Kuvista ja muustakin

Kiitos kommenteista edelliseen postaukseen...
Tiedän, että muutama päivä sitten otetuissa kuvissa näytän aika hoikalta ja olenkin tavallaan jo aika tyytyväinen siihen, mitä olen saavuttanut. Kuva kuitenkin myös vähän vääristää.
Sitä ei ole muokattu, muuten kuin rajattu ja pienennetty + otettu huonolla kameralla. Siinä oletettavasti syy rakeisuuteen. Mutta sillä tavalla se vääristää, että koska minulla on päällä musta toppi ja kuvakulma on juuri tuollainen, se piilottaa ällöttävän mahaturvotuksen. Eli jos näyttäisinkin juuri tuolta, mitä jälkimmäisessä kuvassa, niin olisin aika tyytyväinen. Mutta mahamakkara on saatava vielä helvettiin ja se tulee vaatimaan tiettyä ruokavaliota ja JUMPPAA. Sitäpaitsi mieluummin laihdutan vähän ylimääräistä, niin ei ole sitten niin järkytys, jos paino nouseekin kilon tai pari, kun alan syömään enemmän.

Salikortti loppui, enkä ole nyt ladannut sitä uudestaan. Ajattelin, että koitan nyt vähän aikaa mennä pelkillä koirien lenkityksillä ja kotona tehtävillä kahvakuulatreeneillä ja lihaskunnoilla ja lataan kortin sitten, kun tulee kylmemmät ilmat, eikä jaksa enää ulkoilla niin paljon.

Ready for the horror show?

Tässä ne nyt sitten tulevat.



Ensimmäisessä kuvassa paino noin 63kg ja jälkimmäisessä noin 53kg. Oikeastaan toivoin, että muutos olisi ollut paljon isompi. Ainakin noista kuvista tajuan, kuinka paljon on vielä tehtävää. Vielä monta kiloa ja hirveästi kiinteyttämistä.
Mutta tuon ensimmäisen kuvan läskiä ei kukaan nää enää ikinä!

Anteeksi

Tänään olisi kuvien julkaisupäivä ja OTIN jo ne kuvat, mutta en saa ladattua niitä koneelle. En tiedä onko vika koneessa vai piuhassa vai missä, mutta menen illalla porukoille, niin yritän siellä niiden koneella. Ja kyllä huomaa kuvista, että tekemistä riittää, mutta luvattu mikä luvattu... Eli palataan illalla asiaan.

Kävin muuten siellä kampaajalla keskiviikkona ja tukka on taas tosi kiva ja ihanan värinen (caramel blonde, onko se suomeksi vain toffee?) Kuvissa sitä ei kyllä paljon taida näkyä.

Huomenna tosiaan ne kaverini synttärit. Ihan kivaa mennä, mutta ahdistaa kuitenkin moni asia. Ensinnäkin se, että tää mun kaveri kyseli kaikkien ruoka-aineallergiat jo hyvissä ajoin etukäteen, joten luultavasti se on hommannut kaikille mun kaltaisille moniallergisillekin jotain syötävää, eli en voi olla kokonaan syömättä siellä. Toiseks ahdistaa se, ettei ole yhtään rahaa taas kerran, joten luultavasti en edes lähde jatkoille minnekään, ellei siellä sit oo ilmainen sisäänpääsy ja löydy joku, joka tarjoaa... Ehkä parempi vaan mennä kotiin nukkumaan. Saa nyt nähdä minne porukka on suunnitellut lähtevänsä.

Paino tänään 53.2. VIIMEISTÄÄN elokuun lopussa olen kyllä 48 kg, koska silloin on omat synttärit ja kaikkea.

Palataan siis illalla kuvien kanssa!

But that is only words and words and words

Sunnuntaina oli illalla kurkku kipeä ja sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sain yhtäkkiä järkyttävän tärinäkohtauksen. Koko alavartalo lantiosta alaspäin tärisi ja olo oli todella friikki! Onneksi olin porukoilla yötä ja jotenkin seiniä pitkin onnistuin selviämään äidin ja isän makkarin ovelle asti ja sanoin äidille, että kaikki ei ole nyt kunnossa.
Lopulta kahden paksun peiton alla olo alkoi vähän helpottua. Mittasin kuumeen ja se oli 35.2! Alilämpöä siis. Ja siitähän se tärinäkin johtui. Onneksi sain lopulta nukuttuakin, mutta koko eilinen meni vielä jotenkin levottomissa tunnelmissa, eikä ruumiinlämpö millään noussut 35.8 ylemmäs. Jouduin siis ottamaan eilisenkin aika rauhassa ja illalla vielä olin leffassa ja söin varmaan sata kiloa karkkia...

Tänään paluu arkeen, syömiset kuntoon ja salillekin pakko mennä.

Tällä viikolla onkin aika paljon juttuja.
Tänään menen lenkille yhden pojan kanssa. Voin kertoa siitä lisää myöhemmin, katsotaan nyt ensin miten tänään sujuu...
Huomenna menen kampaajalle ja illalla Korkeasaareen kaverini kanssa. Vähän siitä tulee varmasti kivaa! En ole ollut Korkeasaaressa pitkään pitkään aikaan.
Loppuviikosta on sitten ne kaverini synttäribileet ja tosiaan pitää ottaa ne kuvat, mitkä lupasin tänne.
On kivaa, kun on kaikkea kivaa ohjelmaa, mutta kurja juttu on se, että kaikkeen kivaan menee aina rahaa ja rahatilanteeni on taas kerran aika huono...

Ja kiitos niille muutamalle, jotka vastasivat kysymyksiin koskien blogiani. Päiväni kuvina-tyylinen postaus tulossa ainakin siis lähiaikoina.

R.I.P Amy Winehouse

14 September 1983 – 23 July 2011

Rakkaat lukijani

Haluaisin kysyä teiltä, että minkälaisia päivityksiä tykkäätte eniten lukea ja olisiko teillä mahdollisesti jotain ideoita ja toiveita postausten suhteen?

Omia kuvia lupasin jo laittaa 29.7 mutta haluaisitteko muuten jotain kuvapostausta tms? Mitään hirveän tarkkoja yksityiskohtia elämästäni en viitsi kuvata, koska en halua että minut tunnistetaan. Koiriani en siksi myöskään viitsi kuvata...
Mutta jotain muita päivän tapahtumiin liittyviä kuvia tms?

Entä kysymys-vastaus-postaus?
Sellainen voisi olla kiva tehdä, mutta turha, jos kukaan lukija ei ole kiinnostunut eikä kysymyksiä sitten tule.

Kaikki ehdotukset otetaan vastaan!
Ja jos pidät blogistani ihan vain tällaisenaan, niin sekin olisi mukava kuulla, niin jatketaan sitten samaan malliin.

Kiitos jo etukäteen.

Väsymys

Eihän sitä aina voi olla skarpeimmillaan ja pirteänä, mutta tämä päivä on kyllä ollut jotain ihan uskomatonta. Aamulla en meinannut päästä sängystä ylös ollenkaan ja jos ei olisi koiravelvollisuuksia, niin olisin sinne varmaan jäänytkin. Olin joka tapauksessa nukkunut jo yli 8 tuntia, joten kyse ei ollut edes liian vähäisistä unista. Kuitenkin kroppa on koko päivän ollut jotenkin ihan unessa. En ole saanut päivän aikana tehtyä muuta, kun syötyä aamiaisen, vietyä koirat kummankin omalle noin tunnin lenkille ja tehtyä vatsalihakset. Suunnitelmissahan oli mennä mm. salille, mutta en olisi ikinä selvinnyt sinne asti! Saatuani vatsalihastreenin loppuun rojahdin sänkyyn, käänsin tuulettimen puhaltamaan kohti ja nukuin kevyesti yli 3 tunnin päikkärit.

Ja voin kertoa, ettei se olo paljon ainakaan piristynyt!
Uskomatonta, mutta totta että tästä päivästä taitaa todella tulla sellainen en-saanut-mitään-aikaiseksi-päivä. Illalla oli tarkoitus nähdä yhtä kaveria, mutta oli pakko perua se, koska en jaksa! Miten joskus voi olla tällaisia päiviä?
Ei helle ole minuun ennenkään vaikuttanut sen kummemmin, joten uhmettelen jos kyse on siitä. Ja vettäkin olen muistanut juoda.

No, oli fiilis mikä hyvänsä aion käydä kävelemässä koirien kanssa ainakin vajaa pari tuntia vielä ja kauppaankin on pakko raahautua. Eipä ole onneksi kyllä ruokakaan paljon maistunut, joten sen puolesta ei kai kannata murehtia, vaikka olen ollut niin laiska koko päivän!

Toivottavasti muilla on ollut vähän reippaampi päivä!

What a great weekend!

Minulla oli tosi kiva viikonloppu. Kerrankin. Osasin kerrankin relata ja olla murehtimatta kaikkea enemmän tai vähemmän turhaa.
Lauantaina oli tosiaan kaverini siskon läksiäiset. Tosin on tämä hänen siskonsakin kaverini, en vain yhtä hyvin tunne häntä. Joka tapauksessa aloiteltiin kaverini luona. Olin pukeutunut ihanaan mekkoon ja olin onnistunut laittamaan hiuksetkin ihmeen hyvin, ottaen huomioon etten ole käynyt edes kampaajalla melkein vuoteen! Onneksi vähän sekaisessa kiharakampauksessa ei näy, ettei hiuksissa ole mitään mallia. Joka tapauksessa tunsin itseni kerrankin ihan nätiksi ja asiaa tietenkin helpotti vielä se, että paino oli lauantaiaamuna taas vähän pienempi.
Koko ilta oli tosi kiva. Aloiteltiin tosiaan kaverillani, missä juotiin drinksuja ja syötiin poppareita, ennen kun lähdettiin baariin viettämään itse läksiäisiä. Kaverini äiti oli käymässä siellä juhlissa ja päivitteli miten paljon olen hoikistunut! No ei kyllä ihme, koska olen nähnyt hänet viimeksi sotanorsuajoillani, jolloin painoin yli 60 kg. Mutta tottakai siitä tuli hyvä mieli.
Juotiin ja tanssittiin ja pidettiin hauskaa. Ja menin kaverille yöksi, kun ne asuu ihan keskustassa kävelymatkan päässä sieltä baarista.

Sunnuntai oli viikon virallinen mässytyspäivä, koska tiesin jo etukäteen, että pikku darrassa tekee koko ajan mieli puputtaa jotain. Tuli syötyä mm. ranskalaisia, jätskiä ja suolapähkinöitä + illalla karkkia, kun käytiin katsomassa Harry Potterin viimeinen osa. Se oli niin hyvä! Tietenkin itkin taas puolet elokuvasta, kuten minulle aina käy, mutta voi että miten haikeeta, kun ei ole enää mitään odotettavaa! Ei enää yhtään kirjaa, eikä yhtään elokuvaa jota odotella... Mutta niin se vaan menee. Ja tietenkin PALJON viisaampaa lopettaa näin, kun myöhemmin väkisin keksiä jotain surkeita jatko-osia, joissa jotkut nousee kuolleista ja muuta typerää.
Silti surullista.

Tänään en käynyt aamulla vaa'assa. Luku olisi voinut olla masentava, joten jätin väliin. Tänään on kuitenkin palattu ruotuun ja nyt viimeiset kaksi viikkoa kunnon tsemppi päällä ja sitten otan myös ne kuvat.
Nyt kuitenkin lenkkarit jalkaan ja koirien kaa lenkille!

Hammaslääkäripaniikkia ja paino!

Minulla on joskus monta vuotta sitten lohjennut kolmion muotoinen pala toisesta etuhampaasta ja koska on sanomattakin selvää, että etuhampaat on aika kovassa rasituksessa, niin se paikka parin vuoden välein menee rikki ja joudutaan uusimaan.
Olen varmaan miljoona kertaa valittanut täällä hammaslääkäripelkoani, ja voitte varmaan kuvitella tuskani, kun paikka tällä kertaa irtosi ja hammaslääkärini on lomalla! Kaiken lisäksi aikoja ei olisi saanut kyseisessä paikassa muille, kun yhdelle mieslääkärille, josta minulla on tosi huonoja kokemuksia. Ei siis auttanut, kun ryhtyä miettimään jotain muuta hammaslääkäriasemaa. Luojan kiitos, pääkaupunkiseudulla näitä asemia riittää! Myös niitä, joista löytyy omia hammaslääkäreitä meille "paniikkipotilaille".
Voin kertoa, että syke oli huipussa kun hammaslääkäriin eilen astelin. Mutta ihan turhaan! Se hammaslääkärimies oli ihan mahtava tyyppi. Niin tarkka ja rauhallinen ja sitä paitsi hyvännäköinenkin! Ja hammas korjattiin ilman puudutusta! En olisi ikinä itsestäni uskonut, mutta jotenkin se tyyppi sai minut vakuuttuneeksi, että selviydyn.
Tavallaan olisi ollut helpompaa, jos käynti ei olisi mennyt ihan niin hyvin, koska nyt jopa pohdin, että pitäisikö kokonaan vaihtaa tuolle toiselle hammaslääkärille. Eihän se siis mitenkään laitonta ole, mutta olen käynyt niin monta vuotta samalla lääkärillä, että hän varmasti ihmettelisi kun en enää ollenkaan tulisikaan sinne. Onneksi seuraavaan käyntiin on vielä aikaa, joten ehdin miettiä asiaa.

Selvittyäni niin hyvin hammaslääkärikäynnistä päätin, että olen ansainnut pienen alennusmyyntikierroksen. Olen kuitenkin selkeästi kadottanut sisäisen mestarishoppaajani, koska nyt joka ikisen vaatteen ja tavaran kohdalla päässä soi vain "Et sinä sitä tarvitse, säästä johonkin tärkeämpään!"
Ennen pistin surutta vähätkin rahani uusiin vaatteisiin tippaakaan murehtimatta.
En tiedä onko kyseessä järjen ääni, vai tuntuuko minusta vain että haluan olla vielä edes vähän pienempi, ennen kuin ostan mitään uutta.

Paino on siis viime aikoina heitellyt aika paljon, mutta nyt taas 54:n turvallisemmalla puolella. 29.7 on jäljellä tasan kaksi viikkoa. Kuinka paljon kahdessa viikossa voi laihtua...?
Huomenna on kaverini siskon läksiäiset, joihin olen luvannut yrittää päästä. Siis ei minulla mitään muutakaan ohjelmaa ole silloin, mutta ahdistaa kaikki se ruoka ja juoma. Toisaalta käyn niin vähän missään, että kyllä minä ainakin käymään varmaan menen. Sitä paitsi ei minun kannata ruuista stressata, en voi kuitenkaan syödä mitään, kun kaikessa on maitoa tai vehnää. Ja voin ihan hyvin olla vesilinjalla tai sitten enintään pari siideriä.
Sunnuntaina menen katsomaan Harry Potterin viimeisen osan. Päätin, että jos minun tekee mieli, voin silloin syödä vähän karkkia. Mutta vain jos todella tekee mieli! Ei ole nimittäin moneen päivään tehnyt yhtään mieli karkkia, mikä on minun tapauksessani tosi outoa!
Ennen tuota leffaa haluaisin ehtiä lukea viimeisen Harry Potterin loppuun ja vielä olisi yli 400 sivua jäljellä!

Hyvää viikonloppua!

Tears don't mean you're losing

Jos joku vielä tulee joskus sanomaan minulle, että diabeteksen kanssa voi elää ihan normaalia elämää, niin en kyllä kahta kertaa mieti, ennen kuin annan sille henkilölle turpaan. En kylläkään ole koskaan kuullut kenenkään diabeetikon edes väittävän sellaista, mutta jostain syystä etenkin lääkäreillä on tapana sitä hokea. Eikä sillä, että kukaan olisi niin minulle viime aikoina sanonut (välttelenhän lääkäreitäkin viimeiseen asti), mutta jostain syystä minulle on iskostunut päähäni lääkärien sanat, siltä ajalta kun lapsena minulla diabetes todettiin.
"Kyllä diabeteksen kanssa voi elää ihan niinkun muutkin ihmiset."
"Insuliinin pistämisestä ja verensokerin mittaamisesta tulee samanlainen rutiini ja jokapäiväinen juttu, kuin vaikka hampaiden pesu. Pian teet sen automaattisesti, koska se kuuluu sun päivärutiiniin."
Haistakaa paska. On kai sanomattakin selvää, etteivät nämä kyseiset lääkärit itse sairasta kyseistä tautia ja luultavasti lisäksi vetävät viinereitä naamaan kahvitauolla...

Minulle verensokerin mittaamisesta tai insuliinin pistämisestä ei ole koskaan tullut "rutiini". Kun olen masentunut ja ahmin kaksin käsin, en viitsi edes mitata verensokeria, koska en halua tietää miten se heittelee. Pistän vain summamutikassa insuliinia, vaikka tyhmempikin tajuaa, ettei sen niin kuulu mennä. En vain jaksa välittää.
Kun minulla menee (minun asteikollani) hyvin, mittaan verensokeria kuin heikkopäinen, jopa 20 kertaa päivässä. Minun pitää vahtia, ettei se laske niin että joutuisin syömään tai nouse niin, että joutuisin pistämään.

Tänään piti olla hyvä päivä, mikä tarkoittaa neljää koiralenkkiä + salitreeniä (5km juoksu, vatsat, selät, reidet, kädet) + pyöräilyt salille ja takaisin (yht. 8km). Ennen salille lähtöä mittasin verensokerin ja totesin, että se oli jopa hieman liian korkea (14.5). En kuitenkaan viitsinyt ruveta korjaamaan sitä, koska olin tosiaan lähdössä juuri salille. Pyöräiltyäni perille (huiman 4 km matkan) mittasin sokerit uudestaan ja tulos 3.9!! Mahtavaa! En ymmärrä, että millä järjellä noin on mahdollista tapahtua. No eihän siinä muuta sitten, kun 6 dl mehua kurkusta alas ja sen jälkeen takaisin kotiin, koska noilla sokereilla ei kyllä juosta tai jumpata, tuon mehun ansiosta sentään selvisin hengissä takaisin kotiin.
Ja mikä kohta tässä olikaan sitä "normaalia elämää", mikä diabeetikollakin voi olla?!
Koko loppupäivä meni sitten päin helvettiä. En voi liikkua, koska en halua syödä.
Onneksi sentään vähän tuli pyöräiltyä ja aamupäivällä kävelin koirien kanssa yhteensä yli 10 km, mutta harmittaa silti.
Ja myös siihen olen tyytyväinen, etten ole rynninyt kauppaan ostamaan herkkuja, kuten minulla on tapana, kun "tää päivä on jo valmiiks pilalla, niin mitä väliä".

Anteeksi typerä sokeritautihermoromahdus, mutta kenelle muulle näitäkin asioita itkisin, ellen teille täällä. Toivottavasti huomisesta tulee parempi päivä...

Let me feel the air again

Välillä elämä vain on niin paskaa, ettei voi kun miettiä mikä on se asia, mikä pitää minut täällä. Tänään on taas ollut juuri sellainen päivä. Itse asiassa jokainen päivä on sellainen päivä, välillä vain onnistuu kääntämään ajatukset pois pahimmasta todellisuudesta silläkin uhalla, että seuraavana aamuna koko paska iskee päin kasvoja entistä pahemmalla raivolla.

Minun pitäisi kai vain pysyä kotona. Omassa pienessä kodissani, omassa tyhjässä elämässäni. Niin tylsässä, mutta samalla turvallisessa. Yritän käydä salilla joka päivä. Ja koirien kanssa lenkillä. Vähintään kolme lenkkiä joka päivä. Minun pitäisi tyytyä siihen. En selviydy enemmästä. En löydä töitä, johon haluaisin tai en pääse työhön, johon haluaisin. En enää kestä sitä, mitä kaikkea muut saavat ja saavuttavat samaan aikaan, kun minä en saa tai saavuta yhtään mitään.
Käyn melkein joka viikonloppu vanhemmillani. Pakko pitää välit kunnossa, koska en selviä ilman heidän apuaan rahallisesti ja muutenkin, halusin tai en. Mutta minä en selviydy niistä viikonlopuista. En selviydy siitä ruokahelvetistä koskaan voittajana, enkä koskaan selviydy ehjänä, kun joudun kuuntelemaan juttuja siitä, mitä sisarukseni ovat tehneet.
Minun siskoni on nyt Kreikassa. Poikaystävänsä kanssa. He lähtivät sinne ihan huvikseen, kun sattumalta selailivat äkkilähtöjä ja sattui sopiva matka sopivaan aikaan. Ja kappas, hotellikin on täydellinen, allasalue varsinkin ja kaikki nyt vain sattui menemään täydellisesti, kuten aina.
Minun elämääni ei kuulu matkat Kreikkaan, eikä poikaystävät. Ja vaikka kuuluisikin, minulle sattuisi joku paska hotelli ja rumat näkymät ikkunasta. Minun elämäni on sellainen, että siinä ontuu aina joku asia. En muista, että mikään asia elämässäni olisi sujunut ongelmitta.

Tuntuu, että oravanpyöräni kutistuu ja kiristyy entisestään. Minulla on nykyään vatsa kipeä koko ajan. Se on kipeä, jos en syö ja kipu vain yltyy, jos syön. En enää tiedä, mitä uskallan tehdä. En halua mennä lääkäriin. En selviytyisi siitä. En halua, että kukaan tuntematon koskee minuun tai tekee testejä. Ne eivät ole kuitenkaan varmoja ja sitäpaitsi minun tuurillani se on vähintään vatsasyöpä.

Joku voisi ajatella, että mitä helvetin järkeä on edes laihduttaa, kun kaikki muukin on jo niin huonosti. Minulle sillä on järkeä. Tuskin kukaan kuollessaankaan haluaa olla lihava.

Lupaan...

Lupaan teille rakkaat lukijani, että 29.7 julkaisen itsestäni ennen-jälkeen kuvat. Kuvan, jossa olin lihavimmillani ja kuvan, jossa olen silloin. Jotain tämän kaltaista, vaikken olekaan silloin noin ihanan laiha...



Lisäksi lupaan ruveta taas ahkerammin päivittämään!

Just don't give up, don't let nobody break you down

Sain edelliseen tekstiini liittyen kommentin:

"Siis käytätkö pikainsuliinia mihin tarkoitukseen, onko sulla nuoruustyypin diabetes? Jos on ni tietäisit mitä toi ruoalla pelleily tekee sulle, huono sokeritasapaino voi tehdä susta sokean ennen ku oot 40-vuotias! Oon nähnyt osastolla niin paljon itseään hoitamattomia diabetesanorektikoita ja ne on tosi tosi huonossa kunnossa."

Ja haluaisin nyt korjata vähän vääriä uskomuksia.

Kyllä minulla tosiaan on 1-tyypin diabetes ja siksi pikainsuliinit. Minulla on ollut kyseinen tauti yli kymmenen vuotta, joten väitän tietäväni aika paljon siitä ja sen vaaroista.
Kun terve ihminen syö hiilihydraatteja, hänen haimansa tuottaa insuliinia estääkseen verensokeria nousemasta liikaa. Diabeetikolla haima ei toimi, joten insuliini pitää piikittää. Tämän nyt varmaan kaikki tiesivätkin.
Nyt kun olen lähes hiilarittomalla ruokavaliolla, niin en tosiaan pistä pikainsuliinia ollenkaan koko päivänä. Ja ei tosiaan siksi, että laiminlöisin tautini hoitoa vaan siksi, että en tarvitse sitä. Verensokeri on tasainen, kun en juuri syö hiilareita, enkä siis tarvitse insuliiniakaan. Tottakai pitkävaikutteista yhä pistän, tosin sitäkin murto-osan normaalista. Verensokereita mittaan parin tunnin välein tarkkaillakseni arvoja ja olen melkeinpä hämmästynyt siitä, miten tasaisena arvot pysyvät.
Tiedän, että jotkut diabeetikot laihduttavat jättämällä pistokset väliin, jolloin verensokeri on pilvissä ja sehän on hengenvaarallista. Minä en siihen ikinä ryhtyisi, korkeaan verensokeriin liittyvä olo on jotain niin kamalaa, ettei paljon houkuttele...

Toivottavasti tämä nyt antoi vähän vastauksia. Nykyään vähähiilarista ruokavaliota suositellaan usein diabeetikoillekin. Itselläni verensokerin heittelyt johtuvat aina siitä, että syön paljon hiilareita ja minulla isot insuliinimäärät imeytyvät usein epätasaisesti. Tottakai tulevaisuudessa lisään vähän hiilareitakin ruokavaliooni, kunhan saan painon haluamaani numeroihin, mutta miksi tunkea ylimääräisiä hiilareita kehoonsa, jos ei niitä tarvitse ja voi paremmin ilman...?!

Syömisen sietämätön vaikeus

Ajattelen syömistä ja ruokaa koko ajan. Tai syömättömyyttä. Periaatteessa sama asia. Viime päivät ovat menneet hyvin. Liikuntaa, liikuntaa, liikuntaa ja alle 400 kcal päivässä. Mahdollisimman vähän hiilareita ja mahdollisimman paljon proteiinia. Pärjään kokonaan ilman pikainsuliinipistoksia ja se tuntuu mahtavalta. Sen sijaan muuten olo on uupunut ja pyörryttää. En tiedä johtuuko se vähäisestä ruuasta vai vähäisistä hiilareista, mutta jaksan uskoa että tämä olo menee pian ohi ja tilalle tulee pirteä ja kevyt olo.
Tavallaan söisin mielelläni vähän enemmän vaikka joka toinen päivä. Mutta en tiedä mitä se olisi. Syön joka päivä samat jutut samaan aikaan. Kauppalista on sama joka kerta. Samoin reitti kaupan läpi. Kananmunia, banaaneja, kiivejä, kalkkunaa, salaattia ja ei lähellekään leipäosastoa. Vaikka kyllä minä ne leivät silti haistan. Ja enhän niitä voisi syödä, vaikka kuinka tekisi mieli. Onneksi kaikki gluteeniton näyttääkin niin hirveältä (varmaan siksi, kun se ei koskaan ole kaupassa tuoretta, pehmeää ja tuoksuvaa), ettei ole pelkoa niiden joutumisesta ostoskoriini.

Haluaisin lisätä päivääni vähän puuroa, viiliä, mozzarellaa, ruisleipää... Jotain sellaista. Mutta kaikki on kiellettyä kiellettyä kiellettyä... Kaikessa on maitoa ja gluteenia. Ei kai ihme, että heikkona hetkenä löydän itseni vetämästä irtokarkkeja...

Miten väsynyt ihminen voi olla

En enää tiedä kumpi on pahempaa; olla ihmisten kanssa, jotka kerta toisensa jälkeen loukkaavat sinua sanomisillaan ja tekemisillään vai olla vain yksin. Viimeisen viikon aikana olen saanut kokea ihan liikaa molempia, enkä vain jaksa enää kumpaakaan. En tiedä mitä enää pitäisi tehdä. Tuntuu niin paskalta, kun kukaan ei pyydä minnekään, mutta kukaan ei myöskään lähde minnekään, kun minä pyydän. Kaikki vain keksivät tekosyitä tai jättävät vastaamatta kokonaan. Olenko tosiaan niin paska ihminen, etten kelpaa mihinkään. Onko elämässä oikeasti enää mitään järkeä.
Laihdutan ja yritän päästä kuntoon, mutta välillä mietin syitä siihen. Tottakai itseäni varten etupäässä, mutta myös siksi että voin näyttää kaikille miten hyvin olen onnistunut. Mutta kenelle näytän ja missä? En tapaa kuitenkaan ketään.
Alan pikkuhiljaa ymmärtää ihmisiä, jotka jumittuvat kotiinsa ja syövät itsensä hengiltä...

Oi Suomi katso sinun päiväs koittaa

Ruuvit on irrallaan ja renkaat lyö tyhjää

Olen laiminlyönyt blogiani... On vain ollut niin hirveästi ajateltavaa ja tehtävää ja olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut käyttää aikaa ajatusten muotoilemiseen blogiini.
Eniten on aikaa vienyt vanhempi koiristani, joka leikattiin (sterilisaatio) vajaa viikko sitten. Pientä stressiä tietenkin ennen leikkauspäivää ja nyt sitten kauheasti huolehtimista. Ensinnäkin koiralla pitää koko ajan olla joko kauluri tai "puku" ettei pääse nuolemaan haavaa. Ja puolet olohuoneesta (asumme siis tällä hetkellä porukoilla, että olisi enemmän vahtivia silmäpareja ja ennen kaikkea tilaa) on pitänyt aidata, jotta pentu ei pääse riehumaan vanhemman koiran kanssa. Näistä toimenpiteistä huolimatta koira on osoittautunut kunnon Houdiniksi ja onnistui alkuun riisumaan pukunsa ja tulemaan ulos aitauksesta... Nyt on aitauksessa kaikkia varmistuksia ja puku pienennetty niin, ettei enää pääse sukeltamaan ulos, mutta silti koiria ei voi jättää pitkäksi aikaa keskenään.
Onneksi noista leikkauksista toipuu nopeasti, jos kaikki menee hyvin.

Työrintamalla menee hetkeksi vähän paremmin. Pääsen ilmeisesti sinne firmaan missä olen tehnyt toimistotyötä. Siis luultavasti vain kesäksi, mutta parempi sekin kun ei mitään. Ja samalla voin katsella syksyä varten muita paikkoja. Se toimistoduuni on aika tylsää, eikä siellä ainakaan hyötyliikuntaa juurikaan saa, mutta siitä maksetaan aika hyvin ja sehän tässä nyt tärkeintä on.

Laihdutus ei ole hetkeen mennyt suuntaan eikä onneksi toiseenkaan. No, positiivisesti ajateltuna mieluummin pysyn samassa, kun että lihoisin ja ainakin tedän suunnilleen miten syödä sitten, kun olen haluamassani painossa ja haluan pysyä siinä.
Nyt kuitenkin pitäisi ensin päästä sinne asti... Olen pikkuhiljaa vähentänyt hiilareita ja jatkaa nyt mahdollisimman pienillä hiilareilla. Aion pyrkiä pysymään alle 40g/hh päivässä. Eli ruokavalio on lähinnä kananmunia, tonnikalaa, kalkkunaa (en pysty vieläkään syömään kanaa, mutta kalkkuna menee, jos se on oikein valmistettu...) ja kasviksia. Lisäksi jonkun verran maustamatonta jogurttia ja marjoja + pähkinöitä.
Liikuntaa joka päivä vaihdellen. Siihen asti, että koira saa tehdä kunnon lenkkejä aion käydä joka päivä juoksemassa tai pyöräilemässä pennun lenkkien lisäksi. Lisäksi vatsoja ja punnerruksia. Löysin Yle Areenalta jonkun kahvakuulajumpan, jota ajattelin kokeilla myös.

Nyt lähden hakemaan kirjastosta varaamani kirjat; Barry Popkinin Läski maailma ja Kim Cherninin Nälkäinen minä.

Happy Easter!

Minulla menee ihan hyvin, vaikka olen laiskasti postaillut. Paino oli viimeksi 55.3 joten toivottavasti alkavalla viikolla pääsisin jo 54:lla alkaviin lukuihin. Tänä viikonloppuna herkutellaan, mutta melko maltillisesti ja liikutaan paljon. Eilen tein viisi lenkkiä(!!!), eli kävelin yhteensä yli kolme tuntia. Tänään en ehkä pääse ihan siihen, mutta parhaani yritän.

Hyvää pääsiäistä kaikille ihanille!

Mä voin kertoo itsestäni kaiken, mutta silti, sä et tiedä mitään

Eilen oli ihan järkyttävä päivä. Taidan oikeasti olla tulossa hulluksi. Sain ihan hirveitä ahdistuskohtauksia ja elämä tuntui taas kerran niin merkityksettömältä, kuin ikinä vaan mahdollista.
Aamu alkoi vielä ihan hyvin, kävin 50min lenkillä koiran kanssa ja söin normaalin aamiaiseni. Sitten jossain vaiheessa vain napsahti. Tunsin itseni jotenkin ihan hyljeksityksi ja hirveän yksinäiseksi. En tiedä johtuiko se jostain facebook-statuksista vai jostain muusta, mutta lopulta vain ryntäsin kauppaan ja tulin sieltä herkkujen kanssa kotiin. Ja eihän ne vielä riittäneet vaan piti vielä pyöräillä Mäkkiin!
Tungettuani kaiken paskan sisälleni ahdistus ei ainakaan helpottanut. Taistelin hirveää ahdistuskohtausta vastaan ja lopulta tajusin raapineeni toisen käden ranteen verille. Jotenkin ajatukset sen jälkeen vähän kirkastuivat. Otin askelmittarin ja lähdin ulos. Päätin, että kävelen niin kauan että olen kuluttanut 250 kalorin edestä, käännyn ympäri ja palaan kotiin. Niin sitten tein. Kulutin 530 kcal ja kävelin noin 8,5km. Olo oli paljon parempi, vaikkakin tuo 500 kaloria oli vain pieni murto-osa siitä, mitä olin syönyt...

Tänä aamuna paino onneksi oli kuitenkin pudonnut ja motivaatio korkealla. Päätin, että pyrin kuluttamaan aina etukäteen kalorit, mitä aion syödä. Askelmittari on kätevä apu. Tänään koiran aamulenkillä kulutin 165 kcal ja aamupalalla söin 150 kcal. Puolen tunnin kuluttua lähden pennun kanssa puolen tunnin kävelylle ja sen jälkeen teen vielä oman lenkin. iistä tulee yhteensä suunnilleen reilu -300 kcal ja lounaaksi syön sen jälkeen wokkia, tonnikalaa ja ananasta eli noin 200 kcal. Illalla vielä yksi lenkki koiran kanssa (n. -160 kcal) ja iltapalaksi jugurttia ja pähkinöitä (n. 200 kcal), eli kaikki kalorit kulutettu päivän päätteeksi.
Näin yritän nyt jatkaa. Sunnuntaina saattaa mennä kalorit yli, koska mennään porukoille juhlimaan isän synttäreitä. Piti tosiaan mennä jo viime viikonloppuna, mutta iskä oli sairaana... Siksi viime viikonloppu sujuikin niin hyvin... Yritän kuitenkin viikonloppunakin tehdä pitkiä lenkkejä koirien kanssa, niin tulee ainakin mahdollisimman paljon kulutettua, jos sitten syökin enemmän.

Herätä minut vasta sitten, kun me oomme päässeet perille

Miksi oi miksi???
Viikonloppu meni niin hyvin jälleen kerran. Söin vähän ja liikuin paljon. Aloitin jopa juoksuohjelman eilen. Kyseessä on Sport-lehden treeniohjelma, joka ei siis tähtää minnekään maratonille vaan muistaakseni tavoitteena on juosta 10km lenkkejä. Joka tapauksessa jokainen treenikerta on noin 30-50 min ja siihen sisältyy sekä kävelyä, että juoksua. Tarkoituksena on treenata kolme tai neljä kertaa viikossa, mutta minä ahneena tietenkin muokkasin ohjelmaa niin, että treenaan viisi tai kuusi kertaa viikossa ja "vapaapäivinäkin" teen joko laajemman lihaskunnon vatsojen ja punnerrusten lisäksi tai sitten kävelen vähintään puoli tuntia. Ja näihin tietenkin koirien lenkit päälle. Tosin esim. eilen kun kävin juoksemassa otin koiran mukaan, kun oli niin ihana ilma ja koira juoksee niin hyvin vierellä. Olen nyt muutaman päivän ajan tehnyt koiran kanssa aamulenkin pyörällä, koska olen aamulla aina niin väsynyt, etten jaksaisi tehdä kovin pitkää lenkkiä ja pyörän vieressä koirakin saa vauhdikkaamman lenkin.

Viikonloppu sujui siis hyvin, mutta mitä ihmettä tein sitten tänä aamuna?! Jouduin menemään heti aamusta kauppaan, kun jääkaappi oli tyhjänä ja nälkäisenä ostin tietysti aamiaiseksi pasteijan(!!!), karkkia(!!!!!!) ja suklaapatukan(!!!!!!!!!!!!!!!!!). Ostin myös riisikakkuja, jotka ajattelin syödä voin ja kananmunien kanssa, mutta kerkesin syödä yhden sellaisen, kun alkoi etoa ja loput menikin roskikseen. Samoin yksi kolmasosa karkeista. Olisinpa vain tehnyt smoothien aamiaiseksi... En kuitenkaan anna tuon aamun sekoilun pilata koko päivää, vaan kohta tekemään lenkit koirien kanssa ja iltapäivällä sitten juoksutreeni osa 2: 1 min kävelyä + 6 min juoksua x6. Jos ei ala sataa, niin iltapäivällä mennään kaverin kanssa yhdessä lenkittämään koiria.

Oletteko muuten katsoneet ikinä MTV:ltä tulevaa I used to be fat -ohjelmaa? Katsoin itseasiassa ekan kerran itsekin eilen. En tiedä mikä päivä se normaalisti tulee, mutta eilen tuli jakso aamulla ja illalla. Siinä on siis aina joku nuori, joka haluaa kesän aikana laihtua ja näin saada paremman itsetunnon ja muuttaa elämänsä jne. Ja heillä on siis aina noin reilu kolme kuukautta aikaa päästä tavoitteeseen. Esim. eilen toisessa jaksossa oli tyttö, joka pudotti painoa kolmessa kuukaudessa yli 40kg!!! Eli noin kolme kiloa viikossa! Ja sitten joku väittää, ettei voi laihtua, kuin enintään kilon viikossa. Tottakai nuo henkilöt ovat aloittaessaan yli 100-kiloisia, eli on jotain mistä tiputtaakin, mutta minulla on nyt noin viisi viikkoa aikaa laihduttaa ja jaksan yhä uskoa, että pystyn siinä ajassa pudottamaan vähintään 5kg! Ja ehkä jopa enemmän... Jos vain jaksan pitää itseni erossa irtokarkkihyllyistä...

Mutta kuka se on kun huutaa?

No niin! Eilen sitten feilasin ihan huolella. En halua enää edes muistella mitä kaikkea söin, mutta ihan järjettömän määrän kaikkea paskaa kuitenkin...
Alkoi ahdistaa tuo sateinen ja harmaa sää ja se, että heikotti ja pyörrytti koko ajan. Päätin sitten eilen kaikista muista suunnitelmista poiketen pitää boostauspäivän, joka nyt meni vähän överiksi. Mutta onhan ainakin boostattu... Illalla kieriskelin hirveissä omantunnontuskissa, mutta helpotti vähän kun lueskelin vanhoja blogitekstejäni ja huomasin, että vuosi sitten vappuna olin painanut vielä 57kg ja nyt vappuun on vielä viikkoja ja olen jo 55 kg:ssa. On ihan mahdollista, että pääsen alle 50 kg toukokuun aikana ja kesällä taas minulla ainakaan ei hirveästi paino yleensä nouse, joten jos vaan jaksan olla tiukkana niin tästä voi vihdoin tulla kesä, jolloin en näytä hylkeeltä... En nimittäin ole mikään grillaajatyyppi, joka viikonloppuisin vetää makkaraa ja pihvejä ja juo olutta. Eieiei...

Mutta tuo sade saisi nut loppua ja äkkiä. Saan kohta hermoromahduksen, kun kaikki vaatteet on märkiä koko ajan, ei voi käyttää muita kenkiä kun kumisaappaita ja koirat on litimärkiä ja kuratassuisia joka lenkin jälkeen. Kämppä pitää imuroida melkein joka päivä, kun hiekkaa kulkeutuu sisään. Rakastan kevättä, mutta en tätä kuraista osaa siitä.
Ja tällaisina sadepäivinä minuun iskee hirveä kevätväsymys. Haluaisin vain nukkua koko päivän. Tai mussuttaa suklaata. Lisäksi otan stressiä ihan typeristä asioista. Panikoin esim. pääsiäistä jo nyt! Näen painajaisia kaikista kauppojen suklaamunista ja pääsiäiskarkeista. Pitääkö minun hankkia palmusunnuntaiksi jotain suklaita, jos meille tulee virpojia. Koska jos ei tulekaan, syön ne suklaat itse, halusin tai ei. Tai sitten en avaa edes ovea ja syön suklaat itse. Pitäisikö vain olla hankkimatta suklaata ja olla avaamatta ovea? Olenko tulossa lopullisesti hulluksi?

Ällöttävä turvonnut olo, mutta ketäköhän siitä saa syyttää...

Sumuisia aamuja ja tekemättömiä töitä

Eilen oli kiva päivä. Kävin ostamassa uudet pinkit(!), Tretornin kumisaappaat ja ne on aivan ihanat! Kyllä nyt kelpaa talsia loskassa ja vesilätäköissä. Lisäksi niissä on ihanan pehmeä tekoturkisvuori, joten nyt voin ehkä jättää villasukat pois ja silti selvitä ilman palelevia varpaita.
Käytiin siis myös katsomassa leffassa Elokuu. Ihan hyvä elokuva, ok juoni ja hienosti kuvattu, mutta näyttelijät jätti vähän kylmäksi. Etenkin pääosan poika näytti käyvän välillä vähän liiankin hitaalla. En tiedä oliko se tarkoitus, mutta minua ainakin välillä ärsytti... Mutta voi että tuli ikävä kesää, kun katseli helteisiä kesämaisemia! Paleli vain entistä enemmän, kun tultiin ulos leffateatterista.
Sisko osti irtokarkkeja ja voi luoja miten hyvältä ne tuoksuivat! Itsellänihän oli eväänä puolen litran kivennäisvesipullo ja pieni banaani... Banaani siksi, etten ehtinyt syödä mitään ennen lähtöä ja olin edellisen kerran syönyt aamulla vähän jugurttia.
Muutenkin hajuaistini on tullut ihan älyttömän tarkaksi. Yhtenä päivänä haistoin omaan kotiini asti, kun naapurissa tehtiin ruokaa. Lenkillä haistan joka ikisen pizzerian ja leipomon ja ihmisten ostoskasseista leijuvan tuoreen leivän tuoksun. Haaveilen tuoreesta maalaisleivästä, croissanteista ja aprikoosikreemillä täytetyistä pullista... Mutta tiedän, että vaikka joku niitä tähän eteeni toisi en uskaltaisi haukata palaakaan.
Lupaukseni kuitenkin pitää ja sunnuntaina isän synttäreillä syön irtokarkkeja ja äidin tekemää ruokaa...

Äiti oli eilen hoitamassa koiria sillä aikaa, kun oltiin leffassa ja kun tulin kotiin hän alkoi heti hössättämään, että syönkö minä tarpeeksi ja muuta. Nyt hän pakottaa minut yksityislääkärille vatsakipujeni takia, vaikka tosiaan eihän se ole suurin syy sille, että paino on tippunut. Mutta kyllä minäkin haluan vastauksia vatsakipuihin, paitsi jos joudun johonkin kamaliin testeihin. Sitten saattaa tulla stoppi. Mieluummin olen kokonaan syömättä, kuin menen vatsatähystykseen!

Nyt valmistautumaan koirien kanssa eläinlääkärille lähtöön.

Still falls the April rain

Tänään piti auringon paistaa ja olla melkein +10 astetta lämmintä! Miksei täällä ole?! Kylmä, kostea usva vain iski vasten kasvoja, kun vein koirat aamulla pihalle.
Minun mielialani perustuu aika paljon säähän, kuten varmaan monella muullakin. Siksi katson aina silmä tarkkana säätiedotukset televisiosta tai netistä ja suunnittelen viikkoa niiden mukaan.
Aion mennä tänään metsästämään uusia kumisaappaita. Totesin, etten vain pärjää ilman niitä! Ei tuonne voi mennä millään kivoilla tennareilla ulkoilemaan, kun ne kastuvat heti pilalle. Nuo rikki menneet ostin muutama vuosi sitten eräästä ystävänmyynnistä kympillä ja olen ollut NIIN tyytyväinen. Haluaisin siis samanlaiset uudet, mutta netistä kun katselin niiden oikea hinta on 49 euroa halvimmillaan! Tuntuu paljolta, varsinkin minun lompakolleni tällä hetkellä, mutta aion silti sijoittaa vähät rahani niihin. Säästän sitten mieluummin ruuassa ja muussa.

Tänään leffaan katsomaan Elokuu. Ja tosiaan tällä kertaa aion mennä ilman leffaeväitä. Sitäpaitsi eilisen hammaslääkärin jäljiltä korjattu hammaskin on niin arka, ettei tee mieli purra mitään. Ei siis karkkeja tänään. Päätin, että seuraava boostauspäivä voisi olla sunnuntai. Mennään taas lauantaina porukoille ja sunnuntaina on isän synttärit, joten varmasti jotain herkkuja luvassa. Haluaisin kyllä kaikista eniten irtokarkkeja, joten taidan lauantaina käydä ostamassa niitä valmiiksi sunnuntaille. Lauantaille on luvassa muutenkin ohjelmaa. Mennään mm. koirapuistoilemaan pentuni kasvattajan ja kaikkien koiriemma kanssa. Pääsee pentu moikkaamaan äitiään ja paria sisarustaan, jotka jäivät kasvattajalle itselleen. Niin toivon ainakin, että sopivasti onnistun välttelemään ruokailuja silloin.
Isälle pitäisi keksiä joku synttärilahjakin. Hänelle on ihan mahdotonta keksiä mitään. Sovittiin siskoni kanssa, että ostetaan yhdessä jotain. Silloin voi ostaa jotain "kalliimpaa", kun maksetaan puoliksi. En kyllä siltikään yhtään tiedä, mitä se voisi olla...

Nyt pitää ruveta tiskaamaan ja siivoamaan, koska äiti tulee hoitamaan koiria illaksi. Äiti on nimittäin sellainen, että alkaa heti siivoamaan täällä, jos vain näkyy parikin likaista mukia tai pölyä lattialla... Lisäksi pitää katsoa, ettei jää mitään laihdutusaineistoa esille...

Paina taas kaasu pohjaan, anna elämän mennä

Viikonlopusta selviämisestä saa ihan käsittämättömän paljon voimia. Viikonloppuna minulla ainakin on tapana kehitellä ties minkälaisia tekosyitä sille, miksi muka saisin syödä ranskalaisia tai karkkeja.
Facebookissa jonkun statuksena oli "Lazy sunday" tai jotain vastaavaa. Tavallaan minua huvitti koko ajatus. Minulla ei tule ehkä koskaan enää olemaan laiskoja sunnuntaipäiviä. Sellaisia, jolloin saa nukkua iltapäivään asti, käydä vuokraamassa leffa ja katsoa se herkkujen kera. Eikä tarvitse ajatellakaan mitään liikuntaa. Ajattelinko tätä asiaa, silloin kun päätin hankkia ensimmäisen koirani...? Tuskin, mutta tavallaan en pidä sitä silti huonona asiana.
Silti viikonloppuna on niin paljon helpompaa sortua mässäämään, kuin viikolla...

Tiedän kyllä, että minun pitäisi syödä enemmän. Olen välillä ihan voimaton. En olisi tänäänkään jaksanut millään nousta aamulla sängystä ja kiiruhtaa hammaslääkäriin, mutta jotenkin tein sen silti. Kuitenkin jokainen henkinen voitto antaa paljon enemmän energiaa ja hyvää oloa, kuin ruoka.
Valehtelisin, jos väittäisin ettei lenkillä käydessä joka ikinen pizzeria, leipomo ja hamppariravintola houkuttelisi minua tuoksullaan. Kuitenkin kaikki ruoka, mitä niistä haluaisin hakea oln minulta tällä hetkellä kielletty. Ei laihdutuksen takia vaan muutenkin. Haaveilen kyllä jatkuvasti Mäkkärin kalahampurilaisista ja pizzoista ja pullista nyt puhumattakaan, mutta minun on vain tyydyttävä kohtalooni. Sen sijaan korvaavia versioita, gluteenittomia ja maidottomia ei tee yhtään mieli. Eikä oikein mitään muutakaan. Jostain syystä olen ruvennut jokaisen lusikallisen edessä miettimään, tarvitsenko tätä todella?! Syön vain pakolliset ja säästelen kaloreita, jotta jonain päivänä voisin hyvällä omalla tunnolla syödä karkkia.

Vesisade masentaa taas. Tai ei masenna, mutta ottaa päähän, kun kaikki vaatteet on märkiä koko ajan ja hyvin palvelleet lämpövuorelliset kumisaappaanikin sanoivat sopimuksensa irti ja toisessa on nyt reikä. Saisi tuo vesisade nyt pikavauhtia sulattaa kaiken loskan, jottei aina tarvitsisi tulla sukat märkinä kotiin.

Huuda sun äänihuulet rikki ja poikki

Jokainen lenkki vie minua lähemmäs tavoitettani. Jokainen askel, kulutettu kalori, punnerrus, vatsalihasrutistus, väliin jätetty suupala ja uusi aamu kannustaa minua jatkamaan. Minun ei tekisi mieli syödä ollenkaan. Tuntuu, että vatsa tulee vain kipeäksi jos syön. Joudun syömään puoliväkisin pieniä annoksia. Pari lusikallista jugurttia tai keittoa tai ehkä puolikas banaani. Sen sijaan liikkuminen tekee minulle hyvän olon. Olen liikkeessä melkein koko päivän, mutta se tuntuu silti liian vähältä. Sohvalla istuminen tuntuu huijaamiselta. Televisiota katsellessa voi ihan hyvin tehdä kyykkyjä sohvan nurkassa lojumisen sijaan.

Tänään oltiin lenkillä kahden kaverini ja koirien kanssa. Kesken lenkin toinen kaverini alkoi päivitellä, kuinka oli eilen pitänyt hirveän mässypäivän ja syönyt Hesessä ja sen lisäksi pussillisen karkkia ja koko pullon limua. Asetuin heti pulustuskannalle ja väitin syöväni joka päivä karkkia ja herkkuja ja minusta se on muka ihan ok. En tietenkään voinut sanoa, että itseasiassa välttelen koko syömistä, mutta miksi sanoin noin?! Tuskin minusta vielä edes huomaa kadonneita kiloja. Silti haluan johdattaa kaikenlaiset epäilykset mahdollisimman kauas totuudesta, jotta kukaan ei aavistaisi mitään.
Sitäpaitsi oikea totuushan on myös se, että joku aika sitten sain vielä järkyttäviä bed-kohtauksia ja sellaisina hetkinä kaverini kertomat 'mässypäivän' ruuat olisivat olleet vain pieni alkupala...

Äiti ja isä olivat nähneet minut tänään kävelemässä ilman koiria, kun olivat käyneet katsomassa jotain asuntoa tässä aika lähellä. Siis auton ikkunasta vain. Äiti sanoi myöhemmin puhelimessa, että eivät viitsineet häiritä lenkkiäni ja kuulemma näytin hyvinvoivalta ja iloiselta. Hyvä niin.

Koivunoksa hiljaa hakkaa ikkunaan, tuuliko se on kun huutaa?

Miten voi väsyttää näin paljon?!
Tänään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ajattelin, että energiajuoma tulisi nyt enemmän, kuin tarpeeseen. En kuitenkaan sortunut ja rynnännyt kauppaan batterya hakemaan, koska nyt kun olen niistä eroon päässyt en aio palata entiseen... Nyt vasta olen ruvennut miettimään miten älyttömästi energiajuomiin meni rahaakin ja huh sentään sitä aspartaamin määrää!
Tämän päivän väsymys johtui varmaan siitä, että nukuin osan yötä sohvalla (eli huonosti), kun illalla siihen nukahdin. Lisäksi sää vaikuttaa suoraan mielialaani ja tämän päivän harmaa, kylmä ja sateinen ei todellakaan ainakaan piristänyt.

Tuntuu, etten ole saanut tänään mitään aikaankaan. Olen vain jumittanut koneella ja kuunnellut musiikkia. Liikunnat jäi koirien lenkkeihin ja pieneen lihaskuntoon. Omalle lenkille en jaksanut tihkusateeseen enää lähteä palelemaan. Sen sijaan en ole kyllä paljon syönytkään; aamulla söin maustamatonta jugurttia kiivin, ananaksen, gefilus tehojuoman ja pellavansiemenrouheen kanssa ja iltapäivällä lämmitin pienen annoksen linssikeittoa, josta lopulta söin vain puolet... Eikä vieläkään oikein tunnu nälkäiseltä. Yritän sitäpaitsi välttää syömistä kello 20 jälkeen, joten syön enintään ihan vähän jugurttia.

Olipa tylsä postaus. Nyt hyvää viikonloppua<3

Olen sydämeltäni ylpeä hölmöläinen, enkä osaa lopettaa

Oikeasti apua, huomenna on jo huhtikuu!

Eilinen oli kiva päivä, vaikka syömisten osalta ei ole mennyt ihan putkeen. Tai eilen söin kyllä ennen iltaa tosi tosi vähän ja kävelin yhteensä varmaan 2,5 tuntia. Illalla mentiin sitten siskon kanssa leffaan vihdoin ja viimein katsomaan Black Swan ja en voi kyllä muuta sanoa, kun WAU! Menkää ihmeessä äkkiä katsomaan, jos ette ole vielä nähnyt. Olin tietysti ihan pelosta kankea koko leffan ajan ja välillä unohdin jopa hengittää, mutta leffa piti niin otteessaan, että kaksi tuntia menivät siivillä. Kerrankin elokuva, missä ei ehdi hetkeksikään tylsistymään.
No ikävä kyllä karkkia kerkesin kuitenkin kitaani tunkemaan. Hirveän säkillisen vieläpä. Ja leffan jälkeen jouduttiin odottamaan bussia tunti (koska menin porukoille yöksi... Omaan kotiin meneekin busseja parin minuutin välein...) ja ulkona värjöttelyn sijaan löysimme itsemme baarista juoruamasta ja juomasta siideriä. Eikä mitään light siidereitä tietenkään, koska minähän kielsin itseltäni keinotekoiset makeutusaineet. Eli ihan kivasti kertyi kaloreita. Tänään vielä aamulla söin tietenkin ihan ylisuuren aamiaisen, plus ranskalaisia lounaaksi! Ihan hyvä boostausvuorokausi siis takanapäin.
Nyt kuitenkin takaisin ruotuun. Pitkä lenkki koiran kanssa takana ja kohta pennun kanssa ulos kävelemään ja treenaamaan. Tänään en ehdi tehdä omaa lenkkiäni, koska on pentukoulu, mutta illalla vielä toisen koiran kanssa kunnon lenkki ja ennen nukkumaanmenoa vatsat ja punnerrukset.

Ajattelin muuten, että voisin tästä lähtien aina hyvällä ilmalla ajaa pyörällä keskustaan bussilla matkustamisen sijaan. Kuten aina kun menen kirjastoon tai leffaan tai muuta. Matkaa kertyy varmaan noin 6 km yhteen suuntaan, joten ei edes paha matka. Säästyisi rahaakin, kun ei tarvitse ostaa bussilippuja. Sitä paitsi minun pyöräni on sellainen mummopyörä, että siinä kasvaa kuntokin hyvin, kun ei ole liiaksi vaihteita keventämässä polkemista!

Sovittiin siskoni kanssa, että mentäisiin ensi viikolla katsomaan Elokuu, jos vain saadaan aikataulut hyvin sopimaan. Ihanaa mennä katsomaan kesäaiheista leffaa, mutta onneksi kesään menee vielä hetki! Ja nyt alkoi muuten karkkilakko, eli ensi viikon leffa menee kivennäisveden voimin...

Kuunnellaan kun juna kolisee, sillä on meille jotain asiaa

Ensinnäkin kiitos paljon viime postaukseen kommentoinneille ja tottakai uusille lukijoille.

Tänään on ollut taas jo parempi mieli, tosin sota minun ja vatsani välillä vähän alentaa mielialaa. Oikeasti minun on kai pakko pian luovuttaa ja hekeutua jonnekin antioksidanttiklinikalle tai sitten ihan vain lääkäriin. Tuntuu, ettei masu ikinä ole tyytyväinen. Ihan sama mitä syön. Vähennän koko ajan ruoka-aineita, joita uskallan syödä ja syötävien ruokien määrä on jo nyt tosi suppea. Ja totuushan voi silti olla jotain ihan muuta ja välttelen kaikkia noita ruokia ihan turhaan. Minua vaan pelottaa hirveästi kaikenlaiset tutkimukset, varsinkin kaikenlaiset mahatähystykset saavat sykkeeni nousemaan pelkkänä ajatuksenakin. Silti syy vatsakipuiluun on pakko ennemmin tai myöhemmin selvittää. Huh.. Miksi kaikki on aina niin vaikeaa.

Muuten tänään on sujunut tosi hyvin. Söin aamupalan ja sen jälkeen olen tehnyt kaksi lenkkiä koiran kanssa ja tunnin lenkin ilman koiria reippaasti kävellen. Lisäksi vatsat ja punnerrukset. Ja aamiaisen jälkeen olen ainoastaan juonut vähän mustikkakeittoa (ihan tavallista sokerilla makeutettua tosin), enkä syönyt mitään. Jotenkin lounas vain jäi väliin, kun tein lenkkejä ja koulutin koiria. Toisaalta minulla ei ole edes ollut nälkä, saati sitten tehnyt mitään edes mieli. Nyt en tiedä mitä söisin iltaruuaksi. Ei vaan vieläkään tee mitään mieli tai ole nälkä. Ehkä jotain hedelmäsalaattia olisi kiva syödä, mutta yllättäen minulla ei ole kotona mitään sopivia hedelmiä siihen, enkä halua mennä kauppaan. En halua tuhlata rahaa, jos ei ole pakko, koska ensi viikolla on koirien rokotukset ym.

Huomenna siskoni kai tulee tänne ja illalla menemme ehkä leffaan tms. Vähän kuitenkin ahdistaa, koska ensinnäkin minun on tarjottava hänelle jotain syötävää, koska on epäilyttävää, jos kaapit vain kaikuvat tyhjyyttään ja tarjoan pelkkää kivennäisvettä. Toiseksi jos ostetaan leffaan karkkia, niin en halua vetää hirveästi ruokaa ennen sitä, ettei kalorimäärä nouse pilviin. Saa nähdä miten käy...

Tästä eteenpäin hän itkee salaa ainoastaan

Jostain syystä olen taas kerran ihan palasina. Viikolla kotona ollessani kaipaan aina perhettäni ja melkeinpä odotan viikonloppuja, jotta pääsen heidän luokseen. Silti joka viikonloppu vain ahdistun porukoillani ja haluan koko ajan lähteä takaisin omaan kotiini. En tiedä johtuuko se siitä, että tämä on ainoa paikka missä ihan rehellisesti voin olla oma itseni, esittämättä yhtään mitään kenellekään. Voin olla se typerä, ilman syytä itkuun purskahteleva ihmisraunio ilman, että kukaan ihmettelee käytöstäni.
Porukoilla minä vain syön, syön ja syön. Syön siksi, että äidin mielestä minä en kuitenkaan syö kunnolla viikolla, joten syön sitten kunnolla edes viikonloppuna. Lauantai menikin vielä ihan ok, lukuunottamatta sitä ruuan määrää. Sunnuntaina veljeni ja siskoni tulivat myös porukoille. Heillä oli siistit vaatteet ja asiat hyvin. Kuten aina. Kun minä menen porukoille minulla on kulahtaneet collegehousut ja huppari ja tuskin lainkaan meikkiä. Kun sisko ja veli tulevat käymään heillä on kivat vaatteet, siskolla usein vielä upouudet vaatteet ja hän on meikannut ja laittanut hiuksensa. Minä en edes muista, milloin olisin jaksanut käyttää vaivaa hiustenlaittoon. Tosiasia on, ettei minulla ole edes kunnon tuotteita siihen, koska kun vanhat loppuivat en ole viitsinyt tuhlata vähiä rahojani sellaiseen turhuuteen. Mihin tarvitsen sellaisia? En käy missään, joten miksi jaksaisin käyttää vaivaa hiustenlaittoon tai meikkaamiseen.
Sitten koko se aika, kun sisko ja veli ovat porukoilla he kertovat opiskelu- ja työjutuistaan. Heillä on aina kiirettä ja paljon juttuja ja äiti ja isä ovat heistä ylpeitä. Minulta sen sijaan ei kysytä mitään. Ei kysytä mitä kuuluu tai mitä olen viime aikoina tehnyt, koska kaikkihan sen tietävät, etten minä mitään ole tehnyt ja pelkkää paskaahan minulle vain kuuluu. Aihetta on parempi kokonaan vältellä. Oikeastaan jopa minulle puhumista on syytä vältellä, koska ikinä ei voi tietää miten minä reagoin, koska olen niin helvetin epätasapainoinen ja epävakaa. Mutta koska on epäkohteliasta sulkea joku pois keskustelusta kokonaan nähdään parhaaksi silloin tällöin kehua, miten hyvin koirani ovat kasvatettu ja kysellä niistä jotain. Lopulta käy aina samalla tavalla. En kestä tilannetta, vaan itkua niellen haluan siitä pois. Kieltäydyn yhteisestä ruokailusta ja lähden mieluummin koiran kanssa lenkille, jotta saan itkeä rauhassa ja kieriä itsesäälissä. Kun palaan takaisin kaikki pelkäävät sanojaan, etteivät vain vahingossa murskaisi viimeisiäkin palasia, joilla yritän pitää itseni koossa. Lopulta pääsen takaisin omaan kotiin, itken ja ahmin ja minulla menee monta päivää koota itseni.
Tänäänkin aloitin aamuni vetämällä kasan suolakeksejä naamaani ja rupesin jo keittämään kananmumia, jotta voisin tehdä rasvaista munavoita ja syödä paketillisen riisikakkuja sen kanssa. Muutin kuitenkin mieleni. Jos en onnistu laihdutuksessa, niin mitä minulla sen jälkeen enää on?! Ei yhtään mitään. En onnistu löytämään mitään, mitä haluaisin opiskella, en pääse ikinä työhön, jota haluaisin oikeasti tehdä, enkä enää edes tiedä onko olemassakaan sellaista työtä, jossa viihtyisin. Jos en missään muussa asiassa onnistu, niin laihdutuksessa aion onnistua. Koska oikeasti olen mieluummin laiha ja epäonnistunut elämässäni, kuin lihava ja epäonnistunut elämässäni.

Tuo uusi lumi ja talvinen sää eivät todellakaan ainakaan nosta fiiliksiäni. Tekisi mieli kääriytyä taas kerran peiton sisään jäätelöpaketin kanssa ja tulla ulos vasta sitten kun asiat ovat vähän paremmin. Jos ne joskus edes tulevat olemaan paremmin.

Jos olisin viisaampi, ja sydämeltäni nöyrempi

En muista, että minua koskaan olisi pakotettu syömään ruokaani loppuun. En usko, että minulle olisi koskaan huudettu siksi, että olen jättänyt ruokaa lautaselle. Ei niitä klassisia "Afrikassa lapset kuolevat nälkään"-juttuja.
Silti kammoan ruuan tuhlaamista. Minusta on ok jättää ruoka kokonaan ostamatta. Jättää se kaupan hyllylle. Mutta sen jälkeen, kun siitä on maksettu minua säälittää heittää se pois. Ei kai niinkään itse ruuan takia, vaan niiden rahojen mitä siihen on käytetty.
Tämän täytyy olla syy siihen, miksi en pärjää itselleni ikinä, kun menen käymään porukoilla. En voi olla syömättä äidin ostamia ruokia. Haluaisin kieltäytyä, mutta pelkään, että äidin rahat menevät hukkaan ja että hän loukkaantuu, kun minulle ei kelpaakaan hänen ostamansa ruuat. En halua, että hän huolestuu. En halua, että hän ajattelee jonkun olevan vialla. Omalle äidille valehteleminen on hirveintä.
Äiti on jo nyt huolissaan, koska pelkää ettei minulla ole varaa ostaa tarpeeksi ruokaa. Siksi hän kävi tänään kaupassa. Ihan vain minua varten ja täytti kaappini ruokatarvikkeilla. Onneksi aika terveellisillä ruuilla, mutta myös muutamilla herkuilla. Haluaisin murskata jokaikisen suolakeksin ja tortillasipsin, joka minun kotiini on tuotu ja työntää ne biojäteastian pohjimmaiseksi. Mutta minä en pysty siihen. Äiti on ostanut ne minulle. Minua ajatellen. Pakko vain tunkea ne kaapin perälle ja toivoa, että jaksaisin pysyä niistä erossa.
Kaikkien näiden asioiden välissä tasapainoileminen on välillä hirveän rankkaa.

Haluan ajaa vieraaseen satamaan, hukata puhelimen rantaveteen

Tavallaan alan pitää siitä, että herään joka aamu viimeistään 6.15 ilman herätyskelloa. Varsinkin nyt, kun joka aamu olen herännyt auringonsäteiden valaistessa huonetta, en keskelle pimeyttä ja harmaata lumisadetta. Ja jotenkin tuntuu, että olen nykyään paljon pirteämpi, kuin silloin kun vedin joka päivä tölkkikaupalla energiajuomia ja limuja. Tietysti valon määräkin vaikuttaa, mutta silti voimiakin on paljon enemmän. Muutenkin koko ajan jotenkin positiivinen fiilis.
Tänään olin jo seitsemältä pennun kanssa ulkona kävelyllä ja treenaamassa. Ketään muuta ei ollut silloin vielä liikkeellä! Siis johtuu tietenkin siitä, että on lauantai ja ihmiset nukkuvat vähän pidempään, mutta oli niin ihanaa kun ketään ei tullut vastaan!
Ennen kahdeksaa lähdettiin jo toisenkin koiran kanssa tekemään eka pitkä lenkki metsässä ja hiljaista oli sielläkin. Pystyi ihan huoletta pitämään melkein koko matkan koiraa irti, koska ei ollut ketään jota asia olisi häirinnyt. Ainoa asia, mikä oli vähän ikävää oli se, että ulkona oli pirun kylmä! Minulla oli vain nahkahanskat ja sormet koko matkan ihan jäässä.
Omalle lenkille en tänään taida ehtiä, koska lähdetään ennen 12 porukoille ja sitä ennen on pakko ehtiä imuroida ja tiskata ja pestä lattiat. Tällainen pikkuinen kämppä on kyllä siivotessa kätevä, koska esim. imuroiminen vie enintään 5 minuuttia!

Nyt toivon sormet ja varpaat ristissä etten repsahtaisi porukoilla. Kotona on ollut niin helppoa, kun ei ole mitään houkutuksia, mutta eri asia porukoilla, missä herkkukaapit kutsuu minua nimeltä... No, syön kotona vain aamiaisen niin voin porukoilla sitten hyvillä (?) mielin syödä, jos äiti tekee jotain ruokaa. Ja tottakai pari lenkkiä vielä koirien kanssa...

Ja hymyni olisi lämmin, niin kuin vielä eilen

Jee, nyt on sellainen olo, että ehkä sittenkin onnistun tässä projektissani. Heräsin tänään vähän yli kuudelta (ihan ilman herätyskelloa nykyään) ja vähän yli seitsemältä olin jo lähtenyt reippaalle kävelylle! Eikä kävely tuntunut missään vaiheessa raskaalta, vaan olin koko matkan ajan tosi energinen. Etsin kaikki mahdolliset portaat (puolivälissä reittiä on autotien ylittävä ylikulkusilta, jossa on ihanan paljon portaita) ja juoksin ne useaan kertaan ylös ja alas. Minua ei masentanut edes kesken matkan alkanut kylmä tuuli ja lumisade! Eikä se, että soittimesta loppui akku paria kilometriä ennen kotia! Ja kaiken lisäksi en ollut edes yhtään nälkäinen kotiin tullessani. Tottakai söin silti aamiaista, mutta outoa silti.
Ja tuo sää, jos mikä on todella outo! Eilenkin aamupäivällä kun tehtiin reilun tunnin lenkki koiran kanssa, niin lenkin aikana kerkesi paistaa kolme kertaa aurinko ja kaksi kertaa nousta hirveä myrsky ja lumisade. Siinä saakin sitten aina miettiä, että mitähän sitä päälleen pukee, kun lähtee ulkoilemaan... Lisäksi oli vähän pelottavaa, kun keskellä metsää kävellessä ensin paistaa aurinko ja ihan varoittamatta nousee hirveä trombi, joka viskoo puista kasapäin oksia alas!

Eilen kerkesin tuon reilun tunnin lenkin lisäksi tekemään koiran kanssa vain reippaan puolen tunnin iltalenkin. Johtui siitä, että olin pennun kanssa kurssilla ja sen jälkeen käytiin iskän kanssa kaupassa ja illalla tuli niin paljon ohjelmia, mitä oli pakko nähdä... Kävin siis sittenkin kaupassa, koska valitin vahingossa isälleni, ettei minulla pian ole yhtään rahaa ja hän halusi viedä minut kauppaan ja antoi rahaa. Onneksi pentu oli mukana ja iskän oli pakko jäädä autoon sen seuraksi. En tiedä, olisiko hän ilahtunut ostoksistani; pelkkää kurkkua, porkkanoita, sipulia, herkkusieniä...

Eiliset ruuat:
-jugurttia, pellavansiemenrouhetta, gefilus tehojuoma
-salaattia, tomaattia, 2 kananmunan valkuaista, kevyt salaattikastiketta, kiivi
-kaksi pienehköä kurkkua + american-dippiä

Eilen piti kyllä iltaruuaksi olla porkkanakeittoa ja teinkin sitä, mutta siitä tuli pahaa ja heitin sen pois. Syy miksi siitä tuli pahaa oli joko se, että laitoin siihen enemmän sipulia, kuin yleensä tai sitten se, että unohdin porkkanat eilen moneksi tunniksi aurinkoiselle paikalle pöydälle. Lisäksi pussissa oli muutama pilaantunut porkkana, joten olisikohan maku voinut tarttua. Joka tapauksessa roskiin meni. Ostin eilen sitten ihan uusia porkkanoita ja sipuleita ja laitoin ne suoraan jääkaappiin ja tänään teen uuden keiton laittamatta liikaa sipulia!

Tänään tuleekin paljon liikuntaa, koska tuon aamuisen oman lenkin lisäksi lähden kohta pitkälle lenkille koiran kanssa ja iltapäivällä näen kaverin ja mennään koirien kanssa yhdessä lenkille (varmaan aika pitkälle myöskin). Ja illalla pitää tehdä ainakin lyhyt lenkki vielä. Lisäksi tietenkin pieni lenkki pennun kanssa plus tokotreeniä yms. En muuten eilenkään tehnyt lihaskuntoa! Argh! Tänään teen! Pitää ottaa porukoilta viikonloppuna jooga-alusta mukaan, koska täällä lihaskunto kaatuu aika helposti siihen tosiasiaan, ettei täällä ole tällä hetkellä mattoja lattialla ja kovalla lattialla on kurja tehdä vatsoja. Eikä minulla taida olla oikein mitään muutakaan, mikä ajaisi jumppa-alustan asemaa. Tosiaan matto on ollut hyvä, koska se on tosiaan sellainen "pörröinen" versio, eli aika pehmeäkin. Mutta nyt se on joutunut varastoon, koska sitä on hankala pestä ja se on kaiken lisäksi valkoinen, enkä halua, että pentu sotkee sitä nyt, kun ei ole vielä täysin sisäsiisti.

Mutta nyt pää rupesi lyömään tyhjää, joten paras lähteä koiran kanssa ulos ja sitten pitkään kuumaan suihkuun. Palelee niin paljon koko ajan!

Ei se oo mulle mitään, niin kauan kun en kaikkea saa

Eilinen oli tosi hyvä päivä. En syönyt mitään ylimääräistä, mutta silti olin tosi pirteä koko päivän. Ainut vaan, että join aika paljon sokeritonta mehukeittoa ja kiva turvotus sen seurauksena. Aion lopettaa nyt keinotekoisten makeutusaineiden käytön ja katsoa auttaako se myös turvotukseen. Tästä lähtien siis juomalistalta löytyy pelkästään vesi. Sekä kraanavesi, että kivennäisvesi. Etenkin aamulla minusta tavallinen kraanavesi maistuu ihan hirveälle, joten kivennäisvedestä en luovu. Se on kuitenkin tosi terveellinen vaihtoehto, kun vertaa noin kuukauden takaiseen, jolloin join sokeritonta mehua, light limuja ja sugar free energiajuomia... Pidän aikamoisena saavutuksena, että olen päässyt noista kaikista eroon!

Söin eilen siis:
-Benecol jugurtin + pellavansiemenrouhetta ja mehukeittoa
-salaattia, tomaattia, kurkkua, kaksi kananmunan valkuaista, kiivi, kevyt salaattikastiketta
-1,5 kurkkua ja 1 paprika + american-dippiä
-2 gefilus tehojuomaa

Liikunnat muodostui kahdesta reippaasta lenkistä koiran kanssa (1h20min ja 1h). Niiden lisäksi kävin kävellen kaupassa ja tein pikku lenkin pennun kanssa.
Eli ihan tyytyväinen olen, vaikka toki liikuntaa olisi voinut olla vielä enemmän. Ainakin lihaskuntoa, jos ei muuta. Tästä lähtien minimiliikunnat saavat luvan olla kaksi kunnon lenkkiä koiran kanssa + lihaskunto, johon vähintään sisältyy punnerrukset ja vatsat. Nyt alkavat melkein kaikki kadut olla jo hyvässä kunnossa ja kuivia, mutta jostain syystä puistossa tiet ovat vielä ihan hunningolla. Eilenkin tehtiin iltalenkki puiston ympäri ja koko matkan ajan tie oli ihme vesisohjoa, jossa päällä jäätä, niin että joka askeleella upposi nilkkaa pyöten jään läpi sohjoon. Niin se vaan on, että kumisaappaat (varsinkin lämpimällä vuorella) on koiranomistajan tärkeimmät kengät... Kun en kuitenkaan viitsi koirien kanssa mennä pelkästään katuja pitkin, koska tylsäähän se niillekin on. Toinen lenkki tehtiin metsässä ja ihme kyllä, siellä oli paljon helpompi kävellä.

Tänään tulossa aika lailla samanlainen päivä... Varmaan ruuatkin aika samalla tavalla, paitsi illalla porkkanakeittoa dippivihannesten sijaan. Minun on muuten pari päivää tehnyt ihan hirveästi mieli herkkusieniä! Tosi hassua, koska aika harvoin syön niitä. Nyt haaveilen wokista, johon lisäisin herkkusieniä ja cashewpähkinöitä. No, tänään en joka tapauksessa ole menossa kauppaan, joten herkkusienet saa nyt odottaa.

Ja tervetuloa taas uusille lukijoille, ihanaa miten teitä aina ilmestyykin uusia<3

Jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin

Välillä oikeasti mietin, että olenko ollut ihan järjissäni kun olen hankkinut koiran. Ja mikä päähänpistos toisenkin koiran hankkiminen oikein oli?! Varsinkin kun tosiaan asun yksin, eikä sosiaalinen verkostonikaan ole kovin hyvä. Joka paikassa on karvoja ja pieniä tassunjälkiä lattiassa. Herään lähes joka aamu tuoreen pentukakan hajuun, mikä tarkoittaa, että pakko nousta heti ylös. Aamu alkaa siivoillessa ja koirien viemisellä ulos. Toisaalta pentu on vasta 3,5 kuukautta. Se ei pysty pidättämään pitkää aikaa. Ja tekeehän se asiansa sentään sanomalehdelle eikä pitkin kämppää. Sitä paitsi ei ole mitään ihanampaa, kuin aamulla kun avaa silmät ja kaksi pientä puikkonokkaa tuijottaa sinua iloisena sängyn laidalla onnellisena siitä, että äiti vihdoin heräsi.
Koirien pentuaika on sitä paitsi hirveän lyhyt ja on nopeammin ohi, kuin uskoisikaan. Pitää osata nauttia pentuajoista. Sitä paitsi ekan koirankin pentuajoista tulee aina mieleen vain ne kaikki positiiviset asiat, vaikka kun vähän tarkemmin muistelee niin kyllähän sekin pissasi omaan petiinsä, kärsi eroahdistuksesta ja jyrsi asioita, joita ei olisi saanut.
Joten vaikka joka päivä jossain vaiheessa kiroan sitä, että olen sinkku ja silti kerään koiralaumaa ympärilleni, niin samalla olen vähintään sata kertaa päivässä kiitollinen koiristani. Minulla on aina seuraa, joku pakottaa aina lenkille.
En ikimaailmassa vaihtaisi koiria mihinkään!

Minun kotiini paistaa aamuaurinko niin kirkkaasti, ettei keittiön pöydän ääressä näe tietokoneen ruudusta mitään. Aamuisin on siksi pakko käyttää konetta sängyssä. Kuinka harmillista!
Sen sijaan aurinko on aina tervetullut, vaikka ulkona tuuleekin nyt aika kovaa. Tänään ei ole mitään erikoista ohjelmassa, joten luvassa vain pari pitkää lenkkiä koiran kanssa ja oma lenkki sen lisäksi. Toki pennunkin kanssa ulkoilen joka päivä, mutta en laske niitä retkiä liikuntoihin, koska se on enemmän sellaista harjoittelua ja maailman ihmettelyä. Ei siinä minun kalorini paljon kulu!

Olen muuten ihan koukuttunut Avril Lavignen uuteen Goodbye Lullaby-levyyn. Siinä on tosi paljon hyviä biisejä. En myönnä olevani mikään Avril-fani, mutta aina kun häneltä ilmestyy uutta musiikkia olen ihan innoissani.
Nyt valmistautumaan päivän ekaan lenkkiin.

Tsemppiä kaikille<3

Osaan kuunnella tarkasti, mutta muistini on kelvoton

Tämä päivä oli tuomittu katastrofiksi, jo ennen kuin se pääsi edes kunnolla alkuun. Tälle päivälle oli luvassa vastenmielisiä velvollisuuksia. Piti mennä työkkäriin ja sen jälkeen hammaslääkäriin. Ja aina kun jotain tosi stressaavaa on tulossa alan vääntämään ahdistusta ja aamu menikin syödessä, syödessä, syödessä. Toivoisin niin, että löytäisin jonkun muun keinon työstää ahdistustani. Mistä olen kehittänyt tuon paniikkisyömisen?! Mussutin suolakeksejä ja riisikakkuja ja jäätelöä. Jossain vaiheessa ihme kyllä ryhdyin pohtimaan, että mitä järkeä koko touhussa on! Sain itseni tajuamaan, että ei ne ikävät velvollisuudet sen helpommiksi ainakaan ahmimalla muutu. Lähdin sitten koiran kanssa kävelemään.
Olo oli kamalan väsynyt ja ensin ajattelinkin tehdä vain lyhyen lenkin. Taas jouduin vähän tappelemaan itseäni vastaan, mutta lopulta tehtiinkin reilun tunnin lenkki. Ja kyllä tuli hyvä fiilis, kun en antanut periksi laiskotukselle.

Työkkärissä meni ihan hyvin. Se nainen siellä oli mukava, en joutunut odottelemaan oikeastaan yhtään ja asiat sai nopeasti hoidettua. Nyt on viimeinenkin paperi toimitettu ja kohta pitäisi vihdoin tipahtaa rahaa tilille. Toki se työ olisi myöskin hyvin tervetullut, mutta sitä odotellessakin olisi kiva olla rahaa edes ruokaan.

Työkkäristä selvittyäni piti raahautua hammaslääkäriin. Pelkään yhä kuollakseni hammaslääkärissä käyntiä, vaikka olen jo miljoona kertaa siellä käynyt ja oma hammaslääkärini on oikein erikoistunut paniikkipotilaisiin. Hän pitää kyllä viimeiseen asti huomen siitä, että puudutetaan kunnolla ja ettei mikään vain tunnu miltään. Silti sydän hakkaa aina miljoonaa ja kädet tärisee, kun kuulen poran äänen. Tottakai yritän aina ajatella jotain ihan muuta, mutta vaikeaa se on!
En silti ikimaailmassa vaihtaisi hammaslääkäriä. Hän on maailman ystävällisin mies ja jotenkin hän onnistuu saamaan minut tuntemaan itseni voittajaksi joka kerta, kun lähden sieltä. Tänäänkin, kun valitin että yhä vaan panikoin hammaslääkärikäyntejä hän vain nauroi ja sanoi, ettei sitä edes huomaa minusta enää. No, ehken sentään niin paniikissa ole, kuin ensimmäisillä kerroilla siellä käydessäni. Silloin suunnittelin aina pakoa tai vessaan lukittautumista ja olin aina kalpea ja tärisin pelosta. Ehkä nykyinen turhan korkea syke on pientä siihen verrattuna. Ikävä kyllä minulla on sellainen hammaslaatu, joka tarvitsee vähän tarkempaa hoitoa ja siksi joudun tulevaisuudessakin aika tiheään käymään hammaslääkärissä. Eli ei kai auta, kun jatkaa totuttelua...

Laitoin muuten vielä tuolle asioiden hoitamisreissulle jalkaani nilkkurit, joissa on aika paljon korkoa ja kunnon pohjetreenihän siinä tuli, kun menin kävellen paikasta toiseen ja etäisyydet eivät olleet ihan lyhyitä! Harmi vaan, että taivaalta tihutti vettä melkein koko ajan, muuten olisin varmaan kävellyt vielä enemmän!

Illalla kävin vielä palauttamassa kirjoja kirjastoon ja päätin kävellä kirjastolta kotiin. Ilta-aurinko paistoi ja oli juuri sopivan lämmin kävellä. Ja kadutkin olivat puhtaat lumesta, joten ei tarvinnut pelätä kaatuvansa.
Jotenkin tuli sellainen olo, että ehkä olenkin löytänyt taas motivaation. Voi kuulostaa tyhmältä, koska vastahan minä aamulla mussutin kaappeja tyhjiksi. Mutta illalla ei tehnyt yhtään mieli syödä mitään epäterveelistä. Lämmitin porkkanakeittoa ja heitin kaapeista kaiken pahan ruuan roskikseen. Nyt on taas kaapit täynnä porkkanakeittoa, dippivihanneksia ja salaattitarvikkeita. Tämä sitä paitsi alkaa olla viimeisiä mahdollisuuksia ottaa itseäni niskasta kiinni, jos oikeasti meinaan olla kesällä hoikka!

Toivottavasti hyvä fiilis nyt jatkuisi ja ennen kaikkea myös nämä hyvät ilmat jatkuisivat. Säätiedotus kyllä varoitteli takatalvesta... Toivottavasti se ei pidä paikkaansa! Minun puolesta talvi saisi olla tässä!

Muutama valkoinen valhe ja lääkkeet moneen särkyyn

Voi että minä odotan sellaista päivää, kun minnekään ei satu. Ja kun menkat on ohi. En jaksaisi enää tätä vatsan vihlontaa ja kouristelua ja särkylääkkeiden napsimista. Varsinkaan kun särkylääkkeet eivät tunnu missään. Koko ajan tekisi vain mieli mussuttaa jotain epäterveellistä. Äskenkin aloin jo lämmittää uunia ranskalaisia varten, mutta tulin onneksi järkiini. Sitä paitsi kello ei ole vielä edes kymmenen! Kuka vetää ranskalaisia aamupalaksi, haloo...

Onneksi saan tänään vähän muuta ajateltavaa, kun menen illalla pikku koiran kanssa pentukurssille. Saa nähdä mitä siitä tulee. Pentu on kyllä super fiksu ja oppii nopeasti uusia juttuja, mutta tilanne on ihan erilainen kun kotona. Onhan siellä muita koiria samaan aikaan ja paikkakin on uusi.
Illalla mennään sitten vihdoin takaisin omaan kotiin. Onneksi ehdin siivoilla siellä, ennen kuin lähdettiin porukoille viime viikolla. On aina kivempi mennä siistiin kotiin, kuin että pitäisi heti ryhtyä siivoomaan. Tosin jääkaappi on myös tyhjillään, eikä rahatilanne ole kovin kehuttava. Mutta uskon, että minulla säästyy nyt hyvin rahaa, koska olen vierottautunut kokonaan energiajuomista ja pepsistä. Nytkin on porukoilla ollut pepsiä jääkaapissa koko sen ajan, kun olen täällä ollut, mutta ei ole sairastelun jälkeen enää maistunut. Jotenkin kummallista. Olen kuitenkin pepsiinkin ollut koukussa monta vuotta ja nyt vaan yhtäkkiä ei tee mieli yhtään juoda sitä! En kyllä silti varmaan yhtään sen pirteämpi ole, yhä menee aamulla pri tuntia saada itsensä kunnolla liikkeelle, mutta muuten ei ole kyllä ollut mitään kummempia vieroitusoireita. Ihmeellistä.
Sen sijaan nyt juon hiilihapollisia kivennäisvesiä. Eniten tykkään ihan originaalista, missä ei ole mitään lisättyä makua. Maustetuista tykkää oikeastaan pelkästään Bonaquan villivadelmasta. Nam.

Päätin, etten mene sinne tuttuni synttäreille viikonloppuna. Ensinnäkin sinne menisi hirveästi rahaa, koska hän asuu kaukana meiltä ja keskustasta ja ensin pitäisi päästä jotenkin hänen luokseen sinne korpeen ja sitten myöhemmin sieltä taxilla keskustaan. Ja vaikka taximaksut jaettaisiin niin siitä tulisi minun lompakolle silti iso summa. Ja baari-ilta ei tee todellakaan nyt hyvää laihdutukselle, eikä lompakolle muutenkaan. Ja en edes tunne sieltä juhlista paljon ketään. En halua tunte itseäni ulkopuoliseksi siellä ja päätyä juomaan liikaa. Päätin, että jätän nämä juhlat väliin ja menen sen sijaan sitten sinne keikalle ja jään sen jälkeen viettämään baari-iltaa. Silloin olen ihanan siskoni kanssa. Silloin en ainakaan ole ulkopuolinen.

Eilen muuten huomasin ensimmäisen kerran, että monet tiet ovat jo melkein kokonaan sulaneet! Toivottavasti meillä kotonakin olisi. Viimeksi kun olen ollut siellä, niin puistossa tiet olivat kauttaaltaan muhkuraisen jään peitossa ja sai käyttää kaiken keskittymisensä, että pysyi kävellessäkään pystyssä. Haluaisin niin päästä jo kunnolla lenkille!