Kuinka tyhmä ihmisen täytyy olla? Miksei voi oppia virheestä kerralla, vaan täytyy tehdä sama virhe miljoona kertaa???
Ja kuten arvata saattaa paskaksihan tämä ilta lopulta meni. Aamupäivällä olin käynyt lenkillä ja syönyt banaanin. Ja minulla oli hyvä olo. Sitten tulin tänne ja mitäs täällä odotti? Karjalanpiirakoita, voileipiä, jäätelöä, suklaasuukkoja, irtokarkkeja ja sipsiä. Plus kaiken tämän lisäksi äiti teki vielä ruokaa. Otin ruualla kyllä pelkästään vähän perunaa ja raejuustoa (sanoin, ettei tarvitse tehdä kalaa vain minulle), mutta loppu menikin sitten ihan päin helvettiä. Oikeasti en halua enää edes miettiä paljonko söin. Jos on pakko miettiä jotain positiivista, niin vatsani on sen verran pienentynyt viime aikoina, etten onneksi pysty syömään sellaisia määriä, kuin ennen. Mutta silti söin sata kertaa enemmän, kuin minun edes teki mieli...
Ja sitten olikin jo niin huono olo ja turvonnut vatsa, että olisin halunnut vain kuolla. Hyvä että jaksoin lyhyen lenkin käydä koiran kanssa kävelemässä. Vatsa painoi niin, etten meinannut kyetä suoristamaan selkääni. Yritin vain tunnustella oloani ja hakata järkeeni, ettei tämä ole sitä mitä haluan. Haluanko todella olla läski valas, joka ei jaksa edes kävellä? Vai se tyttö, joka palelee, jolla on tyhjä vatsa, mutta juoksu tuntuu niin kevyeltä? Sehän minä olin vielä aamulla. Täytyykö tätä edes kysyä?
Nyt vielä jäämmekin yöksi, koska huomenna alkaa työt ja täältä on töihin lyhyempi matka, kuin omasta kodistani. Äiti sitä ehdotti, enkä viitsinyt vastata, että en halua. En halua, koska täällä keittiön kaapit huutavat nimeäni, eivätkä jätä minua rauhaan. En halua, koska täällä on niin paljon pahoja muistoja, että ne yrittävät tukehduttaa minut. Onko minun pakko palata tänne enää koskaan?
En voi sanoa niin. Tämä on minun vanhempieni koti. Tämä on minun entinen kotini.
Minun itseni on vain pakko kasvaa vahvemmaksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja jätä kommenttia. Sekä risut, että ruusut tervetulleita.