei täällä ole tällä hetkellä mattoja lattialla ja kovalla lattialla on kurja tehdä vatsoja. Eikä minulla taida olla oikein mitään muutakaan, mikä ajaisi jumppa-alustan asemaa. Tosiaan matto on ollut hyvä, koska se on tosiaan sellainen "pörröinen" versio, eli aika pehmeäkin. Mutta nyt se on joutunut varastoon, koska sitä on hankala pestä ja se on kaiken lisäksi valkoinen, enkä halua, että pentu sotkee sitä nyt, kun ei ole vielä täysin sisäsiisti.

Mutta nyt pää rupesi lyömään tyhjää, joten paras lähteä koiran kanssa ulos ja sitten pitkään kuumaan suihkuun. Palelee niin paljon koko ajan!

Ei se oo mulle mitään, niin kauan kun en kaikkea saa

Eilinen oli tosi hyvä päivä. En syönyt mitään ylimääräistä, mutta silti olin tosi pirteä koko päivän. Ainut vaan, että join aika paljon sokeritonta mehukeittoa ja kiva turvotus sen seurauksena. Aion lopettaa nyt keinotekoisten makeutusaineiden käytön ja katsoa auttaako se myös turvotukseen. Tästä lähtien siis juomalistalta löytyy pelkästään vesi. Sekä kraanavesi, että kivennäisvesi. Etenkin aamulla minusta tavallinen kraanavesi maistuu ihan hirveälle, joten kivennäisvedestä en luovu. Se on kuitenkin tosi terveellinen vaihtoehto, kun vertaa noin kuukauden takaiseen, jolloin join sokeritonta mehua, light limuja ja sugar free energiajuomia... Pidän aikamoisena saavutuksena, että olen päässyt noista kaikista eroon!

Söin eilen siis:
-Benecol jugurtin + pellavansiemenrouhetta ja mehukeittoa
-salaattia, tomaattia, kurkkua, kaksi kananmunan valkuaista, kiivi, kevyt salaattikastiketta
-1,5 kurkkua ja 1 paprika + american-dippiä
-2 gefilus tehojuomaa

Liikunnat muodostui kahdesta reippaasta lenkistä koiran kanssa (1h20min ja 1h). Niiden lisäksi kävin kävellen kaupassa ja tein pikku lenkin pennun kanssa.
Eli ihan tyytyväinen olen, vaikka toki liikuntaa olisi voinut olla vielä enemmän. Ainakin lihaskuntoa, jos ei muuta. Tästä lähtien minimiliikunnat saavat luvan olla kaksi kunnon lenkkiä koiran kanssa + lihaskunto, johon vähintään sisältyy punnerrukset ja vatsat. Nyt alkavat melkein kaikki kadut olla jo hyvässä kunnossa ja kuivia, mutta jostain syystä puistossa tiet ovat vielä ihan hunningolla. Eilenkin tehtiin iltalenkki puiston ympäri ja koko matkan ajan tie oli ihme vesisohjoa, jossa päällä jäätä, niin että joka askeleella upposi nilkkaa pyöten jään läpi sohjoon. Niin se vaan on, että kumisaappaat (varsinkin lämpimällä vuorella) on koiranomistajan tärkeimmät kengät... Kun en kuitenkaan viitsi koirien kanssa mennä pelkästään katuja pitkin, koska tylsäähän se niillekin on. Toinen lenkki tehtiin metsässä ja ihme kyllä, siellä oli paljon helpompi kävellä.

Tänään tulossa aika lailla samanlainen päivä... Varmaan ruuatkin aika samalla tavalla, paitsi illalla porkkanakeittoa dippivihannesten sijaan. Minun on muuten pari päivää tehnyt ihan hirveästi mieli herkkusieniä! Tosi hassua, koska aika harvoin syön niitä. Nyt haaveilen wokista, johon lisäisin herkkusieniä ja cashewpähkinöitä. No, tänään en joka tapauksessa ole menossa kauppaan, joten herkkusienet saa nyt odottaa.

Ja tervetuloa taas uusille lukijoille, ihanaa miten teitä aina ilmestyykin uusia<3

Jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin

Välillä oikeasti mietin, että olenko ollut ihan järjissäni kun olen hankkinut koiran. Ja mikä päähänpistos toisenkin koiran hankkiminen oikein oli?! Varsinkin kun tosiaan asun yksin, eikä sosiaalinen verkostonikaan ole kovin hyvä. Joka paikassa on karvoja ja pieniä tassunjälkiä lattiassa. Herään lähes joka aamu tuoreen pentukakan hajuun, mikä tarkoittaa, että pakko nousta heti ylös. Aamu alkaa siivoillessa ja koirien viemisellä ulos. Toisaalta pentu on vasta 3,5 kuukautta. Se ei pysty pidättämään pitkää aikaa. Ja tekeehän se asiansa sentään sanomalehdelle eikä pitkin kämppää. Sitä paitsi ei ole mitään ihanampaa, kuin aamulla kun avaa silmät ja kaksi pientä puikkonokkaa tuijottaa sinua iloisena sängyn laidalla onnellisena siitä, että äiti vihdoin heräsi.
Koirien pentuaika on sitä paitsi hirveän lyhyt ja on nopeammin ohi, kuin uskoisikaan. Pitää osata nauttia pentuajoista. Sitä paitsi ekan koirankin pentuajoista tulee aina mieleen vain ne kaikki positiiviset asiat, vaikka kun vähän tarkemmin muistelee niin kyllähän sekin pissasi omaan petiinsä, kärsi eroahdistuksesta ja jyrsi asioita, joita ei olisi saanut.
Joten vaikka joka päivä jossain vaiheessa kiroan sitä, että olen sinkku ja silti kerään koiralaumaa ympärilleni, niin samalla olen vähintään sata kertaa päivässä kiitollinen koiristani. Minulla on aina seuraa, joku pakottaa aina lenkille.
En ikimaailmassa vaihtaisi koiria mihinkään!

Minun kotiini paistaa aamuaurinko niin kirkkaasti, ettei keittiön pöydän ääressä näe tietokoneen ruudusta mitään. Aamuisin on siksi pakko käyttää konetta sängyssä. Kuinka harmillista!
Sen sijaan aurinko on aina tervetullut, vaikka ulkona tuuleekin nyt aika kovaa. Tänään ei ole mitään erikoista ohjelmassa, joten luvassa vain pari pitkää lenkkiä koiran kanssa ja oma lenkki sen lisäksi. Toki pennunkin kanssa ulkoilen joka päivä, mutta en laske niitä retkiä liikuntoihin, koska se on enemmän sellaista harjoittelua ja maailman ihmettelyä. Ei siinä minun kalorini paljon kulu!

Olen muuten ihan koukuttunut Avril Lavignen uuteen Goodbye Lullaby-levyyn. Siinä on tosi paljon hyviä biisejä. En myönnä olevani mikään Avril-fani, mutta aina kun häneltä ilmestyy uutta musiikkia olen ihan innoissani.
Nyt valmistautumaan päivän ekaan lenkkiin.

Tsemppiä kaikille<3

Osaan kuunnella tarkasti, mutta muistini on kelvoton

Tämä päivä oli tuomittu katastrofiksi, jo ennen kuin se pääsi edes kunnolla alkuun. Tälle päivälle oli luvassa vastenmielisiä velvollisuuksia. Piti mennä työkkäriin ja sen jälkeen hammaslääkäriin. Ja aina kun jotain tosi stressaavaa on tulossa alan vääntämään ahdistusta ja aamu menikin syödessä, syödessä, syödessä. Toivoisin niin, että löytäisin jonkun muun keinon työstää ahdistustani. Mistä olen kehittänyt tuon paniikkisyömisen?! Mussutin suolakeksejä ja riisikakkuja ja jäätelöä. Jossain vaiheessa ihme kyllä ryhdyin pohtimaan, että mitä järkeä koko touhussa on! Sain itseni tajuamaan, että ei ne ikävät velvollisuudet sen helpommiksi ainakaan ahmimalla muutu. Lähdin sitten koiran kanssa kävelemään.
Olo oli kamalan väsynyt ja ensin ajattelinkin tehdä vain lyhyen lenkin. Taas jouduin vähän tappelemaan itseäni vastaan, mutta lopulta tehtiinkin reilun tunnin lenkki. Ja kyllä tuli hyvä fiilis, kun en antanut periksi laiskotukselle.

Työkkärissä meni ihan hyvin. Se nainen siellä oli mukava, en joutunut odottelemaan oikeastaan yhtään ja asiat sai nopeasti hoidettua. Nyt on viimeinenkin paperi toimitettu ja kohta pitäisi vihdoin tipahtaa rahaa tilille. Toki se työ olisi myöskin hyvin tervetullut, mutta sitä odotellessakin olisi kiva olla rahaa edes ruokaan.

Työkkäristä selvittyäni piti raahautua hammaslääkäriin. Pelkään yhä kuollakseni hammaslääkärissä käyntiä, vaikka olen jo miljoona kertaa siellä käynyt ja oma hammaslääkärini on oikein erikoistunut paniikkipotilaisiin. Hän pitää kyllä viimeiseen asti huomen siitä, että puudutetaan kunnolla ja ettei mikään vain tunnu miltään. Silti sydän hakkaa aina miljoonaa ja kädet tärisee, kun kuulen poran äänen. Tottakai yritän aina ajatella jotain ihan muuta, mutta vaikeaa se on!
En silti ikimaailmassa vaihtaisi hammaslääkäriä. Hän on maailman ystävällisin mies ja jotenkin hän onnistuu saamaan minut tuntemaan itseni voittajaksi joka kerta, kun lähden sieltä. Tänäänkin, kun valitin että yhä vaan panikoin hammaslääkärikäyntejä hän vain nauroi ja sanoi, ettei sitä edes huomaa minusta enää. No, ehken sentään niin paniikissa ole, kuin ensimmäisillä kerroilla siellä käydessäni. Silloin suunnittelin aina pakoa tai vessaan lukittautumista ja olin aina kalpea ja tärisin pelosta. Ehkä nykyinen turhan korkea syke on pientä siihen verrattuna. Ikävä kyllä minulla on sellainen hammaslaatu, joka tarvitsee vähän tarkempaa hoitoa ja siksi joudun tulevaisuudessakin aika tiheään käymään hammaslääkärissä. Eli ei kai auta, kun jatkaa totuttelua...

Laitoin muuten vielä tuolle asioiden hoitamisreissulle jalkaani nilkkurit, joissa on aika paljon korkoa ja kunnon pohjetreenihän siinä tuli, kun menin kävellen paikasta toiseen ja etäisyydet eivät olleet ihan lyhyitä! Harmi vaan, että taivaalta tihutti vettä melkein koko ajan, muuten olisin varmaan kävellyt vielä enemmän!

Illalla kävin vielä palauttamassa kirjoja kirjastoon ja päätin kävellä kirjastolta kotiin. Ilta-aurinko paistoi ja oli juuri sopivan lämmin kävellä. Ja kadutkin olivat puhtaat lumesta, joten ei tarvinnut pelätä kaatuvansa.
Jotenkin tuli sellainen olo, että ehkä olenkin löytänyt taas motivaation. Voi kuulostaa tyhmältä, koska vastahan minä aamulla mussutin kaappeja tyhjiksi. Mutta illalla ei tehnyt yhtään mieli syödä mitään epäterveelistä. Lämmitin porkkanakeittoa ja heitin kaapeista kaiken pahan ruuan roskikseen. Nyt on taas kaapit täynnä porkkanakeittoa, dippivihanneksia ja salaattitarvikkeita. Tämä sitä paitsi alkaa olla viimeisiä mahdollisuuksia ottaa itseäni niskasta kiinni, jos oikeasti meinaan olla kesällä hoikka!

Toivottavasti hyvä fiilis nyt jatkuisi ja ennen kaikkea myös nämä hyvät ilmat jatkuisivat. Säätiedotus kyllä varoitteli takatalvesta... Toivottavasti se ei pidä paikkaansa! Minun puolesta talvi saisi olla tässä!

Muutama valkoinen valhe ja lääkkeet moneen särkyyn

Voi että minä odotan sellaista päivää, kun minnekään ei satu. Ja kun menkat on ohi. En jaksaisi enää tätä vatsan vihlontaa ja kouristelua ja särkylääkkeiden napsimista. Varsinkaan kun särkylääkkeet eivät tunnu missään. Koko ajan tekisi vain mieli mussuttaa jotain epäterveellistä. Äskenkin aloin jo lämmittää uunia ranskalaisia varten, mutta tulin onneksi järkiini. Sitä paitsi kello ei ole vielä edes kymmenen! Kuka vetää ranskalaisia aamupalaksi, haloo...

Onneksi saan tänään vähän muuta ajateltavaa, kun menen illalla pikku koiran kanssa pentukurssille. Saa nähdä mitä siitä tulee. Pentu on kyllä super fiksu ja oppii nopeasti uusia juttuja, mutta tilanne on ihan erilainen kun kotona. Onhan siellä muita koiria samaan aikaan ja paikkakin on uusi.
Illalla mennään sitten vihdoin takaisin omaan kotiin. Onneksi ehdin siivoilla siellä, ennen kuin lähdettiin porukoille viime viikolla. On aina kivempi mennä siistiin kotiin, kuin että pitäisi heti ryhtyä siivoomaan. Tosin jääkaappi on myös tyhjillään, eikä rahatilanne ole kovin kehuttava. Mutta uskon, että minulla säästyy nyt hyvin rahaa, koska olen vierottautunut kokonaan energiajuomista ja pepsistä. Nytkin on porukoilla ollut pepsiä jääkaapissa koko sen ajan, kun olen täällä ollut, mutta ei ole sairastelun jälkeen enää maistunut. Jotenkin kummallista. Olen kuitenkin pepsiinkin ollut koukussa monta vuotta ja nyt vaan yhtäkkiä ei tee mieli yhtään juoda sitä! En kyllä silti varmaan yhtään sen pirteämpi ole, yhä menee aamulla pri tuntia saada itsensä kunnolla liikkeelle, mutta muuten ei ole kyllä ollut mitään kummempia vieroitusoireita. Ihmeellistä.
Sen sijaan nyt juon hiilihapollisia kivennäisvesiä. Eniten tykkään ihan originaalista, missä ei ole mitään lisättyä makua. Maustetuista tykkää oikeastaan pelkästään Bonaquan villivadelmasta. Nam.

Päätin, etten mene sinne tuttuni synttäreille viikonloppuna. Ensinnäkin sinne menisi hirveästi rahaa, koska hän asuu kaukana meiltä ja keskustasta ja ensin pitäisi päästä jotenkin hänen luokseen sinne korpeen ja sitten myöhemmin sieltä taxilla keskustaan. Ja vaikka taximaksut jaettaisiin niin siitä tulisi minun lompakolle silti iso summa. Ja baari-ilta ei tee todellakaan nyt hyvää laihdutukselle, eikä lompakolle muutenkaan. Ja en edes tunne sieltä juhlista paljon ketään. En halua tunte itseäni ulkopuoliseksi siellä ja päätyä juomaan liikaa. Päätin, että jätän nämä juhlat väliin ja menen sen sijaan sitten sinne keikalle ja jään sen jälkeen viettämään baari-iltaa. Silloin olen ihanan siskoni kanssa. Silloin en ainakaan ole ulkopuolinen.

Eilen muuten huomasin ensimmäisen kerran, että monet tiet ovat jo melkein kokonaan sulaneet! Toivottavasti meillä kotonakin olisi. Viimeksi kun olen ollut siellä, niin puistossa tiet olivat kauttaaltaan muhkuraisen jään peitossa ja sai käyttää kaiken keskittymisensä, että pysyi kävellessäkään pystyssä. Haluaisin niin päästä jo kunnolla lenkille!

Riko mulle järven pinta, lähden sitten kun on tyyntä

Välillä kyllä todella mietin, että mistä minua rangaistaan. Eilen alkoi olla jo ihan hyvä olo, mutta tänä aamuna alkoi uusi helvetti, nimittäin menkat. Ja tällä kertaa taas todella kivuliaina. En tiedä mistä se johtuu, mutta välillä minua ei satu koko menkkojen aikana minnekään ja sitten on näitä kertoja, kun vatsaa vihloo eikä särkylääkkeillä tunnu olevan mitään vaikutusta. Onneksi kipu sentään yleensä vähenee päivä päivältä, mutta tämä ensimmäinen päivä on kyllä yhtä helvettiä. Liikunnan pitäisi helpottaa, mutta käydessäni koiran kanssa reippaalla kävelyllä en kyllä huomannut kivun paljon helpottavan. Joskus auttaa, joskus ei. Nyt tekisi vain mieli käydä vuokraamassa kasa leffoja ja kaivautua sängyn pohjalle niitä katsomaan. Onneksi keskiviikko on aika hyvä telkkaripäivä.

Rustasin eilen taas työhakemuksia ja toivon niin, että jostain tärppäisi. Olisi niin paljon kaikkea, mitä haluaisin hankkia, että suostun kohta ihan mihin tahansa töihin. Ja tekisi niin paljon mieli lähteä ennen kesää pitkäksi viikonlopuksi jonnekin shoppailemaan. Tukholmaan, Lontooseen, Köpikseen tai ihan vaan vaikka Tallinnaan!

Älä sano hei tyttökulta, on joskus kanssasi niin raskasta olla

Ensimmäiseksi tuohon Anonyymin kommenttiin edellisessä tekstissä viitaten... Tämä blogi kertoo minusta ja minun elämästäni. Ja niin se tulee tekemään myös jatkossa. En aio muuttaa sitä tai itseäni sen mukaan, mitä muut minulle sanovat tai kommentoivat. En pakota ketään lukemaan blogiani, joten jos jonkun silmät eivät kestä lukea kirjoittamaani tekstiä, niin olen pahoillani, mutten voi asialle mitään. En ole mielestäni syömishäiriöinen, näyttäisin vain paremmalta hoikkana. On ihmisiä, jotka viihtyvät paremmin hoikkina ja ovat silti ihan terveitä.
Oma tavoitteeni on olla hoikka ja hyväkuntoinen ja syödä terveellisesti. En aio näännyttää itseäni. Myönnän, että minäkuvani voi olla jollain tavalla vääristynyt, mutta samaan aikaan olen sitä mieltä, että nykyiset painoindeksit ovat harhaanjohtavia. Nykyinen normaalipaino olisi ennen vanhaan ollut ylipaino (puhun normaalipainon ylärajasta) ja moni nykyinen alipainoinen olisi ennen ollut ihan normaalipainoinen. Muun muassa äitini. Hänen painoindeksinsä nykyisellä kaaviolla oli noin 18, kun hän jo odotti isoveljeäni, eikä kukaan silti kauhistellut.
Eli vaikka lukijat ovatkin minulle ihan äärettömän tärkeitä ja rakkaita, niin minusta kuitenkin blogien tarkoitus on purkaa ajatuksia, eikä niitä ajatuksia tarvitse muuttaa sen mukaan mitä mieltä lukijat sinusta ovat. Netti on ääriään myöten täynnä erilaisia blogeja, joten ihan varmasti jokainen lukija löytää mieleisensä seurattavan.

No niin, anteeksi hirveä valitus...
Eilen illalla uskaltauduin syömään jo vähän enemmän, kasvissosekeittoa ja muutaman suolakeksin ja riisikakun ja toden totta tänä aamuna oli miljoona kertaa vahvempi olo, kuin viimeiset pari päivää. Aion kuitenkin jatkaa aika kevyellä ja terveellisellä linjalla. Ja ai niin. En ole juonut nyt moneen päivään energiajuomaa! Ja olen yhä elossa. Tästä syystä ajattelin, että voisin yrittää jättää energiajuomien litkimisen kokonaan ja keskittymään vitamiinien ym. napsimiseen. Kyllähän niiden pitäisi pidemmällä aikavälillä ajaa sama asia.

Olin muuten katsonut kalenterista väärin. Se keikka onkin vasta kahden viikon päästä. Joten ehkä menenkin sinne. Nyt pitää vain tsempata siihen asti ja saada ainakin pari kiloa pois.
Ja muuten, jos joku ei ole teksteistä huomannut niin tuo painonseurantataulukko ei ole tällä hetkellä ajan tasalla. Paino tällä hetkellä niinkin järkyttävä luku kuin 57kg! Ehkä pyyhin tuosta suurimman osan rukseista pois, ettei kukaan enää saa väärää käsitystä. Joka tapauksessa tavoite 48kg elää yhä ja aion päästä siihen viimeistään toukokuun puoliväliin mennessä. Ja tosiaan jos 50kg tuntuukin paremmalta, niin jään siihen. Minähän kävin jo tuossa 52kg:ssa, mutta siinä tuntui vielä siltä, että pari kiloa saisi lähteä.

Nyt lenkille koiran kanssa. Toivottavasti tänään jaksaisin jo koko lenkin hyvin, eikä silmissä sumenisi joka ikisen pikku ylämäen jälkeen!

Minä olen niin kuin ne, eli toisenlainen

Ihan hirveä viikonloppu takana. Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin hirveään vatsakipuun. Niinhän siinä sitten kävi, että noin 20 vuoden tauon jälkeen sain vatsataudin. Oksentelin ja tärisin koko yön. En ole varmaan ikinä ollut niin paniikissa.
Lauantai ja sunnuntai meni sitten lähinnä lepäillessä ja paastotessa. Söin molempina päivinä ehkä yhteensä 300 kcal. Tänään olisi jo nälkä ja tekisi mieli ruokaa, mutta jotenkin pelottaa syödä. Pelkään, että vatsa menee sekaisin uudelleen. Toisaalta olisi pakko pikkuhiljaa syödä jotain, koska eilen päätin mennä tekemään koiran kanssa reilun puolen tunnin lenkin ja meinasin pyörtyä matkan varrelle! Varsinkin jos oli pienikin ylämäki niin silmissä sumeni ihan huolella ja en ollut lainkaan varma siitä, selviänkö kotiovelle asti. Onneksi tosiaan olimme ja olemme porukoilla, niin äiti vei koiraa muut lenkit ja pentu pääsi takapihalle.
Jos jotain positiivista, niin paino ainakin putosi pari kolme kiloa. Se tosin varmaan palaa heti, kun syön normaalisti. Mutta ehkä voisinkin jatkaa tällä kevyemmällä linjalla nyt. Tarvitsisin vain jotain lisäenergiaa ja äkkiä. Nytkin kädet ovat ihan heikot, eikä jalat jaksa kantaa pitkää matkaa kerralla ja koko ajan väsyttää.

Ensi lauantaina olisi muuten ne tuttuni synttärit, joihin mennessä minun piti olla laihempi. Okei, olenkin vähän laihempi, mutta olen alkanut miettiä menenkö sinne sittenkään. Loppujen lopuksi en tunne sieltä ketään kovin hyvin. Toiseksi en voi syödä siellä varmaankaan mitään. Kaikessa on maitoa tai vehnää ja tuntuu epäkohteliaalta kieltäytyä kaikesta. Lisäksi minulla ei ole yhtään ylimääräistä rahaa, joten baariviikonloppu ei todellakaan taloudellisesti helpota. Ja muutenkin jos lauantaina juon, niin ihan varmasti sunnuntaina mätän ruokaa. Sitä paitsi viikon päästä keskiviikkona olemme menossa siskoni kanssa yhdelle keikallekin ja tarvitsen rahaa sinnekin. Tosin läskikroppani ja rahatilanteeni ansiosta intoni sitä keikkaakin kohtaan on päässyt hiipumaan aika paljon.

Ja ennen kaikkea ahdistaa tämänhetkinen olotila. En jaksaisi vain nyhjätä kotona katsomassa telkkaria, mutta en jaksa mitään muutakaan. Kaikki voimat menee suihkussa käymiseen ja koiran kanssa pitäisi lähteä lenkille. En jaksa enää olla näin heikko!

Tahdon uudet silmät, joilla näen kauemmas

Aika kuluu hitaasti. Päivät vain matelee. Yritän venyttää illalla nukkumaan menemistä, jotten aamulla heräisi niin aikaisin. Silti herään jopa tunteja ennen herätyskelloa.
Nämä harmaat ja tuuliset päivät ovat pahimpia. Ei tee edes mieli mennä ulos. Lenkit pitää tietenkin tehdä, mutta kynnys lähteä on tällaisella säällä aina miljoona kertaa korkeampi, kuin aurinkoisella säällä. Mutta sisälläkään ei ole mitään tekemistä. Tajuan nyt, että minulla on huono tapa syödä tylsyyteeni. Kun minulla on tosi tylsää alan heti suunnitella, mitä herkkuja voisin hakea kaupasta. Onhan syöminenkin tekemistä. Mutta siitä jos jostain on päästävä lopullisesti eroon.
Eilinen sujuikin ihan hyvin. Tein aamulla oman reippaan kävelylenkin. Sen lisäksi koiran kanssa kaksi lenkkiä (50min+30min), pennun kanssa treeniä ulkona ja illalla vielä kävelin kauppaan ostamaan salaattitarvikkeita ym. turvallista.
Päivän aikana söin jugurtin, wokkia ja salaattia.

Jouduin perumaan koiran agilitykurssin. Koira aloitti juoksun toissapäivänä ja kurssi alkaisi viikon päästä, joten ei mitään mahdollisuuksia. Muutenkin juoksut on aina hankalaa aikaa, koska ei saa mennä koirapuistoon, eikä järkevä ihminen pitäisi koiraa silloin edes vapaana, mutta minä pidän... Pakkohan sen on saada liikkua vähän vapaamminkin. Ja pentukaan ei saa mennä vielä puistoon, koska ei ole saanut kaikkia rokotuksia.
Tänään mennään taas porukoille ja ollaan siellä sunnuntaihin asti, koska menen taas viikonlopuksi töihin. Porukoilta on sinne lyhyempi matka ja muutenkin koirat pitää saada hoitoon.

Viime aikoina minulla on ollut kiitettävästi aikaa miettiä elämääni ja on kai sanomattakin selvää, miten sekaisin se juuri nyt on. Suurin ongelma on se, etten kai tarkalleen tiedä, mitä haluan. Periaatteessa haaveilen, että muuttaisin vielä lähemmäs keskustaa ja viettäisin kaupunkilaiselämää. Kävisin töissä, kirjoittaisin vihdoin ja viimein ylioppilaaksi, opiskelisin ehkä jotain muuta sen jälkeen.
Samaan aikaan kuitenkin ajattelen myös muuttamista jonnekin kauemmas täältä, Kirkkonummelle ja Hyvinkäälle. Voisin mennä ratsutallille töihin ja ratsastaa ja kouluttaa hevosia päivät pitkät. Ei siinäkään rikastumaan pääsisi, mutta yhä minusta silti tuntuu, että ratsastus on minulle kutsumuslaji, vaikka käytännössä lopetinkin sen melkein pari vuotta sitten kokonaan. Ja "maaseudulla" asumisessa olisi ainakin se hyvä puoli, että koirilla olisi enemmän tilaa ja vapautta ja ne varmaan viihtyisivätkin hyvin. Lisäksi asuminen olisi halvempaa ja saisin ehkä hankittua oman hevosenkin taas. Toisaalta taas olen asunut jonkun aikaa keskellä-ei-mitään ja olin silloin kamalan ahdistunut. Kaipasin ihmisten ilmoille, kaipasin ääniä ja kaupungin puistoja. Pelkään tehdä ratkaisuja, pelkään että tein niin tai näin, niin saatan katua ja muuttaa mieltäni.
Mutta riippumatta siitä, mihin ratkaisuun tulisin minun on nyt ensin selviydyttävä ylös tästä nykyisestä sudenkuopastani. Ensimmäinen tavoitteeni on laihtua ja sitä myöden kasvattaa itsetuntoani ja uskoa itseeni. Samalla yritän etsiä työpaikkaa itselleni. Vielä töitä ei ole pakko löytyä, koska mielelläni odottaisin vielä noin kuukauden, jotta pentu olisi vähän isompi ja koulutettu rauhassa olemaan kahdestaan toisen koiran kanssa vähän pidemmänkin ajan. Yritän myös välttää liikaa kriittisyyttä haettavia paikkoja kohtaan, tosin välillä sitä tietää heti, ettei viihdy jossain paikassa ja sellaiseen en halua, koska ein halua enää ikinä sairastua työuupumukseen, jos se vain on estettävissä. Voisin kerätä rahaa kesän ajan ja päättää syksyllä, mitä haluan tehdä. Varmaan ainakin yritän kirjoittaa syksyllä, jotta saisin vihdoin ne paperit. Lisäksi äiti on luvannut auttaa minua rahallisesti ajokortin hankkimisessa. Minähän olen käynyt kaikki teoriatunnit jo ja osan ajotunneista. Ja olin vieläpä ihan hyvä ajamaan. Sitten vain, kun jouduin keskeyttämään koulun kaikki muukin jotenkin jäi hoitamatta loppuun. Eli ajokortti voisi olla toinen tavoite keväälle ja kesälle.
No, nyt joka tapauksessa ykköstavoitteen kimppuun - eli lenkille.

Uuden ajan kynnyksellä syntyy mustelmia

Eilen oli huono päivä. Söin pizzaa!!! Siis alun perin oli vieläpä tarkoitus hakea Kotipizzasta joku pizza, mutta sitten tulin edes sen verran järkiini, että hainkin vaan kaupasta gluteenittoman pizzapohjan, tomaattikastiketta, tonnikalaa, ananasta ja mozzarellaa ja tein pizzan itse. Säästin edes jonkun verran kaloreita, koska tuossa tekemässäni pizzassa oli noin 500 kcal ja kotipizzan suunnilleen samanlaisessa olisi yli 800 kcal. Ihan sairaasti silti... Lisäksi kaupassa oli ihan kamalaa, koska olisi tehnyt ihan älyttömästi mieli ahmia jotain pullapaskaa, mutta en yksinkertaisesti löytänyt mitään sellaista, mitä olisin voinut syödä. Ennen ostin aina croissantteja tai lihapasteijoita tai laskiaispullia, mutten enää uskalla, koska tiedän miten vatsani tulee niistä kipeäksi ja menee sekaisin. Ja jos joku on joskus maistanut gluteenittomia korvapuusteja, karjalanpiirakoita yms. niin tietää, ettei ne nyt aja ihan samaa asiaa...

Tälläkin päivällä on kaikki ainekset katastrofiin. Aamulla kone vain tilttaili ja kylppärin hana vuotaa lattialle, kun se on päällä. Hetken mietin, jo kauppaan juoksemista, mutta onnistuin ainakin vielä hillitsemään itseni. Pitäisi soittaa huoltomiehelle, että hän tulisi korjaamaan hanan. Lähden kuitenkin ensin lenkille ja kun tulen sieltä menen suihkuun, kävi miten kävi. Yritän ehkä tilapäisesti asentaa hanan alle jonkun kourun, niin että valuva vesi menisi lavuaariin. Pakko mennä omalle lenkille nyt, koska myöhemmin en sitten taas välttämättä jaksa ja koiratkin nukkuvat enimmäkseen aamupäivän, niin minulla olisi sopivasti omaa aikaa. Sitä paitsi se huoltomies ei ikinä tarkkaan tiedä mihin aikaan ehtii tulla ja hänen tuloaan saa sitten päivystää tuntikaupalla kotona.

Todellisuudessa, jos pysyisin koko ajan järkevässä ruokavaliossa (tai mikä sitten ylipäänsä on järkevä ruokavalio) niin näillä liikuntamäärillä minun pitäisi itse asiassa laihtua aika nopeastikin.
Alan tekemään nyt joka aamu oman juoksu- tai kävelylenkin. Sen lisäksi koiran kanssa väh. 2x30min, tietenkin mielellään enemmänkin. Luultavasti teen aamupäivällä sen kanssa 50min ja illalla 30min. Ja niinä päivinä kun olemme porukoilla niin 2x50min.
Pennun ulkoilutus on lähinnä sellaista hidasta harjoittelua, että siinä ei kyllä juurikaan kuluta.
Ja ruuat jatkossa aamulla jugurtti tai kaksi kananmunaa. Sitten loppupäivänä joko yksi tai kaksi ateriaa, mutta ateriavaihtoehdot ovat wokki, joku keitto, salaatti tai dippivihannekset.

Laskin juuri, että minulla on 52 päivää aikaa päästä tavoitepainooni. Tänä kesänä en ole läski ja minulle kesä alkaa toukokuun ensimmäisestä päivästä!

Jos pyydät, kerron fasaaneista, ne lähtivät kauan sitten pakoon kylmää

Huh, vihdoin omassa kodissa. Kaapit täynnä turvaruokia, paitsi tofujäätelöpaketti ja keksit, joita äiti toi eilen muiden ruokien mukana täyttääkseen vähän jääkaappia... Onneksi keittiön ja olohuoneen väliin asennettiin turvaportti koirille. Ehkä se samalla hidastaa matkaani jääkaapille...
Sitä paitsi juuri nyt olen tosi onnellinen siitä, ettei talossani ole hissiä. Pentua pitää viedä miljoona kertaa päivässä ulos pissalle ja sehän tarkoittaa, että saan juosta yhtä monta kertaa portaita ylös alas kuuden kilon paino kainalossa. En nimittäin viitsi juoksuttaa pantua vielä portaissa, vaikka toki se niitä joka päivä saa vähän harjoitella, ettei tule myöhemmin kammoa. Pentu jun tulee painamaan aikuisena noin 25kg, niin voisi olla kiva, jos silloin ei enää tarvitsisi kaikissa portaissa ottaa syliin...

Haluaisin todella löytää nyt jotain töitä pikku hiljaa. Tottakai on ihan kivaa, kun on paljon vapaa-aikaa ja aikaa kouluttaa koiria ja harrastaa liikuntaa. Mutta jotenkin kyllästyttää se, kun pitää laskea jokainen sentti ja miettiä, että mitä voi ostaa ja mitä ei. Siis en haluakaan olla mikään tuhlaaja, mutta olisi kiva kun joskus voisi hankkia jotain extraa ja ennen kaikkea välillä saisi jotain säästöönkin. En vain sen viime jouluisen uupumuksen jälkeen halua enää tehdä sellaista työtä, jossa en yhtään viihdy ja jota joudun tekemään joka päivä väkisin. Olisi kiva, että edes joskus olisi kivaa mennä töihin, vaikka tottakai joka työpaikassa on välillä raskaampaa ja sitten taas helpompaa.
No, täytyy varmaan kirjoittaa taas muutama hakemus kun menen käymään porukoilla. Ja samalla voisin ottaa muistitikulle cv:t ym. jotta voisin jatkossa lähettää hakemuksia kotonakin.

Mitä tahansa minusta odotat, sitä en ole

Huono huono viikonloppu.

Hyvät asiat:
-Olin molemmat päivät töissä, eli kulutin ainakin jonkun verran, koska työ on fyysisesti tosi raskasta
-Kävelin lauantaina askelmittarin mukaan noin 13 km. Eilen ei ollut askelmittaria mukana, mutta veikkaisin, että kävelin päivän aikana noin 8-9 km.

Huonot asiat:
-Söin molempina päivinä liikaa. Ja vaikka kulutinkin paljon, niin +-0 ei silti ole mikään voittajafiiliksen paikka.

Kaiken lisäksi eilinen Black Swan-leffailtakin meni pilalle. Olimme jo matkalla keskustaan, kun muistin etten ollut ottanut varausnumeroa mukaan. Soitin äidille, että hän menisi Finnkinon sivuilta katsomaan minun tiedoistani sen numeron. Ja arvatkaapa mitä?! Sitä varausta ei ollut missään. Enkä ole todellakaan vain kuvitellut varaavani lippuja leffaan, koska varasin vielä varmuuden vuoksi sekä lauantaille, että sunnuntaille ja kirjoitin varaamisen jälkeen ajat vielä paperille ylös. En tajua miten tuollainen voi olla mahdollista!
No, eihän meidän sitten ollut järkeä mennä elokuviin ollenkaan, koska ilman varausnumeroa ei tee mitään, varsinkin kun koko näytös oli muutamaa paikkaa vaille loppuunmyyty. Menimme sitten vain Makuuniin vuokraamaan Inception ja ostamaan tietysti hirveät pussit karkkia. Menimme sitten porukoille katsomaan leffaa ja äiti teki tietysti vielä ruokaakin. Kalaa ja ranskalaisia. Kaloreita kaloreita kaloreita.

Tällä viikolla aion kävellä joka päivä vähintään 15 000 askelta!
Lisäksi teen tietenkin vatsat ja punnerrukset.
Tänään olisi muuten tarkoitus mennä koirien kanssa vihdoin omaan kotiin. Pois porukoiden loputtomien ruokavarojen ääreltä. Kyllä kiitos.

Joisin viskin ja nousisin portaissa käsilleni

Eilen kävin Lidlissä ostamassa enrgiajuomia ja törmäsin siellä alle 8 euron hintaiseen askelmittariin. Minulla on ollut joskus käytössä äitini askelmittari, joka taitaa olla kyllä tullut jonkun muropaketin matkassa. Oma kärsivällisyyteni laitteen kanssa tosin lopahti aika pian tajutessani, että se laski askelia vähän sinne päin ja välillä vain joka toisen askeleen. Koskaan ei siis voinut olla varma onko kävellyt 10 000 vai 15 000 askelta, kun laite näytti mitä sattui, vaikka olisi mennyt joka päivä saman lenkin.
No, joka tapauksessa päätin testata tuon Lidlin uuden koneen. Ja ensimmäisen testauksen perusteella vaikuttaa toimivalta. Siihen syötetään oma paino ja askeleen pituus. Lisäksi mukana on radio, mutta kuuntelen mieluummin omaa musiikkiani, jos ylipäätään kuuntelen. Laite laskee askeleet, kilometrit ja kalorit. Ja tulokset jäävät aina viikon ajalta muistiin. Ainakin miljoona kertaa tarkempi laite, kuin vanha askelmittari. Tosin tuohon kalorinkulutuksen laskemiseen en oikein luota. Laitehan laskee käytännössä "tärähdykset" ja tuskin se tietää johtuuko tärähdys kävely- vai juoksuaskeleesta ja juoksemalla kyllä palaa enemmän kaloreita, kuin kävellessä.
10 000 askeltahan on se määrä, mikä pitäisi vähintään päivässä kävellä. Tänään on töissä ja lyhyellä lenkillä mennyt noin 9 000. Ja päivän pitkä lenkki on vielä edessä. Askelten laskemiseen oikeasti koukuttuu ja niitä haluaa kerätä enemmän ja enemmän!

Taidan muuten olla vähän kieromielinen, koska satuin katselemaan erään vanhan ystäväni (olimme kavereita yläasteella, nykyään vain fb-kavereita) tuoreita lomakuvia ja sen sijaan, että olisin ollut yhtään kateellinen siitä, että hän on ollut maailmalla ja minä hyisessä Suomessa, koinkin mielihyvää huomatessani kuinka paljon hän on lihonut sen jälkeen, kun olen hänet viimeksi tavannut. Hän on paljon isompi, kuin minä.
Katseleekohan joku minun kuviani ja ajattelee samoin...?!

Hei mikään ei koskaan oo sitä miltä ensin näyttää

Hyi hyi hyi. Äiti raahasi eilen taas kaapit täyteen herkkuja... Alkoi ahdistaa sillä sekunnilla, kun hän alkoi purkaa ostoskasseja. Suolakeksejä (gluteenittomia tietenkin, vain josephinea varten), sipsejä, tofujäätelöä... Tuli sitten syötyä jäätelöä + muutamia suolakeksejä illalla. Onneksi muuten pysyin hyvin kurissa koko päivän ja söin aamiaisen lisäksi vain wokkia, jossa oli pelkästään wokkivihanneksia ja cashewpähkinöitä + thaikastiketta. Eli kyllä kalorit alle 1000 joka tapauksessa varmasti jäivät, mutta silti. Onneksi sipseihin en koskenut ja loput suolakeksit ja jäätelö vaanivat kaapeissaan, mutta ei minun tee edes mieli niitä. Lisäksi illalla oli pakko tehdä vielä 100 kyykkyä, varpaillenousuja ja vartalonkiertoja, että kuluttaisi edes vähän. Toki olin tehnyt myös 45min+30min+45min lenkit aiemmin päivällä.
Voi muuten kuulostaa siltä, että äitini on joku ylipainoinen pullan mutustaja, kun aina kerron miten hän kanniskelee herkkuja kotiin. Ja okei, se on totta että hän rakastaa suklaata ym. herkkuja, mutta oikeasti hän on ihan normaalipainoinen ja enemmän ehkä jopa hoikka. Äiti on aina ollut sellainen. Olen katsellut hänen nuoruuskuviaan ja nähnyt vaatteita, joita hän silloin käytti ja hän on ollut ihan super laiha. Ja kuitenkin hän on aina rakastanut ruokaa, mutta ei vain ole koskaan kummemmin lihonut, söi miten paljon vain.
Meidän lähisuvussakin kaikki ovat aika hoikkia, ei tule yhtään ylipainoista henkilöä mieleen.
Ja vaikka minä pidänkin itseäni hirveänä valaana, niin totuus on myös se, etten usko että minusta tulisi ylipainoista, vaikka söisin miten paljon. Koska esimerkiksi silloin kun muutama vuosi sitten painoin yli 65 kiloa, niin paino ei siitä silti noussut enää minnekään, vaikka söin pitkään hirveän epäterveelisesti ja isoja määriä. Siis olinhan ihan järkyttävän iso silloin, mutta kai geenit sitten tuolla lailla voivat vaikuttaa.

Tänään sitten paniikki oli lähellä heti aamusta, kun kananmunia ei ollut! Kananmunat ovat paras mahdollinen aamiainen, kun ne pitävät nälkää niin pitkään. Kiertelin hermostuneena keittiötä ja availin kaappeja (paitsi en sitä laatikkoa, missä ovat sipsit ja suolakeksit) ja päätin lopulta ottaa vain gefilus-tehojuoman ja puolikkaan banaanin. Ja energiajuomaa, yllätys yllätys...

Minua on muuten ihan toden teolla alkanut viime aikoina ärsyttää ihmisten statukset facebookissa. Tuntuu, että siellä on joku keskinäinen kilpailu siitä, kuka on ahkerin ja harrastaa eniten liikuntaa. Lisäksi on tämä HeiaHeia, johon en sen kummemmin ole itse tutustunut, mutta jonne ilmeisesti voi käydä merkkaamassa liikuntasuorituksiaan ja sitten sitä kautta jakaa niitä facebookissa kaikkien nähtäville.
Ja siis ehkä vika on vain minussa, mutta minusta tuo vaikuttaa siltä, kuin ihmiset haluaisivat jotenkin vakuutella, että "KYLLÄ, minäkin harrastan liikuntaa". En oikein osaa selittää tätä niinkuin haluaisin, mutta itse en kehtaisi ikinä kuulutella facebookissa kaikille päivän liikuntojani.
No joo, ehkä se olisi vähän outoakin jos sinne tulisi HeiaHeia-ilmoituksia toinen toisensa perään: hiihto 1h 15min, kävely 45min, kävely 30min, kävely 45min, vatsalihastreeni 20min...
Tottakai täällä voin niitä kertoa ja minusta on kivaa lukea teidän kalorinkulutuksianne, koska niistä saa vinkkejä ja ideoitakin, mutta se on eri asia, koska en tunne teitä.
Toivottavasti edes joku ymmärsi pointtini.

Äiti toi minulle kirjastosta kirjan, missä on kahvakuulaharjoituksia. Oma kahvakuulani on pölyttynyt kaapissa aika kauan ja ajattelin nyt kaivaa sen esille. Harjoitukset ei näyttäneet hirveän vaikeilta, joten toivottavasti innostuisin tekemään niitä ihan päivittäin.

Tässä kuussa muuten kaikki otsikot on SMG:n sanoituksista :)

Haluan istua jalkakäytävällä, muistamatta mistä olen tulossa

Eilinen sujuikin sitten ihan suunnitelmien mukaan, eikä nyt ahdista edes enää niin paljon. Painokin oli yhdessä yössä pudonnut yli 2 kg, joten suurimmaksi osaksi nestettä tuo eilinen järkyttävä numero kai oli. Nyt numero on siedettävämpi katsoa, mutta ei silti hyvä alkuunkaan!
Eilen vedin energiajuomaa, vähän mehua, yhden sämpylän ja illalla jugurtin. Onnistuin skippaamaan siitä välistä kaikki ruuat, koska olin koko ajan menossa. Liikuntaakin tuli siis ihan hyvin. Ensin kävin hiihtämässä reilun tunnin. Voin kertoa, että hiki virtasi, kun järven jäällä paistoi aurinko ihan täysiä ja lämpötila auringossa varmasti +15 astetta! Iltapäivällä koirien kanssa puolen tunnin lenkki. Illemmalla menin käymään kotona. Tosin menin ensin postiin ja kävelin sieltä sitten kotiin sen noin 5 km. Illalla vielä toisen koiran kanssa reilun puolen tunnin lenkki. Vatsat ja punnerrukset jäivät taas väliin, mutta koitan ehtiä tehdä tänään sitten enemmän niitä.
Tänään en kyllä taida mennä hiihtämään, koska on niin synkkä ilma. Kävelyt kuitenkin teen ja lihaskunnot.
Aamiaiseksi kaksi riisikakkua ja kananmuna + energiajuomaa. Oikeasti minua vähän ahdistaa tyhjien energiajuomatölkkien määrä pitkin kämppää. Eilen kun kävin omassa kodissani sielläkin oli keittiössä pitkä rivi niitä! Juon niitä ihan liikaa!
Eilen kun kävin apteekissa törmäsin uuteen tuotteeseen: Multivita Energy. Vertailin tuota poretablettia batteryyn ja kofeiinipitoisuus on suunnilleen sama. Plus että tuosta Multivitasta saisi samalla vitamiinit, joita en ikinä muista aamuisin ottaa. Ja lisäksi siinä on vähemmän kaloreitakin. Selitin äidille tuosta valmisteesta ja hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että minun pitää kokeilla sitä. Luultavasti vain siksi, että se on apteekkituote ja apteekissahan ei myydä kuin kunnon tavaraa... Ja varmaan myös siksi, että uskoo kaiken uupumukseni johtuvan vain vitamiinien puutteesta.

On muuten ihan uskomatonta, kuinka paljon tuo sää vaikuttaa mielialaan. Eilen kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta olin koko päivän niin energinen ja olisin halunnut olla ulkona koko ajan! Tänään kun tuulee ja taivas on harmaa tekisi mieli vain kääriytyä peiton sisään katsomaan leffoja. Mutta minulla ei ole aikaa siihen. Ensimmäisiin lämpimiin päiviin on liian lyhyt aika!

Ai niin. Sain ihanalta fattielta Gorgeous Blogger-palkinnon ja siinä pitää vastata viiteen kysymykseen.


Milloin aloitit blogisi?
Lokakuussa 2009

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Elämästäni ja laihduttamisesta. Joskus eksyn myös aiheesta ja selitän koiristani, mutta toisaalta ne ovat tärkeä osa elämääni. Useimmiten kirjoitan valitusvirsiä siitä, kun en laihdu tai laihdun liian hitaasti tms. mutta onneksi välillä löytyy positiivistakin kirjoitettavaa.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
En tiedä tekeekö mikään seikka siitä merkittävästi erityistä. Paitsi tietenkin se, että kirjoitan minun omia ajatuksiani ja olen blogissakin täysin oma itseni.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Halusin voida purkaa ajatuksiani anonyymina jonnekin ja blogi tuntui kokeilemisen arvoiselta vaihtoehdolta. Ennen kirjoitin päiväkirjaa, mutta se aiheutti stressiä, koska jouduin aina pelkäämään, että joku löytäisi sen ja saisi tietää ajatuksistani. Lisäksi blogin lukijat tuntuvat hyviltä ystäviltä, jollaisia minulla ei montaa ole ollut, joten tulee sellainen olo kuin saisi kertoa salaisuuksiaan luotettavalle ystävälle. Sitä paitsi bloggaaminen on tosi koukuttavaa.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Toivon, että edistymiseni myötä blogini muuttuisi positiivisemmaksi. Ainaisen valittamisen sijaan haluaisin kertoa mitä kaikkea kivaa olen tehnyt ja mitä mukavaa on tapahtunut. Haaveilen siitä, että pääsisin tekemään upean ennen-jälkeen-postauksen. Toivon myös, että joskus myöhemmin uskaltaisin käyttää itse ottamiani kuvia blogissa. Nyt vielä pelkään, että minut tunnistetaan.

Laitan palkinnon eteenpäin nyt vain
Leonardalle ja Effylle,
koska tuntuu että kaikki ovat jo saaneet tämän :)

Jos olisin sievempi, ja luonteeltani säyseämpi

Nousin tänään vaa'alle. JÄRKYTYS! Olen lihonut miljoona kiloa! En kehtaa kirjoittaa numeroa tänne. Kamalaa kamalaa kamalaa! Tuijotin itseäni peilistä. Hirveä turvonnut naama tuijotti takaisin ja peili ilkkui minulle: "Miten oletkaan päästänyt itsesi tuohon kuntoon?! Sinä joka aina päivittelet television ylipainoisia ihmisiä, että miten he eivät ole muka huomanneet kertyviä kilojaan ajoissa! Sinä itse olet matkalla samaan suuntaan!"
Ahdistuin ihan suunnattomasti. Toisaalta tämä oli myös hyvä herätys. Miksi olen vältellyt vaakaa?! Vain lihavat (joihin tosin itsekin kuulun) tekevät niin, koska eivät halua katsoa totuutta silmiin!
Minä syön liikaa ja liikun liian vähän. Syön kuin normaalit ihmiset. Mikä minua vaivaa?!
Luin joulukuun tekstejäni. Ajalta jolloin laihdutus sujui hyvin. Miksi olen palannut vanhaan läskeilyyn?!

Tuntuu, että tämä uusi gluteeniton elämä pilaa kaiken. Yhdessä sämpylässä ilman mitään päällisiä on 250 kcal!!! Ja minä olen syönyt sellaisen usein aamulla ja illalla. Plus siihen vielä lounas ja päivällinen. Huh!

Tein uuden ateriasuunnitelman ja se pitää:
Aamiainen: 2 kananmunaa + tomaattia
Päivällä: Wokkivihanneksia + vähän cashewpähkinöitä + wokkikastiketta
Illalla: Jugurtti tai sämpylä tai dippivihanneksia

Päivän kalorit tulee olemaan aina 500-630 välillä.
Voi kyllä olla, että jätän noiden sämpylöiden syömisen kokonaan. Tuntuu ihan turhalta vetää tuollainen määrä kaloreita yhden sämpylän muodossa. Eikä se edes täytä niin paljon, kuin tuolla energiamäärällä pitäisi!

Nyt kun pakkanen on vihdoin laantunut alan tekemään taas koiran kanssa vähintään kaksi 45min-1h lenkkiä päivässä. Pennun kanssa teen toistaiseksi yhden puolen tunnin lenkin päivässä, mutta kuten arvata saattaa tahti on vielä niin hidas, ettei niillä lenkeillä paljon mitään kuluta...
Näiden lisäksi teen ilman koiria yhden tunnin lenkin joko hiihtäen, juosten tai reippaasti kävellen. Varmaan alkuun hiihtäen tai kävellen ja kun tiet sulaa niin juosten. Minun juoksulenkkarini eivät todellakaan pidä tuolla liukkaalla, enkä varmasti aio nyt hankkia mitään revähdyksiä tai muuten aio loukkaantua kaatuilemalla.
Ja näiden lisäksi sitten yhä jatkan punnerruksia ja vatsojen tekemistä.

Ja käyn joka ikinen aamu vaa'alla!!!

Huh mikä angstaus, mutta olen ihan suunnattoman ahdistunut ja järkyttynyt...

Sunnuntaina muuten vihdoin viimein katsomaan Black Swan. Olen odottanut tätä vaikka kuinka kauan. En tajua miksi kyseinen leffa tulee vasta nyt Suomessa elokuvateattereihin?!
Eilen katsoin Toy Story 3 ja Social Networks. Molemmat aivan loistavia leffoja. En oikeastaan ikinä katso animaatioita, mutta Toy Story 3:sta on kehuttu niin paljon, että oli pakko katsoa ihan mielenkiinnosta. Suosittelen kaikille!

Olen unohtanut nimet, unohtanut talojen numerot

Huh, valvominen ei todella sovi minulle. Valvoin siis koko toissayön Oscareita katsellen ja eilen sain päiväsaikaan nukutuksi vain pari tuntia. En vain osaa nukkua päivällä, vaikka miten väsyttäisi. No, ainakin tuli helposti uni eilen illalla.
Valvotun yön jälkeen olo oli kuin olisin vetänyt jotain. Kävin koiran kanssa lenkillä, enkä muistanut mitään lenkistä jälkeenpäin. En sitä mitä reittiä olimme menneet, enkä sitä tuliko joku meitä lenkin aikana vastaan. En voisi mennä ikinä yötöihin.
Viime yönä nukuinkin sitten melkein kymmenen tuntia, mutta silti olo on kuin olisin juuri herännyt koomasta. Raskas ja tukkoinen ja silmiä särkee. Toivottavasti en nyt tulisi kipeäksi. Tuntuu, että kaikki ovat vuorollaan sairastaneet sen sitkeän flunssan. Itse olen (koputan puuta) ollut koko talven terveenä, lukuunottamatta jotain pientä kurkkukipuilua. Toisaalta olen myös niin tautikammoinen, että olen vedellyt koko talven naamaani erilaisia maitohappobakteeri valmisteita, joten ehkä niillä on ollut vaikutusta asiaan.

Ollaan yhä porukoilla koirien kanssa. Jos kaikki sujuu hyvin niin viikonloppuna mennään takaisin omaan kotiin. Vähän vain hermoilen vuokrakämppäni ja koiranpennun yhdistelmää. Uudella pennulla kun on taipumusta upottaa pikku hampaansa erinäisiin paikkoihin (nojatuolin reunaan, seinään, pistorasiaan...), enkä usko että vuokranantajani ilahtuisi pennun remontti-ideoista. Ostettiin eläinkaupasta sellaista sitruuna-ainetta, mikä pitäisi estää pureskelun, mutta kun kokeilin suihkuttaa sitä nojatuolin reunaan pentu meni vain nuolemaan sitä! Onko vika sitten pennussa vai aineessa, mutta eipä vakuuttanut minua tuo aine!
Ihmisiä pentu ei pure tai näyki, opetin sen heti alkuun pois siitä. Ja lisäksi lopettaa kyllä heti jyrsimisen ym. kun sille sanoo siitä. Ihanan helposti uskova koira. Omassa kodissa pentu vaan jää yksin kun lähden toisen koiran kanssa lenkille ja silloin kukaan ei vahdi sen touhuja.
Vakkari eläinkauppamme nainen suositteli naudan putkiluuta kaluttavaksi ja ainakin eilen pentu jäi tyytyväisenä sitä jyrsimään. Toivon niin, että jyrsimisongelma ratkaistaisiin näin helpolla.
On muuten vähän ristiriitaista, kun itse ryhdyin kasvissyöjäksi, mutta silti raahaan koirille kotiini jauhelihaa, possunkorvia, naudan mahaa ja luita ja ties mitä. Ja olen kyllä kuullut myös koirista, jotka syövät pelkkää kasvisruokaa, mutta minusta se sotii niiden luontaisia tarpeita vastaan. Ihminen tulee täydellisesti toimeen kasvisruualla, mutta koira on lihansyöjä.
Ja pyydän anteeksi, että teksti poikkesi taas kerran koira-asioihin...

Joka tapauksessa alan olla kurkkuani myöten täynnä porukoilla asumista, vaikka se koirien kannalta helpompaa on ollutkin. Alkaa ottaa päähän taas se, että äiti käy joka päivä kaupassa ja tuo joka päivä kaapit täyteen ruokaa ja herkkuja ja joka päivä on yhtä taistelua ruokaa vastaan. Itse kun käyn normaalisti kaupassa ehkä kaksi kertaa viikossa ja ostan kaappeihin pelkkää turvaruokaa, jota ei tee yhtään edes mieli, ellei ole nälkä.
Lisäksi täällä ei ole mitään yksityisyyttä. Tietokone on sijoitettu niin, että joutuu koko ajan pelkäämään, että joku näkee mitä teet. Siis lähinnä juuri toisten blogien lukeminen on pelottavaa, koska vaikka teksti on pientä, niin kaikenlaiset thinspiraatiokuvat eivät jätä hirveästi arvailujen varaan...
Ja koko ajan pitää olla varuillaan, ettei jätä todistusaineistoa minnekään. Eilen hahmottelin ruoka- ja liikuntasuunnitelmaa paperille ja satuin jättämään paperin olohuoneen pöydälle hetkeksi (laitoin siihen vielä tavaroita päälle, ettei tekstiä näkyisi...) ja johan äitini pian kyseli, että suunnittelenko jotain kuntokuuria! Sanoin ihan tylysti, ettei toisten tavaroihin saa koskea. En minäkään hänen tavaroitaan ja papereitaan tongi, vaikka ne ovatkin täällä ihan ulottuvillani koko ajan. Vaikka tuskin niissä mitään salaista olisikaan.

Tänään otan tavoitteeksi vain katsoa pari leffaa, jaksaa tehdä kaikki lenkit koirien kanssa ja välttää liikasyömisen. Nyt litkin energiajuomaa, kuin jotain elämän eliksiiriä toivoen sen palauttavan kadonneet voimani. Jos yhtään piristyn, niin lähden koiran kanssa hiihtolenkille, kun porukat on tulleet kotiin.