keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Riko mulle järven pinta, lähden sitten kun on tyyntä


Välillä kyllä todella mietin, että mistä minua rangaistaan. Eilen alkoi olla jo ihan hyvä olo, mutta tänä aamuna alkoi uusi helvetti, nimittäin menkat. Ja tällä kertaa taas todella kivuliaina. En tiedä mistä se johtuu, mutta välillä minua ei satu koko menkkojen aikana minnekään ja sitten on näitä kertoja, kun vatsaa vihloo eikä särkylääkkeillä tunnu olevan mitään vaikutusta. Onneksi kipu sentään yleensä vähenee päivä päivältä, mutta tämä ensimmäinen päivä on kyllä yhtä helvettiä. Liikunnan pitäisi helpottaa, mutta käydessäni koiran kanssa reippaalla kävelyllä en kyllä huomannut kivun paljon helpottavan. Joskus auttaa, joskus ei. Nyt tekisi vain mieli käydä vuokraamassa kasa leffoja ja kaivautua sängyn pohjalle niitä katsomaan. Onneksi keskiviikko on aika hyvä telkkaripäivä.

Rustasin eilen taas työhakemuksia ja toivon niin, että jostain tärppäisi. Olisi niin paljon kaikkea, mitä haluaisin hankkia, että suostun kohta ihan mihin tahansa töihin. Ja tekisi niin paljon mieli lähteä ennen kesää pitkäksi viikonlopuksi jonnekin shoppailemaan. Tukholmaan, Lontooseen, Köpikseen tai ihan vaan vaikka Tallinnaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja jätä kommenttia. Sekä risut, että ruusut tervetulleita.