Huh, paino ei ole noussut kuin parisataa grammaa kolmen päivän sikailusta huolimatta. Kuinka onnellinen ihminen voikaan olla päästessään takaisin omaan kotiinsa. Porukoilla en pärjää itselleni. Ensinnäkään siellä ei ole mitään tekemistä. Koiran kanssa ei jaksaisi tehdä siellä pitkiä lenkkejä, koska ne kulmat on tullut (jo ennen kuin koira edes tuli minulle) lenkkeiltyä miljonat kerrat sen kymmenen vuoden aikana, mitä siinä talossa asuin. Niihin teihin ja polkuihin ja maisemiin liittyy niin paljon muistoja -niin hyviä, kuin tosi tosi kipeitä-, että niiden kulkeminen on jotenkin raskasta.
Lisäksi porukoilla on AINA kaapit täynnä ruokaa ja äiti käy joka päivä kaupassa. Ei hän minua mitenkään yritä lihottaa, mutta ei halua, että hänen kotonaan kukaan joutuu olemaan nälkäinenkään.
Lisäksi vanhempani asuvat sellaisessa paikassa, että sieltä on joka paikkaan pitkä matka ja bussit kulkevat harvakseltaan. Varsinkin viikonloppuisin. Täällä jos alkaa liikaa ahdistaa pääsee hetkessä keskustaan ihmisten ilmoille.
Olen loman takia aivan sekaisin päivistä. Eilen jostain syystä kuvittelin koko ajan olevan sunnuntai ja kun katsoin kalenteriani ja huomasin maanantaiaamulle varatun hammaslääkärin huokaisin vain helpotuksesta, että onneksi tajusin tarkistaa. Kunnes sitten ihmettelin, kun tv:stä tuli outoja ohjelmia ollakseen sunnuntai ja tajusin, että maanantaihan nyt onkin! No, sinne meni se hammaslääkäriaika. Pitäisi varata uusi, mutta päätin varata vasta ensi maanantaina. Silloin tiedän uudet työkuviot. Eikä tämä ole mikään akuutti asia.
Sen sijaan lomassa hyvä puoli on se, että aamuisin nukkuu sen verran pitkään (tänäänkin heräsin 11.30!), että aamupäivä, joka minulle tuottaa eniten tuskaa ruuan kanssa, ehtii hujahtaa huomaamatta ohitse. Kun syö aamupalan tunnin "aamulenkin" jälkeen kello yhdeltä jää lounas väkisinkin välistä ja päivän kalorit ovat automaattisesti vähemmän.
Tekisi kauheasti mieli taas pitkästä aikaa neuloa! Kaikki neulomisvälineet vain ovat yhä porukoilla. Voisin pyytää äitiä tuomaan ne tänne, jos hän tulee käymään joku päivä. Se on maailman ihaninta tekemistä, kun tekee jotain hyödyllistä ja saa aikaan jotain kivaa ja käytännöllistä. Ja mikä parasta, siinä ei voi samalla ainakaan syödä, kun vapaata kättä ei ole!
Tän iltapäivän tekemisistä piti huolen postinkantaja, joka tunti sitten pudotti uuden Trendin postiluukusta!
Ja ai niin, uudet lukijat tervetuloa<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja jätä kommenttia. Sekä risut, että ruusut tervetulleita.